Oulun poliisin mukaan hiljattaisissa moottoripyöräilijöiden liikennekuolemissa on kyse satunnaisista yksittäistapauksista, eikä esimerkiksi motoristien liikennekäyttäytyminen ole muuttunut holtittomammaksi. Yksi moottoripyörällä liikkunut henkilö kuoli onnettomuudessa Oulussa viime torstaina ja toinen viime lauantaina.
– Onnettomuuksia, joissa moottoripyörä on ollut toisena osapuolena, on sattunut viime vuosina Oulun poliisilaitoksen alueella noin 40 vuodessa. Törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista pääosa on isoja ylinopeuksia, Oulun poliisin liikenneyksikön johtaja, komisario Pasi Rissanen sanoo.
Liikenneturvan mukaan moottoripyöräilijoiden liikennekuolemien määrä on lähes puolittunut Suomessa 10 viime vuoden aikana.