Digi

Mainos

Reportaasi: Älypuhelimen keksijä

Johannes Väänästä vetivät Tallinnaan muun muassa paremmat mahdollisuudet yrittäjänä toimimiseen. Keksijä kuitenkin korostaa, että hänellä ei ole mitään kotimaataan vastaan. ”Rakastan Suomea, mutta pienen mittakaavan pienyritykselle siellä on vaikeat olosuhteet.” KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Digi 24.5.2014 13:06
Hanna Kuonanoja

Reportaasi on julkaistu Kalevan Sunnuntai-liitteessä 18.5.2014.

Johannes Väänänen oli 2000-luvun alussa MyOrigon teknologiajohtaja, joka kehitti myDevice-puhelinta Oulussa. Sen keksinnöt muistuttavat kummasti iPhonen tärkeimpiä ominaisuuksia. Googlen patenttihaku antaa yli 300 tulosta nimellä Johannes Väänänen. Kuka on tuo itseään yksinvaltaiseksi ja narsistiseksi ivaava keksijä, ja miksei myDevicestä tullut menestystarinaa?

Jos rehellisiä ollaan, talo ei ole mikään rakennustaiteen helmi. Se on tylyn näköinen tiilitorni Mustamäessä, Tallinnan vanhimmassa lähiössä, jonka arkkitehtuuriin se kyllä istuu hyvin.

Neuvostoaikojen torni, toteaa siinä asuva Johannes Väänänen harppoessaan parkkipaikalta kohti ulko-ovea. Mutta onpahan sentään Euroopan korkein tiilirunkoinen talo.

Kerroksia on kuusitoista. Hississä tosin riittää nappuloita kahdeksaantoista asti, sillä ilmeisesti niitä on asennushetkellä ollut saatavilla vain yhdeksän painikkeen paneeleina.

Ensimmäisen kerroksen lasikopissa istuu nainen vartioimassa rakennusta.

”Ettei pääse niitä stevejobseja varastamaan ideoita”, Väänänen heittää.

Se on vitsi, mutta periaatteessa voisi myös olla olematta.

Ylimmässä kerroksessa sijaitseva asunto on jotain aivan muuta kuin ulkokuori antaisi olettaa. Se sijaitsee kahdessa kerroksessa, neliöitä riittää, pinnat kiiltävät ja ikkunoista ja suurelta kattoterassilta näkyy koko Tallinna.

Mikään suurella rahalla hankittu lukaali se ei ole. Ostohetkellä asunto oli Väänäsen mukaan melko karussa kunnossa, ja nykyiseen ulkoasuunsa se on muovautunut pikkuhiljaa remontin myötä.

”Kysymys on valinnoista. Samalla rahalla ei saa kolmiota Oulusta.”

Yläkerrassa Väänäsellä on pieni kotitoimisto. Kaari-ikkunan alla on kaksi työpöytää, toisella tietokone ja toisella erinäköisiä kojeita. Jälkimmäinen vastaa jokseenkin sitä kuvaa, joka suurella yleisöllä on Väänäsen ammatista, keksijästä.

Pöydällä on rakentumassa arvoituksellisen näköinen prototyyppi laitteesta, jonka Väänänen väittää joidenkin vuosien päästä löytyvän kaikilta.

Härvelin nimikin selviää, mutta lehdessä sitä ei saa kertoa. Se kuulostaa joka tapauksessa scifiltä.

”Mutta niin kuulosti vielä jonkin aikaa sitten tämäkin”, Väänänen sanoo ja heilauttaa esille ottamaansa hopeanharmaata laitetta.

Se on myDevice, reunoistaan pyöristyneen suorakulmion muotoinen ja nykymittakaavassa pullea puhelin, jolla on ikää pitkästi toistakymmentä vuotta. Päältäpäin sitä ei huomaa, mutta tammikuussa 2007 tämä nimenomainen kappale on lentänyt vauhdilla seinään Oulun Karjasillalla.

Miksi – sen Väänänen saa kertoa itse.


Johannes Väänänen: ”Metsävainio Design Oy:n toimistossa Rotuaarin reunalla kävi kuhina syksyllä 1999. Kaksi miestä viimeisteli taitavan graafikkonaisen avustamana prototyyppiään käyttöliittymästä, joka mullistaisi maailman.

Prototyypin pienellä kuvaruudulla näytettiin paljon suurempaa webbisivua virtuaaliselta ruudulta. Kuvaruudun näyttämä osa sivusta siirtyi kädessä pidettävän näytön liikkeiden mukaan. Ikään kuin olisi katsellut sanomalehden sivua pahvilevyssä olevan aukon läpi levyä liikuttaen.

Nuo miehet olivat J-P Metsävainio ja minä, Johannes Väänänen. Päätimme kaupallistaa prototyypin idean ja samalla rikastua.

Vuonna 2000 esittelimme Metsävainion kanssa uudenlaisen käyttöliittymämme prototyyppiä muun muassa Nokialle ja Microcellille. Jyrki Hallikaisen perustama salamyhkäinen Microcell oli noussut juuri julkisuuteen keräämällä työntekijöitä Oulussa. Se suunnitteli jo salassa aivan uutta kännykkää Ericssonille.

