Sardinian ovat vuosisatojen saatossa valloittaneet monet maat. Milloin ovat roomalaiset saapuneet saarelle, milloin taas espanjalaiset. Vierailijoita on käynyt aina Arabimaista asti.
Roomalaisten perintöä ovat fregulat, mannasuurimokokkareet, joita lisätään keittoihin. Arabeilta on saatu ruokakulttuuriin mantelileivokset ja maitovanukkaat. Ja espanjalaiset toivat lihapiirakat (empanadas).
Vuosituhansia kestäneet vierasmaalaisten valloitukset ovat kuitenkin jättäneet melko vähän vaikutteita sardinialaiseen keittiöön. Sardiniaa sanotaankin eristyneeksi maaksi, jonka kulttuuri ja identiteetti eroavat melkoisesti mannermaan asukkaista. Sardinialaiset itse kutsuvat identiteettiään "il continenteksi", pidättyväiseksi. Tämä pidättyväisyys, josta saarelaiset ovat itse ylpeitä, vaikuttaa myös käytökseen. Sardinialaiset ovat muita italialaisia huomattavasti vähäeleisempiä ja rauhallisempia.
Saaren köyhän alkuperäisväestön takia sardinialainen keittiö nojaa kolmeen perusaineeseen: leipään, juustoon ja tuhtiin viiniin.Tyypillistä on ruokalajien yksinkertaisuus, joka ei kuitenkaan millään lailla vähennä niiden herkullisuutta.
Sardinialainen ruoka on paitsi äärettömän herkullista myös erittäin terveellistä. Maitotaloustuotteita, esimerkiksi lehmänmaitoa, kermaa ja keltaisia juustoja nautitaan erittäin niukasti. Maitoa ei juoda ja muutenkin sen kulutus on vähäistä lukuunottamatta vuohenmaitoa, josta tehdään jogurttia ja juustoa. Kalsiumin tarpeensa sardinialaiset saavat vihreistä kasviksista, pähkinöistä ja sesaminsiemenistä.
Yrtit ovat olennainen osa sardinialaista ruoanlaittoa niin mausteena kuin teejuomanakin. Yrtit kasvavat Sardiniassa luonnonvaraisina. Kuivat ruohikkorinteet tuoksuvat salvialta ja timjamilta. Monet muutkin mausteyrtit rehottavat tienvarsilla.
Oliivipuissa kypsyy Sardinian tärkein hyvinvoinnin lähde. Saaren oliiviöljy on kullankeltaista ja hyvänmakuista ja sitä lorautetaan joka aterialla kunnolla salaatin päälle.
Oliiviöljy sisältää suuret määrät antioksidentteja, jotka suojaavat verisuonten kalkkeutumiselta kuin myös syöpäsairauksilta. Se auttaa allergioissa ja pitää ihon muutenkin hyvänä. Luuston ja hermoston kehitykselle siitä on myös apua.
Niinpä Sardiniassa sydän- ja verisuonitaudit ovat melko harvinaisia. Myös syöpää, aikuisiän diabetesta ja osteoporoosia esiintyy vähän.
Sardinialaiset rakastavat iloista ja onnellista seuraa. Illalliset ovat muutakin kuin syömistä. Ne ovat tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä. Niinpä ruokapöydässä vietetään monia tunteja.
Illallinen aloitetaan antipastolla, joita on yleensä useampia lajeja: grillattuja ja öljyssä marinoituja munakoisoja, artisokkia, kesäkurpitsoita, salamia, ilmakuivattua kinkkua, prosciutto crudoa, oliiveja, leipää ja tietenkin erilaisia juustoja.
Vuosituhansia vanha paimentolaisperinne näkyykin parhaiten juuri saaren juustoissa, jotka jo kartagolaisten aikaan tulivat tunnetuksi ulkomailla. Tunnetuin on Pecorino, joka on kypsä ja kova juusto. Se valmistetaan vuohen tai lampaan maidosta ja eri kypsyysasteesta riippuen voi juusto olla dolce, pehmeän valkoinen ja mieto tai maturo, kovan keltainen ja voimakkaan makuinen.
Köyhät paimentolaiset valmistavat vielä tänäänkin vanhojen traditioiden mukaan erilaisia juustoja, joita käytetään lähes kaikkiin ruokiin. Juuston lisäksi Sardiniassa valmistetaan yli 500 erilaista leipää. Tyypillisin ja yleisin leipä on saarella pani carasau, ohut pyöreähkö kiekko.
Antipaston jälkeen pöytään tuodaan il primo piatto, alkuruoka, joka on usein pastaa, riisiä tai keittoa. Sen jälkeen vuorossa on varsinainen pääruoka, il secondo piatto. Se on yleensä vartaassa paistettua maitopossua tai karitsaa. Saaren rannikolla sen sijaan on tarjolla erilaisia mereneläviä.
Jälkiruokana on hedelmäsalaattia tai perinteisiä leivoksia, dolci sardi, joiden resepti on useimmiten salainen. Illallisen kruunaa vahva espresso-kahvi ja ruuansulatuspaukku, joka Sardiniassa on ehdottomasti Mirto -myrttilikööri. Sardiniassa tehdään italialaiseen tapaan myös viiniä. Saarelaisten valmistamat viinit ovat vahvoja sekä maultaan että prosenteiltaan.
