Jos armeijassa erehtyi nauramaan rivissä seistessään, siitä sai välittömästi vähintäänkin huomautuksen.
Peruste: ”Maanpuolustus on vakava asia!”
Kalevan ja Ylen järjestämän vaalitentin perusteella pieni perehtyminen tähän periaatteeseen olisi tarpeen erityisesti kahdelle ehdokkaalle: perussuomalaisten Laura Huhtasaarelle ja valitsijayhdistyksen Paavo Väyryselle.
Kaksikko lateli turvallisuuspoliittisessa keskusteluosiossa niin sanottuja vaihtoehtoisia faktoja, jotka eivät kuulu niin vakavaan keskustelunaiheeseen millään tavalla.
Väyrynen meni kaksikosta pisimmälle. Hän vaati, että Suomeen palautetaan rajavalvonta. Konkariehdokas myös väitti, että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ei ole rajatarkastuksia.
Väitteet eivät pidä paikkaansa. Suomella on rajavalvonta ja itärajalla myös rajatarkastukset. Sisärajaliikenteessä, joksi Schengen-alueen liikenne katsotaan, ei ole Suomessa rajatarkastuksia.
On naurettavaa populismia tuoda täysin irrallaan todellisuudesta olevia väittämiä turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Näin Väyrynen teki.
Huhtasaari heilui samoilla epämääräisillä vesillä, kun hän julisti, että Suomella on oikeus päättää, keitä rajojen sisälle tulee. Kääntäen väite kuuluu: Suomi voi käännyttää suoraan rajalta väkeä.
Väite ei ole täsmällisesti ottaen totta, vaan pikemminkin hurskas toive ja kannattajakunnan kosiskelua. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, joiden perusteella turvapaikkahakemukset on käsiteltävä.
Kansainvälisistä velvoitteista ei päätä presidentti, joten Huhtasaarella ei valituksi tullessaankaan olisi paljon pelimerkkejä asian muuttamiseen. Arvojohtajuutta hän toki voisi asiassa näyttää ottamalla asiaan kantaa.
Jokunen kunnon sanasotakin tentissä nähtiin, vaikka enimmäkseen keskusteltiin varsin säyseissä sävyissä. Ensimmäinen pieni kiista kuultiin aktiivimallista.
Istuva presidentti Sauli Niinistö puolusti mallia sillä varauksella, että kaikilla on oltava mahdollisuus suorittaa akvitointivelvoitteet.
Presidentin oli selvästi hankala asettua yksiselitteisesti nyt eduskunnassa hyväksytyn ja presidentin allekirjoittaman mallin taakse, sillä se kiukuttaa niin isoa osaa suomalaisista. Niinistö pyrki väistämään asiaa esittämällä siihen varauksen. Näin hän pystyi osoittamaan samalla tukea hallitukselle ja kuitenkin selviämään suhteellisen vähillä vaurioilla kiukustuneen kansanosan kannatuksen suhteen.
Vasemman laidan ehdokkaat Merja Kyllönen (vas.) ja Tuula Haatainen (sd.) taas antoivat tulla täyslaidallisen mallia vastaan. Haataisen mukaan malli luo kahtiajakoa, ja Kyllönen kuvasi mallia esimerkiksi Suomessa tehtävästä eriarvoistamistyöstä.
Iskunpaikka oli niin selvä, että kaksikko ei voinut jättää sitä käyttämättä, mikä varmasti miellytti kaksikon kannattajakuntaa.
Pekka Haavisto nojasi esiintymisessään hyvin paljon Suomen kansainvälisen aseman ja yhteistyön korostamiseen. Hän puolusti kansainvälisiä velvoitteita kuten Ottawan sopimusta ja parjasi sitä, ettei Suomi ole ratifioinut saamelaisten asemaa koskevaa Ilo-sopimusta.
Matti Vanhasen rooli oli tentissä hyvin sovinnainen. Hänestä on vaikea saada uhkaavaa haastajaa Niinistölle, vaikka todella vankka ulkopoliittinen kokemus näkyy ja kuuluu. Vanhanen edustaa mielikuvallisesti ja myös käytännössä hyvin samaa linjaa kuin Niinistö. Ärhäkkäitä hyökkäyksiä ei nähty häneltä Oulussakaan.
Nils Torvalds onnistui muutamaan otteeseen naurattamaan Madetojan salin yleisöä, vahvaa haastamista ei häneltäkään kuultu. Parhaat vitsit eivät kanna presidentiksi millään.
Kokonaisuudessaan voi sanoa, ettei tentti heiluttanut vaalien nykyistä asetelmaa mihinkään suuntaan, ja vaikea on nähdä, että se siitä heilahtaisi jatkossakaan.
Tentin isoin uutinen oli Niinistön pohdinta presidentin valtakauden lyhentämisestä neljään vuoteen ja mahdollisuudesta ehkä kolmeen kauteen.
Loppukuriositeetti: Laura Huhtasaari äityi saamelaisia ja heidän kulttuuriaan muun muassa Suomen matkailuvaltiksi kuvatessaan sanomaan, että ”Suomi on kulttuurisesti rikas ja monikulttuurinen maa”.
Siihen ei ollut kenelläkään vastaväitteitä.
Katso presidentinvaalitentti kokonaisuudessaan: