Syyskuun 10. päivänä Oulussa siirrytään keskelle 1700-luvun ylimystön vehkeilyä ja rokokoon loistoa.
Ennen kuin näyttelijät synnyttävät katsomoon ulottuvan näyttämön taian, teatteritalon betonikuoren uumenissa, yleisön silmiltä piilossa on luotu puitteet taian toteutumiselle. Eikä se ole tapahtunut käden käänteessä. Teatterin harmaat eminenssit ovat tehneet työtä kuukausimääriä.
Valheet ja viettelijät -näytelmän lavastuksen suunnittelu alkoi jo huhtikuussa 2015, lavastuksen rakentaminen tämän vuoden maaliskuussa.
Lavastaja Kalle Nurmisen työ starttasi sillä hetkellä, kun hän luki käsikirjoituksen eli teatteritermillä ”plarin”.
Lavastajan ammatti on yksi niistä, joissa ollaan työssä 24/7, sillä luova mieli ideoi ja soveltaa näytelmätekstissä näkemäänsä jatkuvasti. Sille ei voi mitään.
Ammattiin hakeudutaan innolla siitä huolimatta, että Nurmisenkin entisessä opinahjossa elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella Aalto-yliopistossa voidaan ottaa vuosittain sisään vain kaksi prosenttia hakijoista.
1700-luvun tyyliin johdattavia kuvia
Vuosi sitten huhtikuussa Nurmisella oli konkreettisesti työn alla Laulu koti-ikävästä -näytelmän lavastaminen. Sen ohessa hän alkoi viettämään aikaa 1700-luvun tyyliin johdattavien kuvien maailmassa muun muassa internetissä. Se tarjoaa suunnittelijan luovuudelle visuaalisen aarrearkun.
Nykynäytelmät antavat lavastajalle suhteellisen vapaat kädet. Vanhemmissa teksteissä näytelmäkirjailija on saattanut antaa tarkatkin parenteesit eli näyttämökuvauksen ja ohjeet roolihenkilöiden toiminnasta, Nurminen kertoo.
– Ihan ensiksi haen lavastukselle muodon. Siihen vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka paljon näytelmässä on kohtauksia, jotka ovat eri paikoissa.
Nurmisen ensimmäinen ajatus oli luoda ranskalaisnäytelmälle staattinen tila. Hän kuitenkin päätyi suunnittelemaan lavastuksen hyödyntäen Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön pyörivää näyttämöä.
– Pyörimisessä on vaaransa: se ei saa olla itsetarkoitus. Tässä tapauksessa näyttämön pyörivyys on hyvä keino näytelmässä olevien kohtausten vaihtoihin.
Vanhojen lavasteiden hyödyntämistä
Lavastamossa ryhdyttiin rakentamaan myöhäisrokokoon maailmaa maaliskuussa. Aluksi hyödynnettiin Addams Family -musikaalin portaikot muuntamalla ne tähän näytelmään sopiviksi – näyttelijättärien vannehameet eivät olisi mahtuneet alkuperäiseen leveyteen.
– Tämä piti ottaa huomioon myös tuoleissa: niissä ei voinut olla käsinojia.
Samoin lainattiin osa Laulu koti-ikävästä -näytelmän lavasteesta: Tukholman asemalla ollut siltapilari, suuri lieriö, sai uuden roolin kultaa hohkavana peilipaviljonkina.
Kun Valheet ja viettelijät -näytelmän ensimmäisen lukuharjoituksen aika maaliskuun 29. päivä koitti, pari liikkeiden ja ajoitusten harjoittelemisen kannalta oleellista harjoituslavastetta oli koottu muusta tarjolla olleesta materiaalista.
Lavastamossa keskityttiin luomaan varsinainen lavastus: metallinen kehikko joka päällystetään aluksi vanerilla. Sen jälkeen runkoon aletaan luomaan näyttävyyttä moninaisilla yksityiskohdilla.
Väliin on tehtävä millin tarkkaa, mutta suurpiirteisyyteenkin on suostuttava, Nurminen kertoo.
– Kovin tarkka ei näytä kahdeksannelle tuoliriville yksityiskohtiaan. Krouvisti tehty taas näkyy takarivillekin.
"Lavasteen pitää olla kevyt mutta turvallinen"
Teatterin lavastamossa niin sanotusti nyhjästään usein tyhjästä.
– Kestäviä, kevyitä, kauniita ja halpoja, Kalle Nurminen tiivistää lavasteiden vaatimukset.
