Metallinpaljastimen piippauksia on kuulunut metsistä ja pelloilta jo muutaman vuoden, eikä buumi näytä laantuvan.
Siinä missä Pokémon-metsästäjät jahtaavat virtuaalihirviöitä, metallinpaljastinharrastajat etsivät maasta jotakin käsinkosketeltavaa. Sanonta ”löytäjä saa pitää” ei useimmiten päde näihin löytöihin.
Alle sata vuotta vanhat esineet ovat poliisille tai löytötavaratoimistoon toimitettavaa löytötavaraa, talvisodan aikaiset sotalöydöt Puolustusvoimille kuuluvaa sotaromua. Yli sata vuotta vanhat löydökset pitää lähettää Museovirastolle tai maakuntamuseoon tutkittaviksi.
Museovirasto onkin kohdannut melkoisen esineaallon.
– Tänä vuonna esineitä on tullut 1 010, viime vuosina 2 000–2 500 vuodessa, arvioi intendentti Leena Ruonavaara.
Määrä on niin suuri, että parina viime vuotena Museovirastossa on ollut ylimääräinen työntekijä luetteloimassa löytöjä.
Harrastus vaatii sääntöihin perehtymistä
Metallinpaljastin oli mukana myös niin sanotun Janakkalan miekkamiehen löydössä vuonna 2013. Kantahämäläiseltä pellolta paljastuneessa rautakautisessa haudassa oli miekkamiehen lisäksi kaksi miekkaa eri aikakausilta.
Hauta osui hämeenlinnalaisen Mikko Mäkelän metallinpaljastimen alle.
– Museovirasto tuli seuraavana päivänä tekemään kaivauksen.
Mäkelä kuuluu kuusihenkiseen historianharrastajien ryhmään, Kanta-Hämeen menneisyyden etsijöihin. Heidän toimintatapansa on ”epäjärjestelmällisen järjestelmällinen”.
– Ensin kartoitetaan potentiaalisia kohteita, tutkitaan historiankirjoja ja arkistoja, kuunnellaan kansantarinoita, etsitään paikkoja ja selvitetään lupia päästä pellolle, Mäkelä kuvailee.
Löytöjä onkin tullut runsaasti, suurimpana ennen tuntematon linnavuori.
Harrastuksessa kiinnostavat niin historia, yhdessäolo kuin luonnossa liikkuminenkin. Osansa on etsimisen ilollakin.
Mäkelä suosittaa malttia ja vastuuta: harrastus vaatii sääntöihin perehtymistä. Suojelemattomallakin alueella kaivamiseen tarvitaan maanomistajan lupa.
Tietämätön voi tuhota palasen historiaa
Kaikki metallinpaljastimen kanssa liikkuvat eivät toimi vastuullisesti. Erikoistutkija Päivi Maaranen Museovirastosta harmittelee, että ihmiset innostuvat metallinetsinnästä ilman riittävää tietoa.
Muinaismuistolain mukaan ihmisen toiminnan synnyttämiä kiinteitä muinaisjäännöksiä ei saa kaivaa. Ne ovat rauhoitettuja riippumatta siitä, onko paikka ennestään tunnettu tai ei.
Niiden laiton kaivaminen on lisääntynyt, osittain tietämättömyyden takia. Viime vuonna Museovirastolle tuli tietoa kymmenestä laittomasta kaivauksesta tunnetuilla jäännöspaikoilla.
Innokas kaivaja saattaa vahingossa tuhota palasen historiaa. Yksittäisten esineiden lisäksi kiinnostavaa voi olla kaikki sen ympärillä oleva. Siksi Museoviraston ohjeissa neuvotaan lopettamaan kaivaminen, kun jotakin löytyy.
– Museovirasto ei kannusta etsimään yksittäisiä esineitä. Kokonaisuus on tärkeä, ja sitä pitäisi vaalia, Maaranen huomauttaa.
Lisäksi maasta kaivettu metalliesine saattaa tuhoutua joutuessaan kosketuksiin ilman kanssa.
Erityisen paljon löytöjä toimitetaan Museovirastolle Hämeen alueelta. Eniten uutta tietoa on saatu Pohjois-Pohjanmaalta. Käsitys alueen rautakaudesta on muuttunut.
– Siellä ei ole ollut juurikaan rautakautisia löytöjä, mutta nyt on tullut kalmistolöytöjä, Ruonavaara kertoo.
Vaasan alueelta on löytynyt viikinkiaikaisia koruja. Niitä onkin odotettu, sillä 1970–80-luvuilla alueella oli kova viikinkibuumi.
– Siellä oli herroja, jotka halusivat väkisin saada viikinkiesineitä. Siellä väärennettiin riimukiviä ja kaikkea mahdollista.
Juttuun on haastateltu osastonjohtaja Mikko Häröä Museovirastosta.
