Kaikkihan sen tietävät. Kolmion mallisen talon Oulun Pokkitörmällä, jota monet ovat käyttäneet myös maamerkkinä Oulussa liikkuessaan. Edesmennyt kirjailija Kalle Päätalo noteerasi Kolmiotalon käydessään Oulussa ensimmäisen kerran 1930-luvulla.
"... nyt auto näyttää ajavan päin kivitaloa, joka on kuin katkaistun jättiläiskiilan yläosa ja joka on laskettu maahan syrjälleen niin, että ohuempi pää puskee silloiltatulijoita vastaan", Päätalo kirjoittaa kirjassaan Nuoruuden savotat.
Paljon pitkäaikaisia asukkaita
Kolmiotalon asukkaista useimmat ovat asuneet talossa pitkään. Asuntoja on mennyt myös sukupolvelta toiselle, ja useamman kerran on käynyt niin, että talon entinen asukas on palannut takaisin.
On myös niitä, jotka haluaisivat asua Kolmiotalossa. Silloin tällöin A- tai B-rapun porraskäytävään ilmestyy lappu, jossa kysellään asuntojen perään ja ilmoitetaan halukkuudesta asua nimenomaan tässä talossa.
Rouva Tyyne Kokkonen on asunut Kolmiotalossa yli 40 vuotta. Hän tuntee talon hengen.
"Naapureiden kanssa on aina ollut erinomaiset välit. Täällä on eletty vähän kuin maaseudulla: ovet ovat olleet vieraille auki", 91-vuotias Tyyne Kokkonen sanoo.
Hyvästä yhteishengestä yhtenä osoituksena ovat jokakeväiset pihatalkoot. Vaikka Kolmiotalossa ei ole omaa pihaa kuin pikkuläntti, on sitä hoidettu ja vaalittu taidolla ja tunteella yhteisvoimin vuosikymmenestä toiseen.
Tyyne Kokkosen miniä, Soile Kokkonen (ent. Pukkinen) muutti lapsuuden perheensä kanssa Kolmiotaloon vuonna 1961. Kokkonen muistaa kuinka Kolmiotalossa oltiin ajasta edellä 60-luvulla. "Talon kellarissa oli muutama törppö, joihin yhteen laitettiin ruuantähteet. Joku mies haki tähteet sitten hevosella possuille syötettäväksi", Soile Kokkonen kertoo sen ajan kierrättämisestä.
Kokkonen muistaa myös pesutilojen mankelin, jota käyttivät talon väen lisäksi kaupungintalon työntekijät. Mankeli on edelleen käytössä, mutta enää eivät kaupungintalon pöytäliinat siliä Kolmiotalon alakerrassa, vaan mankeli on ainoastaan talon asukkaiden käytössä.
Puistojen keskellä
Kolmiotalossa on 19 osakehuoneistoa kahdessa rapussa, yksi liikehuoneisto partiolaisten omistuksessa sekä entinen talonmiehen asunto, jota taloyhtiö vuokraa toimistokäyttöön ulkopuolisille. Talonmiehen asunto tuli joutilaaksi 80-luvulla, kun talonmieskulttuurista luovuttiin monen muun asunto-osakeyhtiön tavoin.
"Talonmiehet tekivät hyvää työtä. Heidänkin ansiostaan paikat ovat säilyneet talon ikä huomioiden hyvässä kunnossa", ensimmäisen kerran taloon vuonna 1970 muuttanut Eija Salmi kertoo. Hän asui aluksi piispa Tapanisen asunnossa vuokralla ja kulki töissä samassa talossa olleessa arkkitehti Harjun toimistossa.
Salmet asuvat Kolmiotaloa jo monessa sukupolvessa. Aikoinaan talossa asuivat Salmen appivanhemmat. Nyt Kolmiotalossa viihtyy jo suvun kolmas polvi, kun Salmien 19-vuotias Anna-tytär asuu vielä kotona. "Tästä on niin helppo kulkea minne vain. Lyseon kävin tuossa toisella puolella katua ja monet kerrat olen kavereiden kanssa leikkinyt tai istuskellut talon ympärillä olevissa puistoissa", Anna kertoo.
Puistoja ajatellen Kolmiotalo onkin ihanteellisella paikalla: Kun talosta astuu ulos, on hetkessä Madetojan, Pokkisen tai Franzenin puistossa. Eikä Linnansaari, Lammassaari ja Hupisaaretkaan ole kaukana. Kaupungin keskustassa asuville puistot ovat henkireikä ja mahdollisuus seurata vuodenaikojen vaihtelua.
Opettajien ja virkamiesten talo
Oulun historiaa avautuu Kolmiotalon ikkunoista kuin historiankirjoista. Ikkunoista voi katsella tuomiokirkkoa, kaupungintaloa, lyseota ja lääninhallitusta.
Kolmiotalo rakennettiin, kun oululaisista opettajista ja muista virkamiehistä koostunut osuuskunta Kolmio päätti rakentaa asuintalon keskelle Oulua. Arkkitehdiksi valittiin helsinkiläinen toimisto Borg-Sirén-Åberg , josta Johan Sigfrid Sirén toimi Kolmiotalon suunnittelijana.
Sirén oli kunnianhimoinen alansa taitaja. Kun osuuskunta Kolmion tuleva asukaskunta pyysi Siréniä säästämään talon putkissa kustannusarvion noustessa korkeuksiin, arkkitehti tuumasi, että "miten minä voin opettaa oppilaitani huolellisuuteen, jos itse tekisin huonoja ratkaisuja".
Säästäminen jäi sikseen ja hyvä niin. Perusteellisempaa putkiremonttia taloon tehtiin vasta toissa vuonna, mutta vain osittain; talon alkuperäiset lämpöputket todettiin tutkimuksissa kunnoltaan erinomaisiksi eikä niihin ollut syytä kajota.
