Suomalaisyhtye Nightwish keräsi kaikkiaan viisi ehdokkuutta, kun NRJ Radio Awards -palkintoehdokkaat julkistettiin tänään. NRJ Finlandin mukaan palkintogaala on Pohjoismaiden suurin vuotuinen musiikkitapahtuma.
NRJ Radio Awards -gaala järjestetään Helsingin Areenassa 21. tammikuuta. Tapahtumassa palkitaan yleisöäänten perustella vuoden 2004 menestyneimmät artistit kansainvälisissä, pohjoismaisissa ja suomalaisissa sarjoissa.
Nightwish on ehdolla muun muassa parhaaksi pohjoismaiseksi yhtyeeksi sekä parhaan pohjoismaisen kappaleen tekijäksi sävelmällään Nemo. Pohjoismaisten sarjojen palkintoja hamuavat Suomesta myös HIM ja The Rasmus.
Suomalaiset voivat äänestää palkinnoille suosikkejaan torstaista alkaen internetin www.nrj.fi -osoitteessa.
Tv-kanava Nelonen esittää NRJ Radio Awards -gaalan nauhoitettuna 30. tammikuuta. Tapahtuma nähdään tv-ruuduissa myös Ruotsissa ja Norjassa. Gaalan tähtiesiintyjäksi on saapumassa jenkkistara Anastacia.