Heini ja Pasi Harju-Könnön talo on suunniteltu sellaiseksi, että siellä lyhyempikin pärjää. Pasi ja Heini kattavat kahveja pöytään samalla, kun perheen lapset pian kolmivuotias Siiri ja juuri kävelemään oppinut yksivuotias Eero tekevät tuttavuutta vieraiden kanssa. Pasi napsauttaa kytkintä ja keittiön kaapisto liukuu niin alas, että 125-senttinen mies ylettyy kahvikuppeihin.
"Kun ostimme oman kodin, halusin ehdottomasti liikkuvat kaapistot. Edellisissä asunnoissa jouduin aina kiipeilemään. Välillä ihan itseäkin hirvitti kurkottelu korkeilla jakkaroilla, oli se melkoista akrobatiaa", Pasi naurahtaa.
28-vuotias diplomi-insinööri Pasi Harju-Könnö on yksi Suomen runsaasta tuhannesta lyhytkasvuisesta. Leppoisa mies on sinut erilaisuutensa kanssa eikä hänestä ole kiusallista kertoa siitä.
"Kun synnyin, helsinkiläinen sairaanhoitaja sanoi vanhemmilleni, että kannattaisi muuttaa maalta isompaan kaupunkiin. Siellä olisi kuulemma helpompaa erilaisen lapsen kanssa."
Pasin vanhemmat eivät neuvoja kuunnelleet ja pojan kanssa palattiin kotiin Kauhajoelle. Kun Pasi varttui, traktoriin hommattiin sellaiset polkimet, että niille ylettyi lyhyemmilläkin jaloilla.
"Maatilan töitä tein siinä missä muutkin, olin mukana pellolla ja navetassa. Vanhempani eivät ole koskaan piilotelleet minua. He ovat aina kannustaneet rohkeasti eteenpäin elämässä."
Ainoa asia, josta Pasi on joutunut pituutensa vuoksi luopumaan, on asepalvelus. Hän olisi halunnut armeijaan, mutta kutsunnoissa pituus katsottiin esteeksi.
"Tulin sitten jo vuonna 1996 Ouluun opiskelemaan konetekniikkaa. En tuntenut ketään, mutta sain nopeasti kavereita. Haalareita jouduttiin kyllä aika lailla pienentämään", teekkaririentoihin osallistunut Pasi muistelee hymyillen.
Valmistumisen jälkeen työpaikka löytyi elektroniikka-alalta. Työhaastattelussa lyhytkasvuisuutta ei tarvinnut selitellä.
"Sanoin, että aivoni ovat puoli metriä alempana kuin muilla insinööreillä, mutta siitä huolimatta ne toimivat. Se riitti haastattelijoille, eikä asiaa sen enempää vatvottu."
Toisinaan erilaisuudesta on myös hyötyä.
"Esimerkiksi ulkomaan työmatkoilla jään aina asiakkaiden mieleen. Myös Finnairilla saan henkilökohtaista palvelua", hän myhäilee.
Pasi ja Heini tapasivat ensi kertaa jo vuonna 1997 Kauhajoella. Rakkaus roihahti ja häitä vietettiin vuonna 2002. Seuraavana vuonna syntyi esikoinen.
"Meille oli selvää, että haluamme lapsia. Myös lyhytkasvuinen lapsi olisi ollut tervetullut, mutta tietysti oli helpottavaa, ettei geenivirhe hypännyt Siirin tai Eeroon", Heini sanoo.
Heinin ja Pasin huushollissa on normaalia, että Heini on se isompi ja vahvempi.
"En vieläkään osaa ottaa huomioon kaikkia asioita. Saatan ajatuksissani pyytää Pasilta jotain, mikä on tosi korkealla", Heini myöntää.
Normaalipituisille aikuisille mitoitetussa maailmassa monet arkiset asiat ovat lyhytkasvuiselle vaativia suorituksia. Pasi kehottaakin kokeilemaan, miltä maailma näyttää polviseisonnassa.
Esimerkiksi jäätyneen auton ikkunan rappaaminen, sopivien vaatteiden löytäminen ja pankkiautomaatilla asioiminen ovat kovan työn takana. Bensan tankkaaminen automaattiasemalla onnistuu vain opettelemalla ulkoa, milloin mitäkin näppäintä on painettava.
"Myös ruokakaupassa tarvitaan kekseliäisyyttä. Esimerkiksi hedelmien punnituksessa joudun monesti ottamaan kurkun avuksi, jotta yletyn painamaan kuittipainiketta. Myös ostoskärryt ovat niin syvät, etten saa itse tavaroita hihnalle. Kassallakin on joskus hassuja tilanteita, kun maksuvaiheessa kurkotellaan myyjän kanssa molemmin puolin", Pasi naurahtaa.
Hänen mielestään pitkän ihmisen ei kannata hermoilla lyhytkasvuisen kohtaamista.
"Ymmärrän kyllä, että erilaisuuden kohtaaminen voi jännittää. Olin itsekin hermostunut, kun tapasin ensimmäisen kerran toisen lyhytkasvuisen", hän sanoo.
Osa lyhytkasvuisista kärsii uskottavuusongelmista. Pasi ei ole vähättelyyn törmännyt, vaan hän on onnistunut vakuuttamaan ihmiset omalla rauhallisella olemuksellaan.
"Eletäänhän nyt jo 2000-lukua. Ihmiset ovat suvaitsevaisempia ja heillä on enemmän tietoa. Tietysti pikkulapset saattavat jäädä tuijottamaan tai lähteä seuraamaan", hän huomauttaa.
Harju-Könnöjen lapset ovat tottuneet eri pituisiin ihmisiin, sillä isän lisäksi tuttavapiirissä on myös muita lyhytkasvuisia.
"Kerran kaupassa pieni poika pysähtyi tuijottamaan Pasia. Siiri ei ymmärtänyt tuijotusta, vaan luuli, että kyseessä oli jokin leikki. Tyttö asettuikin sitten Pasia katselleen pojan viereen ja alkoi tuijottaa tätä yhtä intensiivisesti", Heini nauraa.
