Kit­ti­län val­tuus­to ha­lu­taan koolle pi­kai­seen erot­ta­mis­ko­kouk­seen

Kittilän kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto kokoontui lauantai-iltana keskustelemaan rikoksista syytettyjen kunnan luottamushenkilöiden pidättämisestä luottamustoimistaan mahdollisimman pikaisesti.

Kittilän kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajisto kokoontui lauantai-iltana keskustelemaan rikoksista syytettyjen kunnan luottamushenkilöiden pidättämisestä luottamustoimistaan mahdollisimman pikaisesti.

Kokouksessa päätettiin esittää tiistaina 17. lokakuuta kokoontuvalle Kittilän kunnanhallitukselle, että Kittilässä pidettäisiin ylimääräinen kunnanvaltuuston kokous tiistaina 24. lokakuuta.

Valtuuston kokouksessa olisi määrä käsitellä rikoksista syytetyn Kittilän vt. kunnanjohtajan Timo Kurulan erottamista virastaan sekä rikoksista syytettyjen luottamushenkilöiden erottamisesta luottamustoimistaan.

– Tarkoituksena on, että nämä henkilöt eivät voisi toimia tehtävissään ennen kuin oikeuden päätökset on tehty. Tämä on nopein mahdollinen käsittelyaikataulu. Ylimääräiseen kunnanvaltuuston kokouksen kutsutaan Kuntaliiton lakiasian johtaja Arto Suhonen, kertoo Kittilän kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Tuula Mertaniemi (Oikeudenmukainen Kittilä).

Kittilän kunnan luottamushenkilöitä vastaan nostettiin tällä viikolla vakavia rikossyytteitä, jotka liittyvät kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomiseen vuonna 2014 ja laajemminkin päättäjien toimintaan Kittilässä.

Syytettynä on kaikkiaan 27 kuntapäättäjää, joista osa valittiin keväällä uudelleen valtuustoon.

Rikosnimikkeitä ovat muun muassa työturvallisuusrikos, työsyrjintä ja virka-aseman väärinkäyttäminen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä