Kalevan juttu Ha­ka­nie­men kaup­pa­hal­lis­ta teki vai­ku­tuk­sen päät­tä­jiin – Oulun kau­pun­ki ei silti jär­jes­tä kaup­pa­hal­lil­le väis­tö­ti­lo­ja

Kaleva kertoi sunnuntaina Helsingin Hakaniemen kauppahallista, jolle kaupunki rakensi onnistuneet väistötilat. Oulussa väistötila-avustus tyrmättiin aiemmin, mutta asia nousi uudelleen keskusteluun kaupunginhallituksessa maanantaina.

Oulun kauppahalli menee syksyllä kahdeksan kuukautta kestävään remonttiin. Kauppiaat joutuvat tuuliajolle, ellei toisin päätetä.
Oulun kauppahalli menee syksyllä kahdeksan kuukautta kestävään remonttiin. Kauppiaat joutuvat tuuliajolle, ellei toisin päätetä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Kaleva kertoi sunnuntaina Helsingin Hakaniemen kauppahallista, jolle kaupunki rakensi onnistuneet väistötilat. Oulussa kauppahalli on menossa remonttiin kahdeksan kuukauden ajaksi ensi syksynä, mutta korvaavan tilan järjestämiseen ei liiennyt rahaa.

Oulun kaupunginhallitus tyrmäsi huhtikuussa Oulun Narikka Oy:n anomuksen saada 529 000 euron avustuksen väistötilojen hankkimiseksi.

Päätöksestä huolimatta asia nousi uudelleen esille kaupunginhallituksessa maanantaina. Kokouksessa keskusteltiin uudestaan ehdotuksista, joita Oulun Narikka ja kauppahallin kauppiaat esittävät mahdollisiksi väistötilaratkaisuiksi.

Niitä ovat muun muassa kauppahallin remontin aikataulun selvittäminen että voitaisiinko osaa tiloista käyttää remontin aikana, tilojen katseleminen yksityisistä kiinteistöistä ja sen selvittäminen, olisiko kaupungilla omistuksessaan sopivaa tilaa kauppahallille.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen (kesk.) kertoi ennen kokousta, että vaikka asia on jo kerran päätetty, siitä voidaan päättää uudestaan. 

Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen Oikarinen kuitenkin totesi, että tuki vääristäisi kilpailua, vaikka kauppahallin kulttuuriarvo nähdään.

– Keskustassa on hyviä väistötiloja, jotka ovat vuokrattavissa kohtuuhintaan. Toivon todella, että yrittäjät löytävät väistötilat ja palaavat sitten peruskorjattuun halliin. Minulla ei ole käsitystä, millaisia ne olisivat olleet ne vuokrakontit. Helsinki käytti 3 miljoonaa euroa, Oikarinen sanoi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä