Hoitajien ammattiliitto Tehy katsoo saaneensa tuhansia uusia jäseniä syksyn työtaistelun ansiosta.
Myös ilman painostustoimia sopimuksen tehnyt Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin jäsenmäärä lisääntyi loppuvuonna noin kolmella tuhannella.
Tehyn edunvalvontajohtaja Minna Helle arvioi Turun Sanomissa, että syksyn palkkataiston ansiosta koko hoitoalan järjestäytymisaste on noussut ja kiinnostus ammattiyhdistystoimintaan yleisemminkin kasvanut.
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty on havainnut vilkkaan työmarkkinasyksyn lisänneen liittymisiä, vaikkei nettokasvu ollutkaan suuri. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, jonka jäseninä on runsaasti lähihoitajia, ei lehden mukaan ole havainnut määrissä muutoksia.