Kultaakin kalliimpi

Helsinki Yhdeksänvuotias Ida Hietala on rauhallinen ja ujo pieni tyttö. Hän on vähän arka eikä näytä tunteitaan kovin helposti, vaan mieluummin pohtii asioita itsekseen. Ida on älykäs, lukee paljon, seuraa asioita ja ottaa innostuneena selvää niistä, jotka häntä kiinnostavat. Sellaisia asioita on paljon.

Koko viime kevään Ida oli väsynyt ja kummallisen kalpea. Hänelle nousi selittämätöntä kuumetta, ja äiti ihmetteli mustelmia, joita oli paljon enemmän kuin ekaluokkalaisen normaaleihin kompurointeihin kuuluu. Lääkärit etsivät oireisiin selitystä, ja toukokuussa Ida lähetettiin sairaalaan verikokeisiin kotona Kemissä.

Kun tulokset tulivat, lääkäri oli käytävällä Idaa ja äitiä vastassa. Vakava verisairaus, hän sanoi. On lähdettävä saman tien Ouluun, Oysiin luuydinpunktioon.

Siinä vaiheessa äiti jo tiesi, mistä on kyse.

Virallinen diagnoosi tuli seuraavana päivänä: akuutti lymfoblastinen leukemia.

Samaan aikaan Suomen jääkiekkomaajoukkue eli Bratislavassa elämänsä kevättä. MM-kisojen välierässä Venäjää vastaan ihmepoika Mikael Granlund pysäytti jääkiekkoa seuraavan yleisön joka puolella maailmalla.

Ida Hietala seurasi ilmaveiviä televisiosta Oysin syöpälasten osastolla, eli mukana leijonahuumassa, joukkueen itseluottamusta uhkuvassa marssissa kohti loppuottelua. Sytostaattihoidot kuitenkin aiheuttivat pienelle ja heiveröiselle tytölle vakavia sivuvaikutuksia. Ida sai myös verenmyrkytyksen, bakteerin omasta verestään, niin rajun infektion, ettei osaston ylilääkärikään ollut vastaavaa nähnyt.

Kun tultiin toukokuun 15. päivään, ja Leijonat luisteli Bratislavassa loppuotteluun Ruotsia vastaan, Ida Hietala taisteli elämästään Oysin teho-osastolla.

Muutaman tunnin ajan pieni tyttö oli rajalla, aavistuksen päässä hengityskoneesta, kaukana tästä maailmasta.
Puolen yön aikaan hän avasi silmänsä ja kysyi: ”Kumpi voitti?”

Vieressä ollut hoitaja kertoi Idalle Leijonien voittaneen, ja Ida palasi tähän maailmaan.

Mutta kun Leijonat juhli oman taistelunsa voittoa, Ida vasta aloitteli omaansa.

Kulunut vuosi on ollut paitsi hoitojaksoja Oysissa, myös opettelua uudenlaiseen, äärimmäiseen rajoitettuun elämään.

Ei koulua vaan kotiopetusta ja sairaalakouluja, kaverien tapaamista vain varovaisesti yksi tai kaksi kerrallaan, sillä ehdolla, että näiden kaikki perheenjäsenetkin ovat ehdottoman terveitä. Ei ruuhkaisia paikkoja tai julkisia kulkuvälineitä, ei lemmikkieläimiä.
Eikä ratsastustunteja, mitä Ida on kovasti surrut.

Siksi Ida ei ole päässyt jääkiekko-otteluunkaan, katsomaan Kärppiä Raksilaan.

Syksyllä Oysin syöpälasten luona vieraili osastolle lahjoituksen tehnyt Nashvillen maalivahti Pekka Rinne, ja Idan jääkiekkotaivaalle syttyi toinenkin tähti. Siitä lähtien hän on seurannut uutisia myös NHL:stä. Ja kun Suomen kiekkofanien kotikisahuuma on talven mittaan noussut, Ida on muistellut yhä useammin toukokuun 15. päivää.

”Mikael Granlund pelasti henkeni”, hän on sanonut.

Yksi haave on ollut ylitse muiden: nähdä Leijonat MM-areenalla.

”Kyllä mää äiti pääsen”, Ida on toistellut.

Mutta ei Ida päässyt. Taistelu on jo voiton puolella; syöpäsolut ovat poissa luuytimestä, viimeisten sytostaattihoitojen vuoro on kesäkuussa. Ida täytti juuri yhdeksän vuotta ja pääsi viime viikolla kouluun ensimmäisen kerran koko vuonna. Infektioriskin takia suuret yleisötapahtumat on kuitenkin yhä kielletty, ja hoito suun kautta otettavilla lääkkeillä jatkuu marraskuuhun 2013 saakka.

Ida on opiskellut sairaudestaan paljon ja tietää, että yhä voi käydä huonostikin. Hänellä on kuitenkin leijonan sydän.

”Tämä voitetaan”, Ida sanoo.

Tällä viikolla Idan äiti kirjoitti MM-kisaorganisaatiolle sähköpostia, jossa hän kertoi Idan tarinan ja unelman.

”Toivottavasti joukkue saa yhtä upeita asioita aikaan tänä vuonna jonkun kohdalle, kuin meille kävi viime vuonna. Tsemppiä peleihin, Leijonat! Terveisin Idan perhe.”

MM-organisaation viestintäpäällikkö Henna Malmberg liikuttui kyyneliin ja toimitti sähköpostin joukkueelle.

Ja siksi Mikael Granlund raapusti nimikirjoituksensa Hockey Bird -paitaan, joka pantiin pakettiin pipon, pinssien ja kisamaskotin kanssa ja lähetettiin Helsingin Pasilasta Kemin Nauskaan.

Ida avasi pakettinsa silmät pyöreinä.