Hei, olen Veikko, erittäin häiriintyneestä perheestä", tervehtii mies muita ympärillä istuvia.
"Hei Veikko", sanovat muut yhteen ääneen.
Valot on sammutettu ja pöydällä palaa kynttilä. Puhe soljuu ja kukin saa sanoa sanottavansa. Istumme hiljaa, emme kommentoi.
Olen Sorsasaaren majassa, jossa kokoontuvat alkoholistien aikuiset lapset. Olen mukana ensimmäistä kertaa, toimittajana työtehtävässä, ja majalle tuleminen jännitti hieman. Kuinka surullinen tunnelma on? Voinko esittää kysymyksiä? Pitääkö minun esitellä itseni vai olla anonyymi?
Jännitys on turhaa. Minut otetaan vastaan lämpimästi. Istun muiden sekaan ja rentoudun. Annan puheen täyttää mieleni. Ei ahdista ollenkaan. Me jopa nauramme välillä.
Veikko haki nelikymppisenä apua omaan alkoholismiinsa.
"Nyt olen pysytellyt siitä 15 vuotta irti", hän kertoo.
Vaikka Veikko pääsi eroon alkoholista, hän ymmärsi, että siltikään kaikki ei ollut kunnossa. Alkoholistiperheessä kasvaminen on jättänyt jälkensä.
"Isä oli alkoholisti jo kolmannessa polvessa", Veikko laskee.
Veikon mieli muljahti jo varhain mustaksi. Kulisseista hän piti kuitenkin sinnikkäästi kiinni viimeiseen asti. Ne romahtivat, kun äiti tappoi itsensä.
Alkoholistien aikuiset lapset käyvät toipumisessaan läpi 12 askeleen ohjelmaa. Niistä ensimmäinen kuuluu näin: "Myönsimme voimattomuutemme alkoholismin vaikutuksiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään."
Veikko otti ensimmäisen askeleen. Vertaistuen merkitys on ollut valtava.
"Myönsin voimattomuuteni suhteessa alkoholiin, alkoholismiin ja alkoholin vaikutuksiin."
Alkoholistien aikuisten lasten tarinoissa on paljon yhteisiä piirteitä. Lapsuudenperheet ja -kokemukset ovat voineet olla hyvinkin erilaisia. Yhteistä kuitenkin on, että häiriintyneessä perheessä kasvaneen tunne-elämään jää jälkiä, jotka vaikeuttavat elämää myöhemmin aikuisenakin.
Vaikka alkoholistien aikuiset lapset ovat ryhmätoiminnan aloittajia, ryhmät on tarkoitettu myös muulla tavoin häiriintyneissä perheissä kasvaneille aikuisille lapsille.
Henna, häiriintyneen perheen lapsi, pitää tärkeänä, että ryhmän määritelmä on laaja.
"Meidän perheessämme alkoholi ei ollut se ykkösongelma, vaan ongelma oli vaikeammin havaittavissa. Isällä oli varmaankin luonnehäiriö. Se oli sellainen virtahepo, joka söi meidän kaikkien eväät", Henna kuvailee.
Pari-kolmekymppisenä Henna opiskeli ja perusti perheen. Ulospäin kaikki näytti olevan hyvin, mutta sisältä kaihersi.
"Miksi en osaa elää? Miksi tästä ei tule mitään", Henna kysyi ja löysi lopulta työterveyshuollon kautta tiensä Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmään.
Vertaistukiryhmässä osallistujille tulee helpotuksena ymmärrys, että muillakin on samanlaisia ajatuksia ja ongelmia. Alkoholistin aikuinen lapsi ei olekaan yksin maailmassa, ainoa erikoinen ja "epänormaali".
"Tämä ryhmä on ollut minulle sopiva muoto. Minussa on ollut paljon yksinäisyyttä, pelkoa ja häpeää. Olen ollut henkisesti hyväksikäytetty lapsi, mutta täällä pystyy jakamaan tuskan. Olen kiinnittynyt ryhmään. Tuskan kautta alkaa toipuminen, kun saa jakaa kokemuksia", Henna kertoo.
Alkoholistin aikuinen lapsi etsii usein elämässään jatkuvasti muiden hyväksyntää ja vahvistusta paremmuudesta. Elämästä tulee herkästi jatkuvaa suorittamista. Moni vaatii itseltään täydellisyyttä ja kritiikin vastaanottaminen on vaikeaa. Saattaa tulla paljon saavutuksia ja menestystä, mutta myös uupumusta. Myös jonkinlainen kriisin ja draaman haku tuntuu jäävän päälle.
"Jos kumppanini oli vaikka tanssinut jonkun toisen tytön kanssa, minä olin suunnilleen hyppäämässä parvekkeelta alas", naurahtaa alkoholistiperheessä kasvanut Ilona.
"Minulla on kyllä sellainen tunne, että olen joskus ollut iloinen pieni tyttö. Mutta kyllä se mieli rupesi mustenemaan varhain. Rakastavia rajoja kun ei ollut", Ilona pohtii.
Hän muistaa jo varhaisesta lapsuudesta outoja asioita, kuten sen, miten äiti oli kaatunut, lyönyt silmäkulmansa ja verta oli joka puolella.
11-vuotiaana Ilona muistaa kysyneensä kaveriltaan hätkähdyttävän kysymyksen äidistään ja isästään: "Rakastaisivatko he minua enemmän, jos kuolisin. Huomaisivatkohan he minut?"
Rippikesänä Ilona joi ensimmäisen kerran puolikkaan viinipullollisen. Silloin hän huomasi, että "tää on muuten se mun juttu". Alkoholi lääkitsi surua ja estoja, ja bailuviikonlopuista tuli elämän kohokohtia.
Ilona jätti alkoholin kokonaan kaksi vuotta sitten. Saman verran hän on käynyt Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmässä.
Tarinoita olisi vielä useita. Istun hämärässä ja huomaan, että oikeastaan kaikki puhujat ovat sanoneet ääneen yhden ja saman sanan: toivo. Puheenvuoroista muodostan yhteisen sitaatin:
"Jokaiselle päivälle on toivoa. Ei ole sellaista asiaa, josta täällä ei voisi puhua. Elämä järjestyy kyllä."
Kaikkien haastateltavien nimet on muutettu. Oulun Alkoholistien aikuiset lapset -ryhmä kokoontuu Sorsasaaren majalla maanantaisin ja torstaisin kello 19. Tapaamiset ovat avoimia kaikille. Lisätietoja osoitteesta www.sorsasaari.org