Nokian vastine oli se tavallinen: ”Meillä oli tällainen labrassa jo 1997...”

Se oli kylmä suihku vasten naamaa – varsinkin kun Metsävainio oli alihankintana tehnyt vuosien kuluessa monia tutkimushankkeita Nokian kanssa. Termi NIH – Not Invented Here eli ei keksitty täällä – tuli tutuksi kantapään kautta.


Hallikainen sen sijaan tarttui koukkuun. Idea kehitettäisiin mullistavaksi, uudenlaiseksi kännykäksi Microcellillä.
Microcell oli kuitenkin sen ajan tavanomaisen kännykkäteknologian ja kroonisen resurssipulan kynsissä painiva kasvuyritys, jonka oli pakko tanssia polkkaa Ericssonin pillin mukaan. Niinpä jo alkumetreillä kävi selväksi, että ideamme oli pakko eriyttää omaan firmaansa, MyOrigoon. Vain täten saataisiin työrauha ja riittävät osakepotit meille keksijöille.

Niin aloitin juuri perustamamme MyOrigon ensimmäisenä työntekijänä syksyllä 2000. Olin nuori, äärettömän itsevarma ja autuaan tietämätön yritystoiminnan lainalaisuuksista.


Alkukuukaudet olivat keksijälle hankkeen mielenkiintoisinta aikaa. Jouduin miettimään käytännössä uusiksi alkuperäisen keksinnön perusideologian. Ainoiksi kantaviksi teemoiksi ensimmäisestä prototyypistä jäivät liikeohjaus ja virtuaalinen ruutu.

Koska minulla ei PC-ohjelmistosuunnittelijana ollut kännykkämaailman taustaa, saatoin suhtautua ongelmiin naiivin ennakkoluulottomasti. En ollut myöskään koskaan ollut Nokialla töissä, joten olin siinä mielessä korruptoimaton.

Ajatuskulkuni oli yksinkertainen. Jotta laitteeseen saataisiin mahdollisimman suuri näyttö, oli koko etulevyn oltava näyttöä. Jotta laite olisi puhelimen muotoinen ja oloinen, kädessäpidettävä, etulevyn muodon piti olla laajakulmainen. Näytön tuli olla kosketusherkkä, jotta voitaisiin kirjoittaa tekstiviestejä ja soittaa puheluja – sormella.

Kaikkeen tähän olisi saatava lisättyä virtuaalinen ruutu, jolla voisi selata, panoroida ja zoomailla täysimittaisia webbisivuja pienellä kännykkänäytöllä.

Oli pakko keksiä ja rakentaa kosketusnäyttöteknologia itse. Kehitin mekaanisen, voima-antureiden avulla sormen painokohtaa mittaavan ratkaisun, joka nimettiin myöhemmin Haptitouchiksi. Laitteen näyttöä peittävä muovilevy voitiin laajentaa koko etupaneelin kokoiseksi kosketusherkäksi alueeksi.

Virtuaalinen ruutu ja sen panorointiin käytettävä liikeohjaus olivat haastavampia paloja.

Eräänä iltana finniä naamasta käsipeilillä etsiessäni käsitin, että minähän panoroin kasvojani pienen ruudun kautta. Virtuaalisen peilin idea syntyi tuolla hetkellä.

Käsitin heti, että tarvittava varsin yksinkertainen laitteen asentotieto olisi määritettävissä kaksiakselisella kiihtyvyysanturilla. Meidän laitteessamme siis tarkasteltaisiin täysikokoisia webbisivuja pieneltä ruudulta, kuten katsellaan omaa naamaa pientä taskupeiliä kallistelemalla.

Viimeisenä silauksena päätimme Metsävainion kanssa hylätä perinteisen puurakenteisen valikkomallin kokonaan ja toteuttaa koko laitteen käyttöliittymän kirjamaiseen muotoon. Sivulta toiselle voitaisiin liikkua sormella näyttöä pyyhkäisemällä.”

 

Väänäsen mielestä MyOrigon ja myDevicen synnyn kannalta ratkaisevinta oli hänen ja Metsävainion tapaaminen vuonna 1999 – ei niinkään vaikkapa hänen oma taustansa. Hän ei ole koskaan opiskellut mitään ohjelmointiin liittyvää.

Väänänen oli löytänyt koodaamisen yhdeksänvuotiaana, ja siitä oli tullut hänelle rakas harrastus.

”Olen aina ollut sosiaalisesti rajoittunut. Koodaaminen sopi minulle, koska se oli niin selkeää.”

Lukion jälkeen Väänänen oli opiskellut jonkin aikaa matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa yliopistossa, mutta sitten elämä oli vienyt mennessään.

1990-luvun jälkipuoliskolla hän oli mennyt töihin ohjelmistotalo CCC:lle. Siellä hän sanoo olleensa aluksi ”nöösipoika huippumiesten jengissä” mutta huomanneensa pian pystyvänsä vaikka mihin.

