Suomen kielen tutkija Vesa Jarva pääsi väitöskirja-aiheensa jäljille jo lapsena, kun hän kuunteli isovanhempiensa puhetta. "Isovanhemmat ovat kotoisin luovutetusta Karjalasta, ja heidän puheessaan olen törmännyt venäläisperäisiin lainasanoihin", Jarva kertoo.
Jarvaa alkoivat kiinnostaa erityisesti ekspressiiviset lainasanat. Mainiona esimerkkinä tällaisesta Jarva mainitsee tökötin. Sanana tökötti tuo varmaan useimmille mieleen epämääräisen aineen, jota on vaikka jossain vanhassa purkissa autotallin nurkassa. Samaa ainetta voitaisiin sanoa myös esimerkiksi töhnäksi tai mössöksi.
Tällaisia sanoja nimitetään ekspressiivisiksi.
Jarva kertoo venäjän sanan djogot tarkoittavan tervaa, ja tästä on tullut suomessa tökötti. Suomessakin sana on aluksi ollut tavallinen tervan nimi, mutta syystä tai toisesta se on alkanut ekspressiivistyä, eli tuntua jotenkin kuvailevalta. Siksi tökötiksi on alettu sanoa kaikenlaisia epämääräisiä aineita, ei vain tervaa, Jarva selvittää.
Oudon leikkisä sävy
Samalla, kun sana on muuntunut ekspressiiviseksi, sen äänneasukin on voinut muuttua. Tökötin lisäksi murteissa on voitu sanoa myös jökötti, jötkötin, tökötin ja ökötti.
Ekspressiiviset sanat kuten tökötti eivät ole samalla tavalla merkitykseltään täsmällisiä kuin vaikkapa jäteöljy, maali tai tärpätti, mutta silti ne luovat elävän mielikuvan siitä, millaista ainetta purkissa on.
Äänneasunkaan kanssa ei ole niin tarkkaa, vaan joku äänne voi vaihtua toiseksi. Normaaleissa sanoissa yhdenkin kirjaimen muutos voi olla tärkeä. Niinpä töhnällä, möhnällä tai röhnällä ei tuntuisi olevan paljonkaan eroa, mutta maali ja kaali ovat varmasti eri sanoja.
Ekspressiivisellä sanalla on myös usein erityinen sävy: se voi tuntua leikkisältä tai epäasialliselta, jopa pilkalliselta tai vähättelevältä. Valmistaja tuskin nimittäisi vallankumouksellista suksivoidetta tökötiksi.
Kysymykseen mistä leikkisä sävy tulee, tutkijalla ei kuitenkaan ole varmaa vastausta. "Voi olla niin, että kun sanat ovat vieraita, ne tulevat irrallisiksi. Ne eivät liity kielessä oleviin vanhoihin sanoihin, vaan ne ovat ikään kuin vapaata riistaa."
"Ja jos niissä on vaikeita äänteitä, niitä aletaan luonnostaan muuttelemaan ja niillä ruvetaan leikittelemään", Jarva lisää.
Lainasanojen tulva
Jarvan mukaan on tavallista, että lainasana sekoittuu muihin ekspressiivisiin sanoihin niin, että se tuntuu jo täysin kotoisalta eikä sitä enää ymmärretä lainaksi.
"Esimerkiksi tytinä merkitsee joissain murteissa lihasylttyä, aladobia. Venäjässä aladobin nimi on stuuden, ja siitä on tullut suomen kieleen ensin tyyteni. Sana on kuitenkin muuttunut niin, että se on sekoittunut tytistä-verbiin. Aladobihan on niin hyytelömäistä, että se suorastaan tytisee eli tutisee tai vapisee lautasella", Jarva selittää.
Ekspressiivisiä venäläislainoja löytyy eniten Itä-Suomen murteista. Jarvan aineisto perustuu ennen sotia kerättyyn aineistoon, ja siinä lainoja esiintyy eniten luovutetussa Karjalassa ja Pohjois-Karjalan eteläosissa.
Voisi ajatella, että laajalle levinneistä lainoista esiintyisi eniten erilaisia muotoja. Näin ei kuitenkaan Jarvan mukaan ole. "Laajemmalle levinneet venäläislainat ovat tavallisia sanoja, kuten ikkuna ja saapas."
Muistakin kielistä on tullut suomeen ekspressiiviä lainoja, mutta niitä ei ole juuri tutkittu. Toinen hyvä lähde venäjän ohella voisi kuitenkin olla ruotsin kieli.
"Rajoittavana tekijänä on ollut se, että ruotsin kielen taito on Suomessa ollut parempi kuin venäjän taito. Sanat ovat silloin säilyttäneet helpommin yhteytensä alkuperäiseen malliin", Jarva huomauttaa.
Englannin vaikutusta ei Jarvan mukaan vielä ole nähtävissä, koska englantilaiset lainat ovat vielä aika uusia.
Alkuperä piilottelee
Väitöstutkimuksessaan Jarva osoittaa, että venäläisperäisten lainasanojen ekspressiivistyminen on tavallista. Hän olettaa, että jopa kymmenesosa kaikista venäläisperäisistä lainasanoista olisi tullut myös ekspressiivisiksi.
Etymologien eli sanojen alkuperän tutkijoiden on kuitenkin hyvin vaikea havaita, että nämä sanat ovat alkuaan lainasanoja. Yleensä etymologit ajattelevat, että kaikki ekspressiiviset sanat ovat omaperäisiä, tai sitten niiden alkuperää pidetään tuntemattomana.
Jarvan tutkimus osoittaa, että näin ei kuitenkaan läheskään aina ole.
Koska ekspressiiviset sanat ovat melko yleisiä, havainto on suomen kielen sanojen alkuperän tutkimuksen kannalta tärkeä.
Jarvan mukaan suomen murteissa on ilmeisesti satoja lainasanoja, joita on aikaisemmin pidetty virheellisesti omaperäisinä, koska ne ovat ekspressiivisiä.
Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin, mistä sanat ovat suomen kieleen tulleet. Ilmeisesti kielessä on enemmän lainasanoja kuin ennen on ajateltu.
Vesa Jarvan suomen kielen väitöskirja Venäläisyysperäisyys ja ekspressiivisyys suomen murteiden sanastossa tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa elokuun lopussa.
