Islamia käsittelevistä Facebook-kirjoituksistaan sakkoihin tuomittu Oulun perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas Sebastian Tynkkynen ei osaa vielä sanoa, valittaako hän Oulun käräjäoikeuden antamasta sakkotuomiosta.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi Tynkkysen maanantaina 50 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta.
–Suomalaisen sananvapauden kannalta varmasti pitäisi valittaa, mutta en osaa vielä sanoa. Kerron sitten, kun olen ensin sulatellut tuomiota kaikessa rauhassa, Tynkkynen sanoo.
Tynkkynen sanoo, että hänen saamansa tuomio oli järkytys.
–Katsoakseni kyseessä on niin poliittinen tuomio kuin vain mikään voi olla. Siitä kävi hyvin ilmi se, että Suomessa sananvapauden tilanne on islamin suhteen hyvin rajoittunut. Saamani tuomio tekee selväksi sen, että edes historiallisten faktojen ääneen sanominen ei ole islamin kohdalla sallittua.