CCC:n aika rakensi Väänäsen itseluottamuksen sellaisiin mittoihin, että hän päätti hypätä mukaan, kun Metsävainio esitteli ideansa. Tiivistettynä se kuului, että jotain tapahtuu, kun laitetta liikuttaa.

Metsävainiolta Väänänen oppi, että keksintö itsessään ei vielä riitä mihinkään, vaan se pitää pystyä myös markkinoimaan. Sitä varten hänen oli opeteltava sosiaaliseksi.

Vaivattoman oloista jutustelua ei heti uskoisi taidoksi, joka on vaatinut tietoista opettelua.

Väänäsestä on helppo pitää. Hän on välitön ja osaa nauraa itselleen. Hän sanoo ruvenneensa vanhaksi ja paksuksi, koska se näyttää kuvissakin mielenkiintoisemmalta. Jotain vähemmän värikästä ja liian muotoiltua lausuttuaan hän saattaa perään todeta, että tulipa melkoista paskapuhetta.

Varmasti häntä on myös helppo vihata. Hän haluaisi kontrolloida vähän kaikkea ja olisi mieluiten tehnyt tämän haastattelunkin itse.

Kun hän puhuu taidoistaan, hän ei tavoittele suomalaista vaatimattomuutta: ”Kun menin CCC:lle, en varmasti tiennyt, olenko hyvä softamies. Kun olin ollut siellä jonkin aikaa, tiesin, että olin paras.”

Väänänen uskoo, että jos häntä nyt ei suoranaisesti vihatakaan, niin ainakin moni Oulun-aikojen tuttava pitää häntä vastenmielisenä tyyppinä. Hän tiesi kaiken paremmin kuin muut ja toimi härskin itsevaltaisesti.

Toisaalta juuri jääräpäisyys on Väänäsen mielestä se piirre, joka tekee hänestä hyvän keksijän. Hän ei pidä itseään poikkeuksellisen älykkäänä vaan taipumattomana.

”Jokainen merkittävä keksintö lähtee siitä, että yksi henkilö uskoo siihen jääräpäisesti ja lähtee painamaan sitä eteenpäin. Ei mikään joukko eikä tiimi eikä aivoriihi, vaan yksi ihminen.”


Johannes Väänänen: ”Viimeiseen asti liiketoiminnassa pyrittiin löytämään suuri partneri, joka lähtisi brändäämään ja myymään mullistavan myDevice-tuotteen omanaan.

Neuvotteluja käytiin käytännössä maailman kaikkien matkapuhelinvalmistajien ja merkittävien teleoperaattoreiden kanssa.

Kävi selväksi, kuinka mahdotonta on omalla ideallaan puskea ohi isojen firmojen tuotekehitys- ja markkinointiorganisaatioiden.

Nokia ei ollut poikkeus. Lisämausteensa Nokia-neuvotteluihin antoi Hallikaisen varjo, sillä silloinen Nokian johto piti Hallikaista itse paholaisena. Lisäksi Nokia oli omassa arroganssissaan valtansa huipulla – ylivoimaisesti maailman suurin kännykkävalmistaja, joka tiesi omasta mielestään kaiken paremmin kuin kukaan muu.

Mieleeni on erityisesti jäänyt kuvaava palaveri vuodelta 2003, jolloin jo kohtuullisen valmista myDevice-tuotetta esiteltiin Nokian johdolle. Meidän puoleltamme pantiin mahdollisimman paljon painoarvoa mullistavalle käyttöliittymälle, sulavasti toimivalle kokosivun webbiselaukselle sekä sormelle sopivalle kosketusnäytölle.

Mitä tekivät Nokian mestarit?

Uudentyyppinen käyttöliittymä sivuutettiin mahdollisimman pikaisesti ”gimmickinä”, kikkana, jolla ei ole mitään tosiasiallista merkitystä.

Sen sijaan kaivettiin jostain Nokian speksimies, joka rupesi tenttaamaan, tukeeko myDevice Bluetoothia ja viimeisimpiä MMS-standardeja. Eihän se niitä tukenut, kun vähät rahat oli pakko käyttää käyttöliittymän kehitykseen.

Tällaiseen ”käyttöliittymä edellä” -lähestymistapaan ei Nokia uskonut.

Eikä uskonut vielä Applen tullessa markkinoille iPhonellaan. Nokialaiset nauroivat, kun kuulivat, että ensimmäisessä iPhonessa ei ollut lainkaan MMS-tukea.

Nokia kuitenkin osti MyOrigolta neuvottelujen loppumetreillä merkittävällä summalla myDevice-prototyyppejä, ilmeisesti tutustuakseen siihen, miten sovellusalusta oli toteutettu.


Amerikkalaiset ovat taitavia kirjoittamaan historiaa uusiksi. Steve Jobsin taannoinen kuolema teki hänestä lopullisesti Elviksen veroisen rock-tähden. Jobsin uskotaan yksin keksineen koko nykyisen mobiilitekniikan. Todellisuus 2000-luvun alussa oli kuitenkin hieman erilainen.

Apple menestyi uudentyyppisen MP3-soittimensa voimin vuosituhannen alun mobiilimarkkinassa. Tuohon aikaan oli vielä aivan tavallista, että ihmisillä oli mukanaan sekä kännykkä että erillinen musiikkisoitin. iPod oli valloittanut kuluttajat uudenlaisella käyttöliittymällään: kosketukseen reagoivaa rinkilää etupaneelissa hipelöimällä oli mahdollista  joustavasti selata kappaleita ja soittolistoja näytöllä.

Kun esittelimme ensimmäistä kertaa Applen käyttöliittymätiimille ja Jobsille myDevice-prototyyppiä keväällä 2002, oli vastaanotto näennäisen penseä. Jobsin oma idea oli tehdä puhelin samanlaisella käyttöliittymällä kuin iPod. Numerot siis veivattaisiin iPod-puhelimen kosketusrinkilästä samalla tavalla kuin kierrettävällä numerolevyllä varustetuista telefooneista. Oli siinä naurussa pitelemistä.

Vähättelevästä puheesta huolimatta Applen miehet pyyhkäisivät myDevicen käyttöliittymän sivuja edestakaisin silmät kiiluen. Täysimittainen webbiselain virtuaaliruutuineen oli myös suuren mielenkiinnon kohteena. Jotakin jäi itämään.”

 
Väänäsen työhuoneelta löytyvät yhä myDevicen kehityskaarta kuvaavat prototyypit. Vanhin niistä on melko karkean näköinen mötikkä, jonka merkitys oli suuri: kun se oli valmis, tekijät tiesivät, että idean toteuttaminen oli mahdollista.

Seuraavat kaksi ovat puisia malleja, joiden avulla haettiin laitteelle lopullista kokoa. Neljäs on valmis tuote.
Viideskin löytyy. Se on myDevice 2, jota myöhemmin ruvettiin uuden firman alla kehittämään korealaiselle Samsungille.
Mutta ei mennä vielä siihen. Mennään lokakuuhun 2003. Väänänen kaivaa kirjahyllystään silloin ilmestyneen brittiläisen PC Plus -lehden numeron, jossa on artikkeli myDevicesta.

Kirjoittaja on testannut puhelinta ja kuvailee sen ominaisuuksia käänteentekeviksi. Jutun alussa mainitaan, että vaikka lehti ei yleensä arvioi julkistamattomia tuotteita, myDevicen kohdalla haluttiin tehdä poikkeus.

Myös Kalevan arkistosta löytyy samoilta ajoilta pitkä liuta juttuja, joissa kerrotaan puhelimeen kohdistuvista kovista odotuksista.

Niitä lukiessa esiin nousee ennen pitkää väistämättä kysymys: jos myDevice oli niin mullistava kuin jutut antavat olettaa, miksemme nyt ole kertaamassa keksijänsä rahaan ja maineeseen singonneen hittituotteen historiaa?
Väänäsellä on ollut aikaa ajatella asia läpi. Hän on löytänyt kolme syytä.

Ensimmäinen – ja hänen mukaansa vähäisin – oli firman sisäinen ristiveto. Ihmiset vaihtuivat ja ilmapiiri oli toisinaan epävakaa.

Toinen oli se jälkeenpäin Väänäsestä itsestäänkin naiivilta tuntuva ajatus, että yrityksessä innostutaan, kun toinen saman alan toimija marssii sinne esittelemään tuotteensa.

”Mistä löytyy se insinööritiimi, joka sanoo, että jumalauta, ei me oltaisikaan itse osattu tuota tehdä?”

Kolmas syy oli se, ettei pienellä firmalla ollut muskelia tuoda laitetta markkinoille itse.


Johannes Väänänen: ”Vuosi 2004 oli MyOrigolle monien mullistusten aikaa. Suuret kännykkävalmistajat eivät olleet ottaneet myDevicea tuotevalikoimaansa. Epäonnistuneet yritykset ja toimitusjohtajavaihdokset olivat sysänneet firman tuhon partaalle.

Tuote itse, myDevice, oli tyyppihyväksytty ja valmis pienten sarjojen tuotantoon. PC Plus -lehden artikkeli oli tuonut paljon julkisuutta ja yhteydenottoja.

Rahat ja usko olivat kuitenkin loppumassa. Microcell oli myyty alennushintaan Flextronixille. Maksavia asiakkaita ei tuntunut löytyvän.

Nokian huippumalli oli näppäinpuhelimien kuningas täysin perinteisellä käyttöliittymällään.

MyOrigon rahallisesti olematon teknologialiiketoiminta, eli käytännössä patenttien omistusoikeudet ja uudenlaisten teknologioiden kehitys ja myynti, pelastettiin omaan yritykseensä. Minä lähdin uudella innolla jatkokehittämään ja tuotteistamaan myDevicessä esiteltyjä teknologioita.

