Täl­lai­nen oli Nanny Li­liuk­sen tes­ta­ment­ti

Nanny Lilius antoi testamentissaan yksityiskohtaisia määräyksiä muun muassa rahaston perustamisesta, sen varojen sijoittamisesta ja stipendien myöntämisen ehdoista.

Nanny Lilius (1863–1941) oli Oulun yhteislyseon johtajatar 1920–1930-luvuilla. Koulun nimi on nykyään Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio.
Nanny Lilius (1863–1941) oli Oulun yhteislyseon johtajatar 1920–1930-luvuilla. Koulun nimi on nykyään Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio.
Kuva: Kalevan arkisto

Nanny Lilius oli yksi Osykin perustajista. Hän kuoli 20.4.1941 Helsingissä.

Lilius oli laatinut 3.12.1940 testamentin. Siinä hän antoi yksityiskohtaisia määräyksiä muun muassa rahaston perustamisesta, sen varojen sijoittamisesta ja stipendien myöntämisen ehdoista.

Lilius määräsi omaisuudestaan seuraavaa:

"Muu omaisuuteni, olkoon se minkä nimistä tai laatuista tahansa, on tuleva Oulun Yhteislyseolle hoidettavaksi eri rahastona nimellä "Nanny Liliuksen rahasto".

Sen varat on sijoitettava varmalla, korkoa tuottavalla tavalla ja voivat ne olla sijoitettuina myös kuolinpesääni kuuluneisiin osakkeisiin. Ellei rahaston arvo nouse 200.000 markkaan, on sen tuotto lisättävä pääomaan.

Muutoin on rahaston tuotto jaettava stipendeinä koulun lahjakkaille oppilaille, varsinkin sellaisille, jotka luultavasti tulevat vaikuttamaan suomen kielen kehitystä edistävällä elämänuralla.

Rahaston päätarkoituksena on olla tukena sellaisille oppilaille, jotka ovat avustuksen tarpeessa jatko-opintojaan varten. Tätä tarkoitusta silmälläpitäen stipendeinä käytettävää määrää ei yleensä ole jaettava pieniin osiin vaan mieluimmiten annettava yhtenä ainoana stipendinä.

Jos katsotaan erityisiä syitä siihen olevan, voidaan stipendi harkinnan mukaan antaa myös koulun entiselle oppilaalle jatko-opintoja varten.

Jos Oulun yhteislyseo lopettaa toimintansa, rahasto on tuleva oppilaitokselle, joka lähinnä jatkaa Oulun yhteislyseon toimintaa."

Nanny Liliuksen rahasto oli taloudellisesti huomattavin Osykin stipendirahastoista. Sen pääasiallinen omaisuus koostui oululaisen Kirjapaino Oy Kalevan 60 osakkeesta.

Oulun käräjäoikeudessa alkoi tänään oikeudenkäynti Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion Osykin viralta pidätettyä rehtoria Juha Valtakorpea vastaan. Syyttäjä väittää, että Valtakorpi kavalsi satojatuhansia euroja Osykin stipendirahastoista.

Lähde: Varatuomari Rauni Patala: Oulun yhteislyseon stipendirahastot/Poliisin esitutkintamateriaali

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä