Meksikonlahdella öljyturma uhkaa levitä Mississippin ja Alabaman osavaltioiden rannikoille tämän viikon aikana, varoittavat Yhdysvaltain säätieteilijät.
Öljy-yhtiö BP:n yritys tukkia vuoto epäonnistui viikonloppuna. Yhtiö on ilmoittanut yrittävänsä kerätä öljyä talteen jälleen yhden uuden tekniikan avulla.
Yrityksistä huolimatta Yhdysvaltain viranomaisten ja BP:n mukaan vuotoa ei ehkä saada tukittua ennen elokuuta.
Meksikonlahteen on pulpunnut öljyä jo 43 päivän ajan yhtiön porauslautalla sattuneen onnettomuuden jälkeen. Öljylautat ovat saavuttaneet jo Louisianan rannikon. Osavaltion asukkaat pelkäävät öljyn tuhoavan heidän elinkeinonsa.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tapaa tänään riippumattoman komission, jonka hän on nimennyt tutkimaan tuhoa ja tekemään ehdotuksia jatkotoimenpiteistä.
Viranomaisten mukaan öljyturma on todennäköisesti maan historian pahin ympäristötuho.