I.K. Inha matkusti kesällä 1892 Ouluun, Lappiin, Koillismaalle ja Kainuuseen. Lehtimieskirjailija tallensi ensimmäisenä Suomessa valokuviinsa yöttömän yön, kosket, järvet, vaarat ja tunturit. Inha palasi useasti pohjoiseen ja kuvasi myös Vienan Karjalaa.
Pohjoisen luonto tallentui valokuviin ensimmäisen kerran kesällä 1892. Sinä suvena satoi melkein joka päivä, mutta silti toimittaja ja valokuvaaja I.K.Inha (1865–1930) jaksoi kiertää useamman viikon kameroineen pitkiä erämaataipaleita. Kukaan muu ei ollut aikaisemmin kuvannut Pohjolan maisemia kuten Inha teki.
I.K. Inha lähti reissulleen kesäkuun alussa junalla kohti Oulua. Junassa hän tapasi sattumalta osakuntatoverinsa Helsingin yliopistosta. Tämä oli geologi ja menossa Sallaan tutkimaan malmikenttiä. Inha lyöttäytyi kaverinsa mukaan, sillä hänen matkasuunnitelmaansa sisältyi joustonvaraa.
Inha oli myös aloitteleva kirjailija. Hän kuvaa kesän 1892 ensimmäistä matkaansa pohjoiseen muiden 1890-luvulla eri puolille Suomea tekemiensä kuvausmatkojen ohella Suomen maisemia -kirjassa (WSOY 1909). Sen alkupainosten kansia koristaa kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldtin (1863–1945) piirroskuva kahdesta tervaveneestä. Veneet lipuvat pienen keskipurjeen apuvoimin tyynessä Oulujoessa – tai Oulujärvellä.
Inhan ennakkomielikuvissa pohjoisesta elivät tunturit, vaarat ja kosket. Pohjanlahden laakeat rantamaisemat olivat hänelle pettymys, mistä hän kirjoittaa: ”Minä imin sieluuni näitten maisemien raskasta ilottomuutta. Kaikki puut näyttivät kituvan kylmän meren läheisyyttä. Kun vielä taivas maatui hikiseen pilveen, niin katosi senkin sini ja samalla merenkin siinto, ja mielen valtasi vastustamaton tunne päästä pois iloisimmille seuduille.”
Oulussa I.K. Inha vietti toverinsa kanssa pari päivää. Hän kuvasi Merikoskea, tutustui tervasatamaan ja osteli tähdellistä tavaraa sekä evästä matkan varalle. Ainolan puistossa miehet kokeilivat laventeliöljyä ja pikiöljyä hyttysparvia vastaan, kun paperossikaan ei tuntunut karkottavan kiusaajia.
Kaksikko lähti laivalla Oulusta Kemiin, josta edettiin hevoskyydillä Rovaniemelle. Juhannuksen Inha ihaili yötöntä yötä Ounasvaaralla. Juhlapyhien jälkeen matka jatkui hevosella Kemijärvelle, josta miehet sauvoivat vastavirtaan Kemijokea sekä Tenniöjokea kohti Sallaa. Inha jatkoi jalkaisin ja veneellä Kuusamoon sekä Paanajärvelle ja Kivakkokoskelle Venäjän puolelle. Paluumatkalla Ouluun hän kuvasi koskia ja tutustui tervansoutajiin. Hän istui tervaveneeseen koskenlaskuun ainakin Muhoksella ja otti valokuvan peränpitäjästä.
Kosket olivat Inhan aikana matkailunähtävyyksiä. Oulujoen koskista kuuluisin oli Merikoski, jota Inha kuvasi vuolaasti myös sanoin: ”Merikoski jakautuu kolmeen haaraan. Näiltä silloilta on Oulu näkysin katsella. Kaupungin upeimmat rakennukset näkyvät, kivikirkko, maaherrantalo ja seurahuone ja Åströmin veljesten huvila sekä ylempää nahkatehdasten mahtavaa ryhmää. Mutta ainoastaan pikaisen silmäyksen saa kaupunki osakseen. Kaikki huomio kiintyy raikkaasti henkivään koskeen, joka leveänä ja kuohuisana virtaa siltain alitse. Se on oikea koskimeri!”
Inhan teksteissä kosket olivat villejä, vihaisia, julmia, kahlitsemattomia ja hurjapäitä, joita voi pelätä ja jännittää, mutta joiden äärelle voi myös turvallisesti pysähtyä kunnioittamaan luontoa.
Inha ihaili tervaveneitä, jotka ”pieksivät keuloillaan julmaa aallonmurukkoa”. Koskivene ui hänen mielestään kuin hauki, ”kylkiään mutkaillen, kuonoansa nostellen”. Joskus koskea ”tulla huljautti uudenlainen matkamies, tukkilautta”.
Inha suunnitteli kirjailija Teuvo Pakkalan (1862–1925) kanssa Otavalle Kainuun ja Oulujoen tervakulttuuria käsittelevää kuvateosta. He kulkivat kesällä 1899 tervaveneiden mukana ja seurasivat tervanpolttoa. Inhalle kertyi kyllä kuvia, mutta Pakkala ei saanut tekstiä kirjoitettua ja kirja jäi tekemättä.
Pyöräilevä kuvaaja
Kondrad Into Nyström (1865–1930), myöhemmin I.K.Inha. Lehtimies, valokuvaaja ja tietokirjailija.
Opiskeli Helsingin yliopistossa. Opinnot jäivät kesken, kun pääsi palkkatyöhön sanomalehteen.
Ennen pohjoisen matkaansa 1892 Inha hankki Watsonin Acme-valokuvauskoneen.
Matkusteli 1890-luvulta 1920-luvulle. Kuvasi luontoa ja maisemia. Matka Vienan Karjalaan 1894.
Innostui polkupyörästä, josta kirjoitti Uudessa Suomettaressa 1897: ”Koska hevosilla kulkeminen on sekä kallista että hidasta, niin olin päättänyt käyttää polkupyörää retkilläni.”
Elämänsä loppuvuosina I.K.Inha suomensi ja toimitti tieto- ja kaunokirjallisuutta.
Kirjalähteet: I.K.Inhan Suomen maisemia (1909) ja Pohjolan maisemia (1957) sekä I.K.Inha Unelma maisemasta (Musta taide 2006), I.K.Inha Valokuvaaja, kirjailija, kulttuurin löytöretkeilijä (Nyström Aamu, Minerva 2011) ja I.K.Inha toiveiden mailla (Maahenki 2016).
