AIK-fa­nit heit­ti­vät soihdun ra­vin­to­lan te­ras­sil­le, kolme ruot­sa­lais­ta put­kas­sa pelin ajan

Jalkapallon Eurooppa-liigan karsintaottelu sai aikaan ikävän välikohtauksen Oulun keskustassa ennen pelin alkua.

Petrellin saluunan terassille heitettiin savupatruuna ennen ottelun alkua. Yhteensä kolme ruotsalaista pidätettiin ennen ottelun alkua.
Petrellin saluunan terassille heitettiin savupatruuna ennen ottelun alkua.
Petrellin saluunan terassille heitettiin savupatruuna ennen ottelun alkua.
Kuva: Daniel Wallenius

Jalkapallon Eurooppa-liigan karsintaottelu sai aikaan ikävän välikohtauksen Oulun keskustassa torstaina kello 18:n aikaan, noin tunti ennen pelin alkua.

Ottelun suomalaisjoukkueen, Vaasan Palloseuran fanit olivat viettämässä aikaa Petrellin Saluunan terassilla, kun paikalle saapui ryhmä Tukholman AIK:n faneja. Ruotsalaisfanien joukosta terassille heitettiin soihtu. Ennen soihdun heittämistä fanit olivat huutaneet hetken kilpaa omia kannustuslaulujaan.

Soihtu sai aikaan keltaisen savupilven ja aiheutti palohälytyksen. Savu hälveni nopeasti, mutta Petrellin Saluuna tyhjennettiin tapahtuneen vuoksi.

Ennen peliä torilla heiteltiin myös muutamia muita soihtuja. Niiden vuoksi poliisi otti kiinni kolme ruotsalaista henkilöä.

– Jokaisella heillä oli hallussaan näitä soihtuja, kertoo yleisjohtaja Jyrki Kivirinta poliisin Oulun johtokeskuksesta.

Kolmikko oli pelin ajan Oulun poliisilaitoksen putkassa, ja ottelun päätyttyä heidät vietiin ruotsalaisjoukkueen fanibussiin.

AIK-fanien käyttämät soihdut ovat poliisin mukaan merkinantosoihtuja, joissa palavana aineena on magnesium. Niiden käyttäminen on kielletty. Kivirinta kertoo, että kaikille ruotsalaiskolmikon jäsenille langetettiin myös sakko.

Torilla sattuneen välikohtauksen jälkeen poliisi saatteli ruotsalaisfanit Raatin stadionille. Oulun poliisilaitos laittoi Facebook-profiiliinsa kuvan, jossa fanit matkaavat Raattiin siltaa pitkin.

 

Otetaan poliisikin kuviin, niin on uskottavamman nkinen. :)

Posted by Oulun poliisilaitos on 2. heinäkuuta 2015
 

Oulun poliisi oli  varautunut Eurooppa-liigan karsintaotteluun ylimääräisillä resursseilla. Oulun poliisin lisäksi paikalla oli Pohjanmaan ja Helsingin poliisilaitoksen väkeä. Lisäksi poliisilla oli käytössään myös Helsingistä Ouluun tuotu johtokeskusbussi.

Katso kuvia ottelusta.

Juttua muokattu 2.7. kello 21.27. Kiinniotettujen fanien määrää tarkennettu.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä