Kotimaa

Mainos

Van­hus­ten­hoi­don robotiikka ar­ki­päi­väis­tyy 10 vuodessa – korkea hinta voi johtaa eriar­vois­tu­mi­seen

Palvelurobotti Pepper ja älyrollaattori ovat esimerkkejä vanhustenhoitoon ja ikäihmisten arkeen suunnitellusta uudesta teknologiasta. Edessä älyrollaattorin kanssa työskennellyt VTT:n erikoistutkija Olli Kuusisto. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 11.1.2017 17:35
Päivi Lakka

En näe robottien korvaavan vanhustenhoidossa ihmisiä ja sosiaalisia suhteita, sanoo Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtava tutkija, dosentti Jaana Leikas. Aiheesta on hänen mukaansa kuitenkin tärkeä keskustella, ja keskustellaankin.

– Kone tekee sen, mihin se on opetettu. Sillä ei ole samanlaista tilannetajua kuin ihmisellä, Leikas sanoo.

Väestön ikääntyessä vanhustenhoitoon tarvitaan yhä enemmän avustavia innovaatioita. Kotona asuvien ikäihmisten määrän lisääntyessä vanhusten arkea helpottavan robotiikan kysyntä tulee myös kasvamaan.

Tällä hetkellä robotit auttavat Suomessa jo raskaissa fyysisissä hoitotyön tehtävissä etenkin naisvaltaisilla aloilla. Ne on otettu hyvin vastaan, sillä robotiikka vapauttaa Leikaan mukaan hoitajien työaikaa oleelliseen, eli potilaiden kohtaamiseen.

Leikas uskoo, että potilaiden nostamisessa avustavat tukirangat tulevat yleistymään huomattavasti jo lähitulevaisuudessa.

Hinta on yleistymisen esteenä

Suurempi kysymys on Leikaan mukaan se, onko kaikilla vanhuksilla tulevaisuudessa tasa-arvoinen mahdollisuus elämää helpottavaan teknologiaan.

VTT:llä on hänen mukaansa pitkään pohdittu, miten digitaalista kuilua saataisiin tulevaisuudessa hallittua.

– Varmaa on, etteivät vanhukset tule aivan heti pääsemään tässä samalle viivalle. Se voi hyvinkin johtaa eriarvoistumiseen, Leikas sanoo.

Suomessa kehitellyn liikuteltavan Double-etäyhteysrobotin, tuttavallisemmin Tuuli-robotin avulla ikäihmiset voivat keskustella omaistensa kanssa etäältä ohjattavan ruudun kautta.

VTT:n erikoistutkija Antti Tammelan mukaan Tuulia vielä vähän pelätään, sillä se muistuttaa lähinnä kahdella pyörällä itsekseen liikkuvaa televisiota.

Hoitajat olivat kokeilun jälkeen Tammelan mukaan sitä mieltä, että Tuulin kaltaiset etäyhteysrobotit tulevat yleistymään nopeastikin.

Este laitteiden yleistymiselle on kuitenkin vielä hinta, sillä Tuulista saa tällä hetkellä maksaa 2500 euroa.

– Toisaalta kyse on siitä, kuinka kovan hinnan kukin laskee yksinäisyydelle, Tammela sanoo.

Puhuvalla ja reagoivalla sosiaalisella Pepper-palvelurobotilla taas on silmät, suu ja kymmenkertainen hinta Tuuliin verrattuna.

Pepper rullaa eteenpäin renkailla, puhuu, kuuntelee ja ottaa kontaktin ihmiseen.

– Jalat todettiin epäkäytännöllisiksi jo kauan sitten, Tammela sanoo.

Pepper vaikuttaa varsin sympaattiselta ja sen voisi tulevaisuudessa ohjelmoida esimerkiksi käyttämään kodinkoneita ja sulkemaan valoja.

Terapiarobotit apuna muistisairaiden hoidossa


Japanissa ovat viime aikoina yleistyneet etenkin muistisairaiden hoidossa käytettävät leluja muistuttavat terapiarobotit.

VTT:n erikoistutkija Marketta Niemelän mukaan Suomessa vastaavia Paro-terapiarobotteja on jo käytössä kymmenissä hoitokodeissa.

Hylkeen näköisten ja pehmeiden terapiarobottien on tutkimuksissa todettu muun muassa syventävän vuorovaikutusta hoitajan ja potilaan välillä.

Toinen Suomessa yleistynyt robotiikan esiaste ovat lääkejakeluautomaatit, jotka ovat jo käytössä useissa kunnissa. Automaatti ilmoittaa vanhukselle, kun on aika syödä lääkkeet.

Jos potilas ei jostain syystä ota lääkeannosta, lähettää automaatti hälytyksen vanhuksen omaiselle tai kotihoitajalle.

Kun tavalliseen rollaattoriin taas lisätään antureita, voi niiden avulla mitata vanhuksen päivärytmiä ja laskea päivittäinen askelmäärä.

Pienellä kehittelyllä rollaattori pystyisi myös mittaamaan käyttäjän puristusvoimaa, varoittaa tielle tulevista kuopista ja kontrolloida apumoottorin avulla menopelin vauhtia ylä- ja alamäissä.

Liiketunnistimilla kerätään tietoa

Palvelurobottien lisäksi ikäihmisten hoitoon on vähitellen tulossa myös niin kutsuttua passiivista teknologiaa. Esimerkkejä tästä ovat lieteen ja hanoihin asennettavat turvavahdit, kaatumishälyttimet ja unta seuraavat patjat.

Jonkin verran Suomessa on jo käytössä esimerkiksi kotiin asennettavia liiketunnistimia. Niiden avulla ikäihmisten elämästä saadaan irti tärkeää tietoa.

Poikkeavuudet normaaleissa rutiineissa voivat kertoa toimintakyvyn heikkenemisestä. Öinen rappukäytävään kurkkiminen voi Niemelän mukaan kertoa esimerkiksi alkavasta muistisairaudesta.

Niemelän mukaan robotiikka kehittyy Suomessa hitaasti, mutta vakaasti. Kymmenen vuoden kuluttua se on hänen mukaansa jo melko arkipäiväistä vanhustenhoidossa ja ikäihmisten arjessa.

– Robotit eivät vain vielä ole niin hyviä, halpoja ja hyödyllisiä, että ihmiset ottaisivat niitä sankoin joukoin käyttöön. Tekniikassa on vielä paljon tekemistä.

---

Lue Kalevasta kiinnostavimmat jutut Oulusta ja kauempaa. 🗞
Tilaa nyt alk. 9,90€/kk!

---

MAINOS
Mainos

Kommentoi

No ei kestä kauan että tulee robottiopettajat, robottipoliisit ja robottisotilaat turhiksi käyneitä ihmislaumoja kaitsemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oin aikoja oi tapoja. Ihan eläviä ihmisiä ja tekeviä käsiä ja kuulevia korvia on tarjolla ja koneita laitetaan toimintaan. Palkatkaa eläviä ihmisiä hoitotyöhön eikä robotteja. Inhimillisiä vuorovaikutteisia lämpöä ja läheisyyttä ihminen kaipaa eikä koneita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka aisapää kuvittelee, että robotin pitää jotenkin muistuttaa ihmistä? Jalat ja kädet tekevät robotista mutkikkaan, kalliin ja vaikeasti huollettavan. Vanhusrobotit tulevat olemaan tosi yksinkertaisia tehtäväkohtaisia automaatteja. Niiden ei tarvitse maksaa kultaa ja mirhamia. Niiden suunnitteluun ei tarvita tohtoreita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvätuloiset saa kätevän robotin, köyhän täytyy tyytyä hankalaan ihmiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eriarvoistumiskehitystä taivastellaan ja muka vastustetaankin, mutta kuitenkin sitä käytännön toimenpiteillä lisätään kuin se olisi luonnonlaki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liesivahdit ja ajastetut liedet ovat kylläkin jo arkipäivää vanhustenhoidossa. Lisäksi vanha keino, eli sulakkeen irrottaminen tai napsauttaminen päältä pois toimii myös.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerrankin hyvä lehtikuva! Kuvastaa hyvin sitä, kuinka teknologia kiinnostaa enemmän kuin vanhat ihmiset, joille käännetään selkä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Kolari, Muonio, Kittilä ja Enontekiö lumisateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä ja aamulla Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pohjanmaan maakunnissa kuuraisten teiden ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ossin tarina

92 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Harjoittelijan nolaaminen

Harjoittelija oli todella sievän näköinen nuori nainen. Sekä käytökseltään hyvin ystävällinen ja herttainen, kuten jo ke... Lue lisää...
Hulda-täti

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.10.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image