"Kasvattajat eivät tiedä median todellisista vaikutuksista lapsiin. Sitä koskeva lainsäädäntö velvoittavine ikärajoineen on monelle uusi asia. Mediakasvattajillakaan ei ole välttämättä perustietoa hallussaan", suomii psykologi Riitta Martsola.
Martsola ja luokanopettaja-elokuvatarkastaja Minna Mäkelä-Rönnholmin tekivät yhdessä kirjan Lapsilta kielletty, joka valistaa, miten suojella lasta vahingoittavalta mediatulvalta.
Ikärajat eivät suosituksia
Median sisällöt huolestuttavat vanhempia, mutta myös lapsilla on tarve keskustella niistä. Martsola ja Mäkelä-Rönnholm ovat tavanneet yhteensä noin tuhat lasta kouluissa pitämillään mediasuojelutunneilla. Useimmat koululaiset olivat nähneet heiltä kiellettyjä elokuvia tai pelanneet varttuneimmille tarkoitettuja tietokonepelejä.
"Oppilaat huojentuivat pelkästään siitä, että heidät otettiin pelkoineen vakavasti."
Noin 60 prosenttia aikuisista ei tiedä, että elokuvien ikärajat ovat velvoittavia. Martsolan mukaan luku on vain suurentunut, vaikka asiasta on puhuttu esimerkiksi Matti-elokuvan ja Harry Potterin yhteydessä.
Uusi 13 vuoden ikäraja on psykologin mukaan tervetullut. Sen sijaan joustopykälät ovat hänestä arveluttavia. Tällöin ikärajasta voidaan poiketa elokuvateatterissa kaksi vuotta alaspäin, mikäli lapsi on aikuisen seurassa.
Martsola ei halua syyllistää vanhempia tietämättömyydestä. Vastuun olisi tultava myös yhteiskunnalliselta puolelta ja lainsäädännön olisi suojattava paremmin lasten oikeuksia.
"Jos lasta lyödään naapurissa, siitä voi tehdä rikosilmoituksen. Mihin voi valittaa, jos lapsi on nähnyt mediassa mielenterveydelleen vaarallista materiaalia mediasta vanhempien tietämättä", Martsola kysyy.
Viestintäviraston tutkimuksen mukaan yli puolet vanhemmista sanoo, että televisiosta on ollut haittaa heidän lapsilleen. Haitallisimpien joukossa ovat väkivaltaiset piirretyt Pokémon ja Digimon. "Pikku Kakkosen ohella Salatut elämät on monen tytön suosikkiohjelma. Aikuisten tunnevatkuli voi masentaa lasta."
Mediakasvatus vajavaista
Lapsilta kielletty -kirjan lähtökohta on Vappu Viemerön 1980-luvun tutkimuksissa median vaikutuksesta lapsen aggressiivisuuteen. Martsola huomasi, että lasten mediatraumaoireet olivat samankaltaisia kuin muulla tavoin traumatisoituneilla lapsilla.
Hän on ottanut Mäkelä-Rönnholmin kanssa käyttöön käsitteet mediatrauma ja suojeleva mediakasvatus. Tekniikkaan painottuneessa mediakasvatuksessa ei oteta vahingollisuusasioita riittävästi huomioon.
Monet vanhemmat haluaisivat, että heidän lapsilleen opetettaisiin, miten toimia, kun vastaan tulee järkyttävää aineistoa vaikkapa internetissä. "Alaikäisilläkin on oikeus saada tietoa median vahingollisista vaikutuksista", Martsola muistuttaa.
Pelottava trauma-sana
Sana mediatrauma herättää pelkoa. On vaikea mieltää, että trauma kuuluisi yhteen viihdyttävän median kanssa.
Median vaikutusta lapsiin vähätellään vedoten siihen, että suurempiakin ongelmia on, kuten vanhempien päihteiden käyttö. "Ne ovat vakavia ongelmia, mutta ne eivät kosketa kaikkia lapsia. Media koskettaa jokaista."
Vähättelevä asenne voi kertoa myös torjunnasta ja kieltämisestä.
"Lapsia vaurioittavasta asioista on vaikea puhua. Ensin ei uskottu, että lapsia pahoinpidellään tai että lapset vaurioituvat, jos näkevät pahoinpitelyä. Nyt on vaikea uskoa lasten vaurioituvan, jos he näkevät mediassa seksiä, kauhua tai väkivaltaa."
Parantavat toimenpiteet ovat Martsolan mukaan lopulta pieniä. Tiedotuksen lisäämisen ohella myös median olisi tunnettava vastuunsa. "Lööppien siistimistä voisi miettiä. Ruotsissa jotkut liikkeenharjoittajat eivät laita järkyttäviä lööppejä lasten näkyville. Helsingissä vanhemmat suunnittelevat jo iltapäivälehtien boikottia."
Martsola harmittelee, että keskustelut median vahingollisuudesta kilpistyvät usein yltiöliberalismiin. "Sananvapauden rajoittamattomuus nousee esiin. Ajatellaan, että kukkaishattutädit tässä sensuroivat. Eihän filmien tarkastuksessakaan sensuroida, vaan pannaan asioita eri luokkiin."
Keskustele aiheesta Kalevan verkkolehdesä.