Turvallisuudella on lavasteiden suunnittelussa tärkeä sija: rakennelmien tulee olla tarpeeksi vankkoja näyttelijöitä ajatellen, mutta riittävän keveitä, jotta näyttämömiehet voivat liikutella niitä ilman hankaluuksia.
– Lavaste ei saa hötkyä tai täristä, sen pitää olla kevyt mutta turvallinen.
– Lavasteethan tehtiin ennen puusta. Kuivaa, suoraa puuta ei tahdo enää saada – eikä se ole paloturvallinen materiaali – joten metalliputki on syrjäyttänyt puun.
Lavastamossa onkin hitsattu satoja metrejä metallista huonekaluputkea tätä projektia varten.
Pari sataa metriä mustaa muoviköyttä on taivuteltu ornamentiksi lavaste-elementin läpi kulkevalle muotolistalle.
– Lavastamon neljä harjoittelijaa sen tekivät. Yhdelle metrille listaa meni aina 15 metriä muoviköyttä.
Kapeampaa listaa samaan tarkoitukseen syntyi talonrakentamisessa sokkelien suojana käytetystä patolevystä leikkaamalla.
Niin se kuin köysilistakin on nyt kultaisen silauksen saaneena, täysin tunnistamattomana osa upeaa lavastusta.
Lilja symboloi ritariutta
Valheet ja viettelijät tuovat syyskauden 30 esityksellä kaivattua loistoa loppuvuoden pimeneviin päiviin. Lavastusta tutkaillessa ei voi olla ajattelematta, luodaanko tällä myös sisustustrendejä – imetäänhän koteihin nykyään vaikutteita innolla kaikesta nähdystä.
Kas kun lavastajakin nappaa ideoita arkielämästä. Nurminen havaitsi Orvietossa, Italian Umbriassa, miten kaupungin asukkaat loivat viihtyisyyttä karuille parvekkeilleen tekemällä keinoköynnöksestä suuria pintoja.
– Se on siellä ihan rautakauppatavaraa, joten tilasimme sitä tänne.
Nyt muratti kiemurtelee häpeämättömästi pitkin lavaste-elementtejä antaen osuvasti osviittaa myös itse tarinan elementteihin.
Suuren näyttämön lattiapintaa hallitsee upea marmori – vai mitä se on?
Jälleen yksi illuusio näiltä lavastamon illusionisteilta.
Aluksi oli ankean beessi muovimatto, sellainen virastoon sopiva, johon kukaan ei kiinnitä huomiota. Oleellisinta oli, että siinä oli valmiina ruudukko, puoli neliömetriä per vaaleamman beessi ruutu, puoli neliömetriä tummempi.
Lavastaja Nurminen näet oli kehitellyt nettitutkimusmatkojensa perusteella liljakuvion, joka painettaisiin maton pintaan. Lilja näet oli aikakaudelle ja Ranskalle tyypillinen symboli. Se liittyi niin kuninkaanlippuun kuin katolisille tärkeään Neitsyt Mariaan, jonka puhtautta ja viattomuutta lilja kuvasti. Lilja symboloi myös ritariutta, ja nämä hyveet – ja niiden vastavoimat – löytyvät myös Valheet ja viettelijät -näytelmästä.
Lavastamossa valmistettiin tarkoitusta varten muhkea leimasin, voimailuvälineeksi kelpaava. Näytäntökauden päätyttyä matto saatettiin levittää näyttämölle ja satakunta liljaa painettiin mattoon.
Marmorivaikutelma synnytettiin roiskimalla kahta maalia, punaista ja mustaa, kuvion päälle. Käsittelyn päätteeksi koko komeus siveltiin vielä erikoislakalla.
Kolmannen vinkin antaa suurimman lavaste-elementin keskiössä oleva valtava ikkuna. Sen yläpuolelle Nurminen on suunnitellut ns. päällyskoristeen, joka henkii 1700-luvulle tyypillistä yltäkylläisyyttä kuin runsaudensarvi.
Materiaalia löytyi omista varastoista: käpyjä, muoviviinirypäleitä ja monenlaisia kukkakoristeita, mutta rokokoon taiteelle ominaiset pulskat, alastomat pienet poikalapset oli haettava kaupasta. Lavastaja Nurminen herättikin huomiota työnnellessään oululaismarketissa ostoskärryä, jossa oli leluosastolta hankittu ”putto” poikineen.
Nyt koko komeus on sidottu yhteen polyuretaanivaahtopursotuksella. Useamman maalikerroksen jälkeen voisi hyvin kuvitella, että Oulun kaupunginteatterin lavastamossa työskentelisi myös kuvanveistäjä.