Pohjois-Pohjanmaan historiasta löytyy mielenkiintoisia tarinoita noidista ja noituudesta epäillyistä. Arkistolähteet paljastavat, että myös täällä moni päätti päivänsä saatuaan kuolemantuomion noituuden harjoittamisesta. Mielenkiintoinen esimerkki löytyy Oulunsalosta 1670-luvulta.
Oulunsalolaisen piikatytön Anna Laurintytär Muikun tapaus heitti varjonsa seuraavalle vuosisadalle saakka, toteaa tutkija Mauno Hiltunen Oulunsalon historia -teoksessa.
Kaikki alkoi helluntain vuonna 1678 tienoilla. Tuolloin 16-vuoden ikäinen Anna murtautui sakastin ikkunasta Oulunsalon uhripyhättöön vieden mukanaan alttarivaatteen, jonka hän repäisi kahtia. Toisen puolen Anna vei siitä sotilaan vaimo Anna Lieppalalle ja toisen Ouluun teettääkseen siitä siellä röijyn.
Anna Muikun teko tuli pian ilmi eikä hän käynyt kieltämään tekoaan, mutta selitti olleensa täyttä ymmärrystä vailla. Oululainen kauppiaanvaimo Klaara Juhontytär oli näet noitunut hänet joitakin aikoja kirkkovarkautta aiemmin.
Ilmeisesti Klaaran tarjoamat juusto ja leipä olivat temmanneet Annan yliluonnolliseen pyöritykseen. Hänet oli viety Klaaran keralla Hornaan eli Blåkullaan, jossa hänelle oli uudemman kerran yritetty tarjota samoja eineitä. Hornaan Anna sanoi joutuneensa vielä kolme kertaa, ja koska hän ei katsonut voivansa olla vaiti näistä paholaisen retkistä, Klaara oli noitunut hänet heikkopäiseksi.
Käräjäoikeus ei niellyt tarinaa. Teko nähtiin täysin harkittuna ja täydessä ymmärryksessä suoritettuna. Annalle langetettiin kuolemantuomio ja tapaus asetettiin hovioikeuden tutkittavaksi.
Kun Oulun käräjäoikeus ryhtyi puimaan Klaaran noituussyytettä, Annan Horna-väitteet saivat yllätystodistajan: Oulun linnan vartija kertoi Annan menneen kankeaksi ja tiedottomaksi ja lausuneen: "Ne tulevat hakemaan minut". Apua tästä ei oikeudessa ollut, vaan Annan pelasti kuolemalta vain kuninkaan armahdus.
Arkistot kertovat, että Anna Muikun maine kirkkovarkaana kaivettiin aina sopivassa tilanteessa esiin. Esimerkiksi ollessaan syytettynä lammasvarkaudesta parikymmentä vuotta myöhemmin (1701), vanhat rikkomukset nostettiin vakuuttamaan uusista.
Ei ollut Annan elämä muutoinkaan helppoa. Hän kuului vailla vakinaista toimeentuloa olleisiin irtolaisiin, joita yhteiskunta vieroksui ja valvoi erityislainsäädännön avulla.
Viimeisen luvun Anna Muikun tarinaan piirrämme toisen kirkkovarkaan, oulunsalolaisen talollisen Kaarlo Matikan kautta. Matikka näet tunkeutui loppuvuodesta 1707 Oulunsalon kirkkoon vieden sieltä 60 kuparitaaleria. Käräjillä Matikka koetti selittää tekoaan paholaisen viettelyksillä. Matikka tuomittiin kuolemaan ja vedettiin köyden jatkoksi maaliskuun lopulla 1709.
Matikan roikkuessa hirsipuussa - kaikkien nähtävä ja varoittavana esimerkkinä - Anna Muikku saapui paikalle ja varasti hirtetyn kasvoja peittäneen liinan sekä tämän nutun. Liinan Anna möi Liminkaan, nutusta hän valmisti hameen.
Tällä kertaa Anna ei oikeuden eteen saapuessaan yrittänyt tarinoida, vaan esiintyi alistuneesti. Vanhan maineen yllyttämänä oi-keus esitti epäilyn, että paha henki olisi ollut Annan apurina, sillä eihän vanha nainen olisi yksin kyennyt hirsipuuhun kiipeämään.
Anna Muikku myöntyi oikeuden johdatteleviin kysymyksiin, käräjäpöytäkirjat todistavat. Hänet tuomittiin toistamiseen kuolemaan. Syynä ei silti ollut yhteys paholaiseen vaan rikoksen uusiminen.
