pekka.mikkola@kaleva.fi
Oulun kaupungista löytynyt uskalikko majava, eloonjäämisestä kamppailevat kotkanpojat, jäälautalta pelastettu koira. Nuo aiheet ovat nousseet Kalevan luetuimpien uutisten joukkoon. Eläimet kiinnostavat, koska ne herättävät tunteita.
Maanosan laajuiseksi julkkikseksi on nyt noussut Berliinin eläintarhaan viime joulukuussa syntynyt jääkarhu Knut. Emonsa hylkäämää, pullomaidolla kasvatettua kymmenkiloista karvaturria käy tällä hetkellä katsomassa parikymmentätuhatta ihmistä päivässä. Suomessakin pörröturkki on tullut parin päivän aikana tutuksi tv:stä ja lehdistä.
Knutin käytöstä mainonnassa ovat jo kiinnostuneita esimerkiksi Ikea ja kansainvälinen vaateketju C&A.
Kauempaa katsottuna Knut-huuma on paisunut jo yli äyräiden. Ei olisi ihme, jos hurmos haihtuisi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Viimeistään se tapahtuu siinä vaiheessa, kun hurmuripentu muuttuu normaaliksi 600-kiloiseksi jääkarhu-urokseksi, yhdeksi eläintarhan monista karhuista.
Ennen taviskarhuksi muuttumistaan pentu ehtii kuitenkin tehdä suuren palveluksen lajilleen. Jääkarhuthan ovat niitä eläimiä, jotka ilmastonmuutos uhkaa tyystin pyyhkäistä maapallon pinnalta. Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n mukaan tämä voi tapahtua seuraavan sadan vuoden aikana.
Knutia parempaa kampanjamaskottia ilmastonmuutoksesta huolta kantavat kansalaiset ja järjestöt eivät olisi voineet saada. Siis jos et tee mitään ilmastonmuutoksen torjumiseksi, et välitä siitä, mitä sadoille tai tuhansille Knutin kaltaisille luontokappaleille tapahtuu, kulkee päättely.
Ja kun tarkoitus on hyvä, voidaan keinoja katsoa läpi sormien: arktisen eläimen pitäminen keskieurooppalaisessa eläintarhassa on tietysti kaikkea muuta kuin luonnollista.
Jos Eurooppa puhuu jääkarhusta, Yhdysvalloissa puhutaan mehiläisistä, mutta ei lainkaan riemukkaissa tunnelmissa. Maata hämmästyttää "mehiläisten aidsiksi" nimetty joukkotuho.
Maan itärannikon kasvattajien mehiläisistä 70 prosenttia on tuhoutunut, länsirannikolla 60 prosenttia. Täysi-ikäiset mehiläiset ovat yksinkertaisesti kadonneet, ja pesistä löytyy vain kuolleita jälkeläisiä. Taloudellisestikaan asia ei ole pikkujuttu. Mehiläisten pölyttämän sadon arvo on Yhdysvalloissa 10 miljardia euroa vuodessa.
Erikoisinta on, että tutkijat eivät toistaiseksi ole löytäneet tuhon alkusyytä. On epäilty tuntematonta virusta tai sienitautia, mutta myös muita syitä, kuten rikkakasvien torjunta-aineita, jopa geenimuunnellun maissin aiheuttamia seurannaisvaikutuksia tai näiden syiden yhdistelmää.
Keskustelussa on lainattu Albert Einsteinin sanomaksi kerrottua ajatusta: "Jos mehiläinen katoaisi maan pinnalta, ihmisellä olisi neljä vuotta elinaikaa: ei mehiläisiä, ei pölytystä, ei kasveja, ei eläimiä, ei ihmisiä."
Nyt merkkejä samanlaisista tuhoista on Der Spiegel -lehden mukaan jo Saksassakin. Keskimäärin maan mehiläisistä on kuollut neljännes, paikoitellen 80 prosenttia. Joukkotuhon syy on yhtä lailla Saksassa löytymättä.
Toistaiseksi mehiläistuho on maassa jäänyt Knut-tohinan varjoon. Toivottavasti se jääkin. Niin käy, jos syy mehiläisten kuolemiin löytyy jokin muu syy kuin taas uusi luonnon kestokyvyn loppumisesta kertova selitys. Kansalaisten ravistelun ympäristönsuojeluun soisi tapahtuvan mieluummin elävien kuin kuolleiden eläinten voimalla.