Tarina on osa laajempaa kokonaisuutta, joka kertoo ihmisten kokemuksista Oulun lastensuojelusta.
Rakastuin mieheen, joka käytti huumeita. Parin kuukauden yhdessäolon jälkeen muutimme yhteen ja tulin raskaaksi. Kun lapsi syntyi, aloin itsekin käyttämään aineita ahdistukseeni.
Lapsella oli kuivat vaipat, puhtaat vaatteet ja lämmin ruoka neljä kertaa päivässä, mutta minä olin sekaisin kuin seinäkello subutexista, amfetamiinista ja muista aineista.
Ulospäin kulissit olivat kunnossa. Kukaan ei arvannut, että kotonamme maattiin sängyssä vieroitusoireiden kourissa ja mietittiin seuraavaa käyttöannosta.
Minä rahoitin meidän molempien aineet. Olin taitava taskuvaras ja anastelin Oulun keskustassa kaikkea, mikä kävi kaupaksi kirpputorilla. Lapsi oli mukana lastenvaunuissa.
Kun olin jäänyt riittävän monta kertaa kiinni näpistyksistä, teki poliisi kotiimme kotietsinnän. Heillä oli mukanaan kaksi sosiaalityöntekijää, jotka veivät lapsemme.
Muutaman päivän romahduksen jälkeen sain pyydettyä isältäni apua. Otimme yhteyttä lastensuojeluun saadaksemme lapsen sijoitetuksi isän luo. Sukulaissijoitukseen suostuttiin, mutta käytännön syistä sijaisvanhemmuus siirrettiinkin äidilleni.
Pääsin kuntoutukseen, mutta en riittävän pitkäksi ajaksi. Elämä palasi pian samaan päihdekierteeseen. Jäin taas kiinni näpistelyistä ja viranomaiset veivät kertaalleen palautetun lapseni jälleen äitini luo.
Siirryin yhä kovempiin aineisiin. Kuilu syveni pohjattomaksi.
Onnekseni minulle tarjottiin metadonikorvaushoitomahdollisuutta. Se merkitsi sitä, ettei aineita tarvinnut hankkia enää kadulta vaan pääsin lopullisesti eroon huumeporukoista mieheni mukaan lukien.
Metadonista huolimatta oloni oli hirveä, joten tein elämäni vaikeimman tempun ja vieroitin itse itseni huumeista. Entisen ihastukseni kotona kouristelin 1,5 kuukautta vieroitusoireiden kimpussa ja koin, miltä tuntuu helvetti helvetin päälle. Vain ajatus siitä, että saisin lapseni vielä jonain päivänä takaisin kotiin, sai minut jaksamaan.
Tulin raskaaksi ja aloitin uuden elämän Oulussa. Vaikka olin päässyt aineista lopullisesti eroon, henkinen kuntoutuminen oli vasta alussa. Otin yhteyttä A-Klinikkaan ja aloitin säännölliset huumeseulat.
Lastensuojelulle kerroin haluavani tehdä töitä lapsen saamiseksi kotiin. Pääsin sen kautta keskustelemaan kokemuksistani ja sain tukea vanhemmuuteeni. Velkaneuvonnassa pistettiin talouteni kuntoon ja rikosrekisterikin oli puhdistunut.
Vähitellen sain elämäni kuntoon ja huostaanotettu lapsi palautettiin kotiin. Synnytin toisen lapsen ja yhdessä elämme nyt kolmihenkisen perheen onnellista elämää.
Luottamus lastensuojeluun on ollut vahva koko ajan. Siellä minua ei ole ylenkatsottu vaan minut on saatu vakuutettua siitä, ettei minun tarvitse olla täydellinen ollakseni riittävän hyvä äiti.