F-Origin Oy eli Finnish Origin aloitti liiketoimintansa värväämällä USA:sta kovan sarjan toimijoita myyntipuolelle. Tähtäimeen otettiin Apple ja Motorola. Eurooppalaiset firmat unohdettiin mahdottomina myynticaseina.

Pian saatiin Applelta mielenkiintoinen pyyntö: tehkää prototyyppi iPodin rinkilän kaltaisesta käyttöliittymästä, joka toimii myDevicen näytöllä.

Demo tehtiin valmiiksi ennätysajassa.

Applen seuraava viesti oli: ”Olemme kiinnostuneita kosketusnäyttöteknologiastanne seuraavaa iPod-generaatiota ajatellen. Pyydämme lähettämään tutkittaviksi myDevice-laitteitanne sekä tietoa ohjelmistoalustastanne.”

Laitteet tietysti lähetettiin. Eiväthän ne enää erityisen salaisia olleet. Liikesalaisuustasoista tietoa myDevicen rakenteesta ja ohjelmistosta tarjoiltiin Applelle varsin antoisasti.

Amerikan myyntitiimi koki asian niin, että nyt tai ei koskaan: annetaan kaikki tieto ja katsotaan mihin se johtaa. Minäkin olin kyllästynyt salailuun, joka ei ollut johtanut yhteenkään kauppaan viiden vuoden aikana.


Samaan aikaan F-Originin suomalainen myyntiryhmä oli saanut tehtyä merkittävän sopimuksen Samsungin kanssa. Korean mahtifirmalle lähdettiin kehittämään aivan uutta kännykkää – myDevice 2:ta.

Miljoonien eurojen hanke polkaistiin liikkeelle. Resursseja tarvittiin niin paljon ja nopeasti, että alihankintaa ostettiin erimerkiksi CCC:ltä Oulunsalosta. Kuukausikulut nousivat kymmenistä tuhansista kuusinumeroisiksi.

Kaiken kuhinan keskellä MyOrigo ajautui konkurssiin syksyllä 2004. Suunniteltua tuotetta, myDevicea, ei kerta kaikkiaan saatu puskettua markkinoille mistään kanavasta.

Konkurssi nosti hiukseni pystyyn ja teki alkavan pälvikaljun. Näin alkuperäisen unelmani omasta keksinnöstä kuluttajamarkkinoilla sortuvan.


Samsungin hanketta kuitenkin jatkettiin täydellä höyryllä palkaten MyOrigon savuavilta raunioilta työntekijöitä F-Originin leipiin.

Kun MyOrigon konkurssista oli kulunut vajaa vuosi, myös F-Origin ajautui selvitystilaan. Tappamiseksemme riitti se, että Samsung jätti noin miljoonan euron avoimet laskut maksamatta jo tehdystä työstä.

Korealaiset vetäytyivät salamyhkäisesti radiohiljaisuuteen. Ilmeisesti joku Koreassa päätti alkuvuodesta 2005, että näppäimet ne puhelimessa olla pitää.

Apple-yhteistyö ei ehtinyt koskaan maksuvaiheeseen. Tietoa ja prototyyppilaitteita Apple kyllä sai houkuteltua ilmaiseksi suuret määrät.

Samaan aikaan Samsungin empimisen kanssa F-Originin monenkirjava omistajakunta ajautui riitoihin. Se oli sinetti.

Vaatimaton konkurssipesä myytiin pikaiseen tahtiin samoille amerikkalaisille, jotka aikaisemmin toimivat firman myyntimiehinä USA:ssa. Kauppaan kuuluivat kaikki MyOrigon alkuperäiset patentit ja teollisuusoikeudet. Amerikkalaiset rekisteröivät hankintansa F-Origin Inc. -nimisen delawarelaisen firmansa alle ja muun muassa kehittivät Haptitouch-teknologiasta pienimuotoisen liiketoiminnan.

Pääsin viimein maistamaan julkisuutta itsekin. Kun suomalainen lehdistö julkaisi vahingoniloisena ”Hypestä loppui happi” -tyyppisiä artikkeleita sarjatulella, ei ulkopuolisia kunnianottajia MyOrigon keksinnöistä enää löytynytkään.

Sanotaan, että suomalaiset ovat maailman kateellisin kansa. Epäonnistumiseni tuoma nautinto oli monille sitä mittakaavaa, että uskoin tuon. Toisaalta olin varmasti itse provosoinut ihmiset vastakarvaan, olinhan omasta mielestäni aina oikeassa ja vähintään Oulun it-maailman kuningas.

Oli kesä 2005. Jäin tyhjin käsin ja rahapussi hoikkana viiden vuoden sirkuksen jälkeen rantakivelle istumaan ja miettimään, mitähän keksisi seuraavaksi.”


Työhuoneessaan Tallinnan yllä Väänänen esittelee päälaellaan paistavaa kaljua kohtaa.

”Se tuli kolmessa päivässä sen jälkeen, kun MyOrigo oli mennyt konkurssiin.”

