Ope­tuk­seen lisää draamaa

Tuntijakoa miettinyt työryhmä lisäisi valinnaisuutta sekä taideaineiden ja liikunnan opetusta

Tulevaisuuden peruskoulussa kristityt, muslimit ja ateistit pohtivat arvokysymyksiä yhdessä ja ryhmätyötaitoja opitaan näytelmiä tekemällä. Näin kaavailee perusopetuksen tuntijakouudistusta pohtinut työryhmä, joka esitti tiistaina etiikan ja draaman oppiaineiden lisäämistä opetusohjelmaan.

Työryhmän puheenjohtajana toiminut opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen kertoo, että etiikkatuntien tarkoitus olisi koota kaikki oppilaat yhteen pohtimaan suomalaisen yhteiskunnan arvoja. Nykyään etiikasta keskustellaan ainoastaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunneilla, joissa oppilaat ovat jakaantuneet ryhmiin maailmankatsomuksensa mukaan.

Draamasta Lankinen toteaa, että monissa muissa maissa se on ollut taideaineiden joukossa jo pitkään.

"Meidän suomalaisten suullisessa ilmaisutaidossa on kehittämisen varaa, ja sen kehittäminen kohentaa itsetuntoa. Draaman avulla oppii myös muita kansalaistaitoja kuten vuorovaikutusta ja ryhmässä toimimista."

Valinnaisuutta työryhmä haluaa lisätä huomattavasti. Se niputtaisi oppiaineet kuudeksi ryhmäksi, joiden sisällä oppilas voisi vaikuttaa siihen, mitä ainetta hän opiskelee eniten. Näin kaikki opiskelisivat saman määrän esimerkiksi luonnontieteitä, mutta joku voisi keskittyä enemmän biologiaan ja toinen fysiikkaan.

Aineryhmiin voitaisiin perustaa myös erillisiä valinnaisaineita, joita opiskeltaisiin vain valinnaisilla tunneilla. Lankinen kaavailee, että esimerkiksi matematiikan valinnaistunneilla voitaisiin opetella ohjelmointia.

Taideaineita ja liikuntaa työryhmä haluaisi peruskoululaisten opiskelevan huomattavasti nykyistä enemmän. Muilta osin eri oppiaineiden tuntimäärät eivät ehdotuksessa juurikaan muutu. Ainoa ero on, että valinnaisuus antaa mahdollisuuden painottaa esimerkiksi vieraita kieliä äidinkielen kustannuksella tai toisin päin.

Julkisuudessa on käyty talven ja kevään mittaan ajoittain kiihkeääkin keskustelua siitä, poistaako työryhmä toisen kotimaisen kielen pakollisuuden. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka muutama työryhmän jäsen oli pakollisuuden poistamisen kannalta.

Muilta osin ehdotus puuttuu kuitenkin kielten opiskeluun. Työryhmä haluaisi joka koululle velvollisuuden tarjota ensimmäiseksi pitkäksi kieleksi vähintään kolmea eri vaihtoehtoa, kun nykyään tarjolla voi olla pelkästään englanti. Jos vähintään kymmenen oppilasta valitsisi koulun tarjoamista vaihtoehdoista vieraaksi kielekseen vaikkapa ranskan, ryhmä olisi pakko järjestää.

Vieraan kielen opiskelu alkaisi jo toisella luokalla, kun se nykyään alkaa vasta kolmannella.

Kaiken kaikkiaan peruskoululaiset saattavat päätyä istumaan koulun penkillä nykyistä enemmän. Työryhmä ehdottaa lisää tunteja ykkös- ja kakkosluokkalaisille sekä viides- ja kuudesluokkalaisille. Kullekin vuodelle tulisi lisää vajaat 40 oppituntia.

Osa kouluista antaa opetusta enemmän kuin minimimäärän, ja työryhmän mukaan oppituntimäärissä eri puolilla Suomea on tällä hetkellä isoja eroja. Näin ollen minimituntimäärän kasvu ei vaikuttaisi kaikissa kouluissa mihinkään.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä