Venäjä aikoo laillistaa viitisen miljoonaa maassa laittomasti työskentelevää maahanmuuttajaa. Viranomaisten mukaan tarkoituksena on suitsia harmaata taloutta, jonka takia Venäjältä virtaa ulkomaille joka vuosi varoja miljardien eurojen arvosta.
Valmisteilla olevassa lakimuutoksessa esitetään kuuden miljoonan ulkomaalaisen työntekijän aseman laillistamista nykyisen noin miljoonan sijaan.
Lakialoitetta valmistelevan työvoimaviraston päällikkö Maksim Topilin arvioi perjantaina radiohaastattelussa, että uudistus voisi toteutua ensi vuonna.
-- Kunhan olemme saaneet vastaukset niiltä, jotka haluavat asemansa laillistamista, ryhdymme laatimaan kiintiöitä hakijoiden ammatin ja pätevyyden pohjalta, Topilin sanoi moskovalaiselle Eho-radioasemalle.
Venäjän työmarkkinoilla on tällä haavaa noin 1,15 miljoonaa laillista vierastyöläistä. Heistä lähes 200 000 on kiinalaisia ja miltei kaikki muut entisten neuvostotasavaltojen kansalaisia.
Vuonna 2005 Venäjällä työskenteli laittomasti noin kymmenen miljoonaa maahanmuuttajaa.