Rantakivellä istumisen jälkeen Väänänen kehitteli Ball-IT-nimisessä yrityksessä Bloboa, pallonmuotoista liikeohjattua pelilaitetta.

”Sekin meni taloudellisesti perseelleen, teknisesti erinomaisesti. Kehitimme maailman ensimmäisen liikeohjatun pelilaitteen, ennen Nintendo Wiitä. Sain myös lopulta nähdä keksintöni kuluttajamyynnissä, Bloboahan myytiin kymmeniätuhansia Euroopassa ja jopa Kiinassa. Mutta se seikkailu on oman tarinansa arvoinen.”

Nelisen vuotta sitten Väänänen teki päätöksen Tallinnaan muuttamisesta. Siihen vaikuttivat sekä perhesyyt että keksimisen olosuhteet.

Väänäsen mielestä pienyrittäminen sellaisella alalla, johon sisältyy paljon riskejä, on Suomessa vaikeaa. Kun yksi yritys tulee tiensä päähän, yrittäjällä pitäisi olla heti pystyssä toinen, jottei tippuisi tyhjän päälle.

”Mutta ei yrittäminen mene niin. Se on syklihommaa.”

Virossa kevyempi byrokratia ja kohtuullinen verotus mahdollistavat Väänäsen mukaan jonkinlaisen turvaverkon kasaamisen siksi ajaksi, kun tuloja ei ole.


”Mitään itkuvirttä minä en tästä sitten halua”, Väänänen sanoo.

Tihtaillessaan Tallinnaa kattoterassin kaiteeseen nojaillen hän vaikuttaa tyytyväiseltä.

Rauhalliselle, kotona viihtyvälle ihmiselle nykyinen kotipaikka on Väänäsen mielestä paratiisi. Pääosin yksin työskenteleminen sopii hänelle hyvin.

Nykyisin Väänäsen tyypillinen työtehtävä saa alkunsa siitä, että jollakin firmalla on jokin sensoritekninen ongelma, jota se ei pysty itse ratkaisemaan. Firmasta otetaan yhteyttä Väänäseen. Hän pyörittelee ongelmaa päässään, ja kun on saanut siihen tolkkua, hän toteuttaa itse myös prototyypin.

Väänänen kieltää miettivänsä, miten asiat olisivat, jos myDevice olisi lyönyt itsensä läpi. Hän sanoo, ettei myöskään harmittele. Asiasta puhuminen tuntui kuitenkin mahdolliselta nyt, kun kaikesta on kulunut riittävän kauan aikaa.

Väänäsen mielestä taloudellisista epäonnistumisista puhutaan julkisesti liian vähän. Yleensä kerrotaan tarinoita, joissa ”on tehty hirveästi töitä ja voitettu sata miljoonaa”.

”Sekin voi olla arvokasta, että on tuonut jotain uutta tähän maailmaan.”

Perimmäinen syy on itsekäs, ei hän sitä yritä kierrellä:

”Tietysti haluan, että tiedetään, kuka tässä hommassa on oikeasti ollut se moottori.”

Varmaa on, että MyOrigolla oli toistakymmentä vuotta sitten tarjolla puhelin, josta löytyivät kaikki nykyisten älypuhelimien keskeiset ominaisuudet. Muuta on vaikeampi todistaa. Sekin on mahdollista, että eri puolilla maailmaa syntyy yhtä aikaa samanlaisia keksintöjä toisistaan riippumatta.

Väänäsen mielestä historia kuitenkin osoittaa muuta.

”Ennen kuin iPhone tuli 2007, mitään lähellekään myDevicen kaltaista laitetta ei ollut olemassa. Kyllähän evoluutio menee niin, että yhteen aikaan ollaan esimerkiksi siirtymässä laajalla rintamalla kosketusnäyttöihin. Joskus evoluutiossa kuitenkin tulee hyppäyksiä, ja me olimme ilman muuta sellainen.”


Johannes Väänänen: "Leikattiin uusi vuosi 2007. Katselin Oulun Karjasillalla rintamamiestalossani telkkarista, kun Steve Jobs julkisti Applen uuden, mullistavan kännykän – iPhonen.

Näin heti, että laite on suora kopio MyOrigon alkuperäisistä ideoista ja myDevicestä, itse asiassa imartelevan suora. Totta kai uusi tekniikka oli mahdollistanut laitteen pakkaamisen ohuempaan pakettiin, mutta perusta paistoi läpi kuin finni nenässä.

Kävelin baarikaapilleni, silpaisin vetävän moukun Calvadosta ja paiskasin kädessäni pyörineen alkuperäisen myDevicen seinään. Se ei mennyt rikki.”

