Juice Leskisen (1950--2006) myötä keskuudestamme poistui suuri suomalainen lyyrikko ja muusikko. Hän oli suuri suomen kielen sekä ymmärtäjä, rakastaja ja puolustaja. Hän oli ylittämätön humoristi ja satiirikko. Hän oli korvaamaton.
Pauli Matti Juhani Leskinen ei ollut ensimmäinen suomirokkari. Kun Coitus Int -yhtyeen ensialbumi julkaistiin marraskuussa 1973, oli Hectorilla takanaan Nostalgia sekä Herra Mirandos.
Dave Lindholm oli tehnyt Isokynän kaksi ensimmäistä levyä. Suomen talvisota 1939--40 sekä Sperm olivat kuohuttaneet undergroundrokillaan. Rauli Badding Somerjoki fiilasi ja höyläsi radiossa.
Juice Leskinen oli kuitenkin jotakin uutta. Ensin huomattiin, että mies oli humoristi ja eroottinen runoilija. Aivan alussa puhuttiinkin porno-Juicesta. Sitten osoittautui, että kyseessä on myös lahjakas säveltäjä.
Tämä tuli selväksi viimeistään Juice Leskinen ja Coitus Int -yhtyeen jälkeen muodostetussa Juice-nimisessä kokoonpanossa, jonka Keskitysleirin ruokavalio --pitkäsoitto (1976) oli musiikillisesti kunnianhimoinen kokonaisuus.
Tämän jälkeen Slam-kokoonpanot kurkottivat vielä korkeammalle, sillä yhtyeessä oli Petteri Salmisen (kitara) ja Juuso Norlundin (basso) tapaisia virtuoosimuusikkoja.
Oikea runoilija
Lopulta suomalaiset oivalsivat, että Leskinen on aivan oikea runoilija. Leskinen osasi sivaltaa terävästi, hauskasti ja vastaansanomattomasti. Miehen riimittelytaito päihitti jopa alan mestariksi tituleeratun Hectorin.
Keskeistä Leskisen tuotannossa oli suomalaisuus. Juice ei teksteissään mennyt rokkaamaan Memphisiin, vaan Heinolaan ja Juankoskelle. Leskisen blues ei soinut Chicagossa, vaan Pieksämäen asemalla.
Kun Juicen mielestä tekstissä piti sanoa ruma sana, se sanottiin. Eikä lihallista erotiikkaa peitelty kiertoilmauksiin. Ja kaiken kukkuraksi Leskinen oli aidosti herkkä ja koskettava, kuten Syksyn sävel- ja Odysseus-sävelmät osoittivat.
Leskinen esiintyi ensimmäisen kerran Oulussa 1974 Kuusrockissa Coitus Int -kokoonpanon kanssa. Mies esitti ällistyneelle yleisölle kappaleita, joista suurin osa oli vielä levyttämättä.
Mukana oli muun muassa vasta 2000-luvulla lopulta julkaistu Pappi nai -sävelmä, ja välissä Leskinen muistutti: "Minä rakastan teitä, ja veisin teidät kaikki kotiini, jos minulla vain olisi sellainen."
Coitus Int taputettiin lukuisia kertoja takaisin lavalle. Vuoden kuluttua 1975 oululaiset saivat seurata keikkarääkissä väsähtäneen Coitus Intin jäähyväiskeikkaa. Tämän jälkeen Leskinen esiintyi lähes vuosittain Oulussa sairastumiseensa saakka 80-luvun puoleen väliin.
Keikoilla kunniansa saivat kuulla muun muassa Oulun poliisit. Eräällä Kuusrockin keikalla Leskinen kertoi yli 30 vitsiä kaupungin poliisipäälliköstä.
Koko uransa ajan Leskinen esiintyi improvisoidusti. Vitsit kerrottiin lavalla saman tien, kun ne tulivat mieleen. Ja Leskisen pää näytti vilisevän hauskoja juttuja.
Dylanin ihailija
Juice oli juuriltaan 60-luvun kasvatti. Miehen suurin vaikuttaja oli Bob Dylan, jonka Highway 61 Revisited -levyn Leskinen käänsi kokonaisuudessaan suomeksi 70-luvun alussa opiskellessaan kielenkääntäjäksi Tampereella.
Leskisen Dylan-suomennokset jäivät harvoiksi. Vuonna 2000 julkaistulla L-levyllä ollut Changing of the Guards -käännös Vahdinvaihto oli mestarillinen osoitus Leskisen kyvystä sisäistää toisen runoilijamestarin maailma suomenkieliseen asuun.
Leskisen huumoriin vaikuttivat puolestaan Frank Zappa ja Lenny Bruce, nuo kaikkea pilkkaavat satiirikot. Myös John Lennonin absurdismi näkyi Leskisen tuotannossa.
Leskisen sävellyksissä näkyi selvästi The Beatlesin ja koko 60-luvun britti- ja jenkkirockin vaikutus. Koko elämänsä Leskinen kuitenkin ylisti Bob Dylania ja etenkin tämän Desire- ja Blood On The Tracks -kautta 70-luvun puolessa välissä.
Poliitikot hampaissa
Leskinen jaksoi väsymättä pilkata auktoriteetteja koko elämänsä. Suosikkikohteet olivat verottaja ja poliisi, mutta myös koko Suomen poliittinen kenttä vasemmalta oikealle sai kuulla kunniansa.
Kun suorapuheinen kokoomuspoliitikko, valtionvarainministeri Iiro Viinanen oli koko lama-Suomen sylkykuppi 90-luvun alussa, lähetti Leskinen hänelle kannustussähkeen.
Entisen bändikaverinsa Mikko Alatalon poliittisia puuhia ja taiteellisia saavutuksia hän ei pahemmin kommentoinut, vaan kaverukset säilyttivät ystävyytensä läpi vuosien. Leskisen viimeiseksi jäänyt studiolevy oli yhteislevy Alatalon kanssa, Senaattori ja boheemi (2003).
Leskisen kirjallinen tuotanto jäi musiikillisen tuotannon varjoon, vaikka kirjoja ilmestyikin viimeisimpinä vuosina useammin kuin levyjä.
Hän julkaisi jopa muistelmansa, jonka ensimmäinen osa ehti ilmestyä Leskisen elinaikana: Siinäpä tärkeimmät: edellinen osa, e. ch. (2003). Toinen osa oli valmisteilla, ja toden näköisesti se julkaistaan postuumisti piakkoin.
Leskinen toimi myös suomentajana, kolumnistina ja pakinoitsijana. Tekstejä syntyi myös teatteriin ja elokuviin.
Runoilijana Leskinen oli Lauri Viidan, Eino Leinon ja Jarkko Laineen perillinen. Hänen lyyrinen ilmaisunsa oli kielellisesti tiivistä ja aforistista. Vaikka Leskisen runot kuuluivatkin suomalaisen lyriikan parnassoon siinä missä Paavo Haavikkokin, oli Leskinen kuitenkin omimmillaan laulujen sanoittajana.
