Eletään kevättä 2015, ja on maaliskuinen Mestis-ottelu Kajaanissa. Peli venyy kahdeksannen erän puolivälin yli, ennen kuin Mikkelin Jukurit naulaa ottelun voittomaalin. Kajaanin Hokin kausi päättyy pettymykseen. Jukurit menee finaaleihin.
Kajaanilainen kiekkokansa pettyi, mutta se sai kuitenkin todistaa kiekkohistoriaa: ottelu oli kaikkien aikojen pisin kiekkopeli, joka Suomessa oli koskaan pelattu.
Ennätys on voimassa yhä.
Jotain symboliikkaa oli siinä, kun sama parivaljakko ratkoi tämän kauden Mestis-mestaruutta lauantai-iltana. Ratkaiseva finaaliottelu venyi kuudenteen erään, josta jälleen voittajana poistui Mikkelin Jukurit. Jukurit juhli mestaruutta, Hokki nuoli haavojaan. Ottelu oli Mestis-historian toiseksi pisin. Vain edelliskevään maratonmatsi on ollut pitempi.
Ja siihen melkein ennätyspitkään kiekko-otteluun päättyi yksi osa kunniakasta suomalaista kiekkohistoriaa.
Tämä kaksinkertainen ennätyskaksikko löi finaalien kuudennessa erässä naulan arkkuun, jossa lukee Mestis – eli vanhemmalta nimeltään ykkösdivisioona. Se on sarja, jossa Kärpätkin tahkosi vuosikymmenen – aina siitä asti, kun Helsingin Jokerit vuonna 1989 pudotti oululaiset alasarjataipaleelle.
Ensi kaudella Jukurit pelaa liigaa ja olisi pelannut sitä ilman mestaruuttakin.
Jo aiemmin Mestiksestä on hilattu ylös puoliväkisin ilman isompaa urheilullista kilpailua Vaasan Sport ja kouvolalainen KooKoo.
Ja vielä paljon aiemmin silloisesta divarista ottivat askeleen ylöspäin Pelicans ja Kärpät.
Pelicans sentään nousi urheilullisin perustein vuonna 1999.
Kärppienkin nousulle oli urheilulliset perusteet, vaikka nousu oli käytännössä sovittu jo aiemmin kabineteissa.
Karsinnat keväällä 2000 hävinnyt Pelicanskin sai jatkaa liigataivaltaan, vaikka Kärpät nöyryytti karsinnoissa liigaseuraa voitoin 3-1.
Mitä sitten jäi käteen ”suljetusta” pääsarjasta? Tavattoman paljon keväisiä pelaajasiirtoja. Pelaajia lähettivät toisiin seuroihin hieman alavireisesti menestyneet joukkueet, joilla ei ollut kauden lopulla enää muuta tavoitetta kuin paikata talouttaan.
Yksi joukkue – Espoon Blues – ajoi itsensä näistä loppumattomista pelaajakaupoista huolimatta itsensä taloudelliseen luvunlaskuun.
Eikä moni muukaan seura voi yhtään sen paremmin kuin ennen suljettua sarjaa.
Olisikohan yhtään huonommin mennyt, vaikka sarja olisi pidetty urheilullisesti auki tämän 15 vuoden ajan?
Entä mitä nyt?
Mestis on täynnä amatööritason puulaakeja, joissa jokunen pelaaja ja valmentaja pystyy tekemään jotakuinkin ammattimaista uraa, mutta suurin osa kärvistelee kohtuuttomien pelimatkojen puuhastelusarjassa vailla joukkuekohtaista motivaatiota.
Kylmä fakta on se, että yksikään Mestis-seura ei nouse pääsarjaan pitkiin aikoihin.
Oulussakin ison työn aikoinaan tehnyt Juhani Tamminen on profiloitunut avointen sarjojen kannattajana. Olipa nykyisin pellepuvuissa televisiossa päsmentelevän aurinkokuninkaan muista ajatuksista mitä mieltä tahansa, siinä Tamminen on täsmälleen oikeassa, että eurooppalaisiin palloilusarjoihin kuuluvat tietyt periaatteet.
Ensimmäinen niistä on se, että joku voittaa mestaruuden. Sitä tavoittelevat kaikki.
Toinen tavoite on se, että osa pääsee eurokentille tai jääkiekossa se, että osa pääsee pudotuspeleihin.
Ja kolmas tavoite on taulukon pohjalla: säilyä sarjassa – joku putoaa ja joku nousee. Tässä piinapenkissä riutuvat ne, jotka eivät sillä kaudella menesty.
Suomalaisesta jääkiekosta on peruuttamattoman pitkäksi aikaa poistettu tämä kolmas jännitysmomentti. Se on suuri tappio koko kiekkokansalle.
Tässä asiassa olisi kannattanut kuunnella Tammista.
Mutta ei kuunneltu. Mestis on tapettu.
R.I.P.