Katso videolta, kuinka myDevice toimii

Lue myös: "MyOrigon tarina ansaitsee tulla kerrotuksi"

Katso myös: MyOrigon ja iPhonen vertailu

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (28)

Hei, tämä on todella tärkeä artikkeli. Meillä Oulussa on juuri kymmeniä startup-yrityksiä pyrkimässä maailman valloitukseen. Olennaisinta on oppia omista ja muiden virheistä. Virheiden jakaminen on parasta kehittämistä. Ouluun pitää saada verkosto, joka haastaa itsensä kehittymään paremmiksi kuin ruotsalaiset maailman valloituksessa. Nyt olemme auttamattomasti jäljessä, mutta kovalla työllä, intohimolla ja laajalla yhteisrintamalla meillä oululaisilla on vielä toivoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Teknisesti erinomaista" Bloboa kokeilleena on vaikea ottaa muuta artikkelia tosissaan. Kyseinen pallonmuotoinen liikeohjain oli teknisesti niin rajoittunut että oli alusta asti selvää ettei sille saa tehtyä ikinä minkäänlaista järkevää peliä. On myös aika kyseenalaista väittää sen tulleen ennen Wiitä, kun käytännössä kuluttajille Blobo näkyi vasta 2009, kolme vuotta Wiin jälkeen. En epäile etteikö olisi osaava tyyppi omalla alallaan, mutta vahva perspektiiviharha paistaa läpi tästä osuudesta jonka itse tunnen hyvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen Wiitä, Microsoftilla oli kiihtyvyysantrurilla varustettu Sidewindewr ohjain - jo 90-luvun lopulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nokian asenne tämmöiseen keksintöön on tullut 2007 jälkeen selväksi, mutta Samsung ja Apple kytkökset tuolta ajanjaksolta ovat täysi yllätys, lähes järkytys.
Väittäisin, että Applen puhelimessa on edelleen Suomalaista "haptista koodia" ;-) Olisipa kiva kuulla, mitä nykyiset kännykkävaltiaat tekivät aikanaan lahjaksi saaduilla protolaitteilla - ja olisipa erinomainen asia, jos antaisivat näin jälkikäteen ansiota oikealle taholle!
Nokialla, kuten myös Ericsson'illa oli joitainkin varhaisia kosketusnäyttöisiä puhelimia. Muistan kun kuolasin Ericsson läpällä varustettua m/v kosketusnäyttöpuhelinta (kosketusalue taisi olla läpän alla suojassa - ja siihen tarvittiin erillinen "stylus" kynä). Nokian 7700 taisi jäädä muutaman taalan lisähinnan vuoksi prototyyppiasteelle (juuri noihin aikoihin 2004).
Nyt lähes viiskymppisenä toivoisin aikakonetta, mutta tuskin Nokian kanta .. ja kohtalo muuttuisi, vaikka palaisimme 2000-luvun alkuun.
Kerrassaan erinomainen artikkelikokonaisuus! Kiitos Kaleva.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surullista mutta heikoin lenkki oli yrityksen johto. Ei osattu toimia liikemaailmassa. Olisi kannattanut kaikkitietävän insinöörin jättää markkinointi talousammattilaisille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samoin on maalaus liikkeen perustaminen, ennemmin perustan sen Saksaan tai Tallinnaan. Keskusta ja kokoomus on pistänyt niin hankalaksi ja rakennusliitto ei tee mitään veronumerojen vaatimiseksi muillekin aloille esim. Manikyyri voi huoletta tehdä pimeää työtä, heillekin veronumerot rintaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se niin helppoa olisi ollut mennä jenkkeihin hakemaan tuolle tuotteelle myyntirahoitusta - muistetaanpa että siihen aikaan usan ja euroopan kännykkäverkot olivat epäyhteensopivia! MyDevice oli suunniteltu euroopan verkkoihin, ei sitä olisi sellaisenaan voinut ruveta kuluttajille myymään jenkkilässä. Olisi ensin pitänyt tehdä jenkkiversio... ja siihen taas eivät aika eikä raha riittäneet ilmeisesti.

Jatkuvasti puhutaan tuosta "myyntikunnosta". MyDevice oli tyyppihyväksytty ja sitä tehtiin kumminkin tuhansia, monet käyttivät sitä jokapäiväisenä puhelimena vielä 2007. Kuten tuosta videosta näkyy, ne oli niin hyvin rakennettu, että toimivat vieläkin. Kyllä se oli täysin myyntikuntoinen, sanoisinkin läheltä casea seuranneena, että myyntikuntoisempi kuin moni sen jälkeen myyntiin tullut raakile isoilta firmoilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuotteen markkinoinnissa mentiin aikoinaan ihan hakoteille. Parempi vaihtoehto olisi ollut lähteä laitteen kanssa jenkkeihin hakemaan riskirahoitusta, tehdä tuote myyntikuntoon ja markkinoille. Jos kuluttajille olisi kelvannut niin jatkorahoitus ja menestys olisi ollut varma, jos ei niin lopputulos olisi ollut sama kuin nytkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmeisesti oltiin hakemassa joko äkkirikastumista "Osta Pois" taktiikalla tai juuri tuota alihankinta tyyppistä kontraktia jonkun ison kanssa. Valitettavasti tuokaan ei ollut teknobisneksen kannalta parasta maailmanaikaa. Ja totisesti, kyllä suuryritykset nämä hommat osaa hoitaa - halvempaa tutkailla toisten teknologioita ja teettää sitten kopio omalla tiimillä. Jos patentit ja mallisuojat eivät ole kunnossa, tai toisaalta vaikka olisivatkin, niin isomman oikeudella mennään. Kokeilevat syntyykö lisensointia halvempi diili patenttioikeudessa ja jossei muuta, niin sitovat älyttömästi pienempien toimijoiden resursseja patentteja puolustavaan lakimiesarmeijaan. Reilu peli - NOT.

