Oululaiselle lähihoitajalle Airi Holapalle viimeiset kaksi vuotta ovat olleet rankkoja. Syksyllä 2010 hänen äitinsä sairastui lukinkalvonalaiseen verenvuotoon (SAV), josta seurasi pitkä kuntoutusjakso.
Holappa sai tietää, että hänen äitiään kohdellaan huonosti eräässä kainuulaisessa terveyskeskussairaalassa ja otti yhteyttä vs. osastonhoitajaan. Tiukkasanaisen puhelun seurauksena viransijainen osastonhoitaja haastoi Holapan oikeuteen kunnianloukkauksesta.
Käräjäoikeus hylkäsi syytteen, eikä hovioikeus muuttanut sitä.
”Kaikki alkoi siitä, kun äiti kaatui kotona ja hänestä tuli SAV-potilas. Sitä ei kuitenkaan diagnosoitu oikein, vaan hänet lähetettiin terveyskeskukseen, missä hän kaatui uudelleen. Sen jälkeen äiti ei pariin tuntiin reagoinut puhutteluun ja hänen tajunnantasonsa laski”, Holappa muistelee.
Ennuste ei näyttänyt hyvältä. Keskussairaalassa sanottiin, että pahimpaan on syytä varautua. Potilas kuitenkin selvisi ja hänet siirrettiin kuntoutussairaalaan.
”Kaikki sujui siellä hyvin. SAV-potilas on vaikea tapaus hoitajille, koska hän reagoi herkästi. Äiti oli aina ollut kiltti ihminen, mutta sairauden myötä hänestä tuli suorasanainen ja kontrolloiva.”
Kuntoutussairaalasta Holapan äiti siirrettiin jälleen terveyskeskussairaalaan.
”Sisko soitti minulle ensimmäisenä aamuna, että äiti on pissassa ja kakassa niskaa myöten. Minä rauhoittelin ja sanoin, että potilasta ei tunneta vielä. Seuraavana aamuna toistui sama tilanne. Veljen poika kävi katsomassa äitiä myöhemmin samana päivänä ja kertoi, että äiti oli vielä puolenpäivän aikaan yövaatteissa ja märissä vaipoissa.”
Kolmantena aamuna Holapan sisko soitti itkien, että tilanne oli jälleen sama.
Terveyskeskussairaalasta asiaa ei haluta kommentoida vedoten vaitiolovelvollisuuteen.
Holappa kertoo, että häntä hävetti oman ammattikuntansa puolesta ja hän mietti, miten uskaltaa puuttua asiaan.
”Ajattelin sitten, että kyseessä on minun ainoa äitini ja minulla on oikeus ja velvollisuus viedä asia eteenpäin.”
Holappa soitti vs. osastonhoitajalle kysyäkseen, miten hänen äitiään hoidetaan. Puhelun aikana hän kysyi, onko vs. hoitaja astunut liian suuriin saappaisiin ja onko hän ollut muualla töissä.
”Olen ollut hoitamassa vanhuksia 13 eri yksikössä Rovaniemi–Helsinki-akselilla, enkä ole nähnyt, että kukaan vanhus olisi ollut sellaisessa tilanteessa. Äiti sanoi, että hoitajat käsittelevät häntä kovakouraisesti. Äidillä oli mustelmia, mutta silloinkin ajattelin, että äiti on hankala asiakas ja joskus tarvitaan kovia otteita.”
Vierailun yhteydessä Holappa kävi pyytämässä, että hänen äitinsä vaipat vaihdetaan yön aikana. Hänen mukaansa kaikki iltahoitajat istuivat yhtä aikaa kahvihuoneessa, eikä yksikään noussut keskustelemaan asiasta. Vaipat vaihdettiin jatkossa.
Holapan äiti vietti reilun kuukauden kyseisessä paikassa. Sinä aikana Holapan siskolle sanottiin, että viekää äitinne pois, kun hän on niin vaikea potilas.
Kun siirto lopulta tapahtui, potilaan aggressiivisuus loppui.
”Siitä lähtien, kun sain syytteen, olen miettinyt, miksi en saa puolustaa äitiäni? Professori Sirkka-Liisa Kivelä on tukenut ja muistuttanut minua, että hyvän hoidon vaatiminen ei ole kunnianloukkaus.”
Nyt Holapan äidille kuuluu parempaa. Hän asuu omassa kodissaan kotisairaanhoidon ja siivouspalvelun auttamana.