Tässä tilanteessa pienen toimijan pitää suojata ja salata teknologiansa, kunnes kourassa on niin valmis tuote, että kilpailijat/potentiaaliset lisensoijat tajuavat heti, että siihen on panostettu niin paljon, että järkevämpää kuin "pyörän keksiminen uudelleen" on lisensoida ostaa ja integroida.

Mutta olipahan tosi mielenkiintoinen juttu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Business-maailman realiteetit vain menevät siten, että jos sinulla ei ole keskeisiä immateriaalioikeuksia keksintöönsi, saati resursseja puolustaa niitä, niin joku voi napata idean ja tuotteistaa sen. My Origon tapauksessa sorruttiin naiviin uskoon rehellisyydestä, kun keksintöä tarjoiltiin auliisti eri yrityksille. Ts. oltiin liian kulttuurisidonnaisia, siis suomalaisia, ja luotettiin ihmisten rehellisyyteen. Isossa maailmassa meininki on kuitenkin aivan toisenlainen, eikä siellä ole tippaakaan varaa olla sinisilmäinen. My Origon teknologia oli varmasti aikansa huippua, mutta homma kaatui siihen, että härmäläiset eivät olleet kartalla suuren maailman tavoista ja käytännöistä. Valitettavasti, Suomi on edelleenkin tässä suhteessa takapajula. Meillä tehdään huippuluokan innovaatioita, mutta niitä ei osata viedä maailmalle, saati tuotteistaa niitä liiketoiminnaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös Nokia tehnyt älypuhelimia jo 90-luvun puolivälissä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoinen juttu. Muistan hyvin lehdissä olleet jutut MyOrigosta ja odottelin kovasti milloin laite tulee kauppaan. Olen joskus miettinytkin mitä laitteelle tapahtui joten hienoa että on kaivettu asia esiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Surullista ja valitettavan totta. Moni iPhonen ihailija kylläkin tuota vähättelee, kun eivät viitsi lukea koko juttua... Se suomalaisten huono itsetunto oman osaamiseen onkin monesti syy, etteivät ne tahot, joilla on sitä rahoituskatetta, osaa tai uskalla tulla hankkeeseen mukaan, ellei toisella puolella maapalloa olla kiinnostuneita. Juuri se alkuvaiheen rohkeus uuden kehittämiseen on tehty kovin raskaaksi pienille yrittäjille. Ei löydy omistamme tukijoita, ellei se heidän panos heti tuota tulosta. Tukijan ei tarvitsisi itse olla se tekniikan ymmärtäjä, vaan siihen pitäisi riittää ne mahdolliset näkymät, joihin laitetta tai keksintöä voitaisiin käyttää. Valitettavasti Nokiallakaan ei aina olla ymmärretty katsoa ihan erilaisen toimintojen saralla mahdollisuuksia, vaan on edetty ikäänkuin "varman päälle".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joopa joo. iPhonen innovaatio oli kosketuskäyttöliittymä, joka oli nopea sekä sulava. Sitä oli oikeasti mukava käyttää. myDevice ei tämmöiseltä näytä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fiksua verrata laitetta joka oli aikaansa edellä jo 2003 ... laitteeseen, joka 2007 esiteltiin ominaisuuksilla, jotka oli varastettu tuosta aikaisemmasta laitteesta ja parenneltu vuosien ajan suurellla rahalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on normaalia Suomessa. Päätäntävalta on aikoja sitten luovutettu muualle.
Täällä on lupa toimia vain näennäisillä yrityksillä. Tästä esimerkkinä Nokia-huijaus. Se on käytännössä tuhonnut uusien yrittäjien mahdollisuudet ja luonut oman pyramidinsa Suomeen alihankinta- ja vasalliorganisaatioineen.
Pienyritykset ovat jo synnyttyään osana pyramidia, joka käytännössä jakaa yritykset vuohiin ja lampaisiin.
Ely-keskukset, konsultit, ns. "hallitustyöskentely" ja rahoittajat sitovat yritykset ohjausliekaan ja ne voidaan joko nostaa, tai laskea.
Näin me pysymme "itämaana". Sosiaalitukiyrityksiä "vapaa" lehdistö mainostaa malliesimerkkeinä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (28)
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin länsiosassa lumipyryn vuoksi. Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Avoin kirje sotepäättäjille

158 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Lapin Sampo ja kauppiaan rouva?

Samaa tuubaa kuin huutokauppakeisari, kauppaneuvos Jethro tai ohjelma Tuurin kyläkauppiaasta... jne... Lue lisää...
Tyyne

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image