Oulu Ettan liigakarsinta alkoi kotitappiolla ykkössarjasta ylös yrittävälle Muuramen Lentopallolle.
"Koneestamme puuttuu vääntö. Erän pari voimme voittaa kovilla kierroksilla, mutta tiukoissa paikoissa ja pitkissä palloissa meiltä loppuu vääntö", muotoili Ettan valmentaja Harri Paadar joukkueensa ongelmat.
Ettalla on vielä viisi peliä jäljellä liigakarsintaa, joten aivan kammottava tilanne ei sentään ole. Tosin pari tappiota vielä olisi liikaa säilymishaaveille.
Vierailija oli latautunut otteluun selvästi isäntiä paremmin ja varsinkin Muuramen puolustus oli rautaista.
Hietala pysyi
kurissa
"Pääsyy tappioomme oli Muuramen Jaakko Aninko. Hän pelasi aivan mahtavan puolustuspelin ja piti meidän hyökkäyksemme kurissa todella hyvin", Paadar kehaisi vastustajan yleispelaajan ja hakkurin paikoilla viihtyvää pelimiestä.
"Lisäksi annamme edelleen aivan liikaa pisteitä lahjaksi", valmentaja murehti.
Ettan kovalyöntinen Harri Hietala pääsi iskemään kunnolla oikeastaan vain toisessa erässä, jonka oululaiset voittivat 25-22, muuten hakkuri pysyi kohtalaisen pimennossa muutamia väläytyksiä lukuun ottamatta. "Lähdimme ottamaan kiinni Ettan keskitorjujat Toni Tirkkosen ja Antti Malisen. Lisäksi Hietala oli tarkkailun alla", kertoi Muuramen valmentaja Juha Ylitalo onnistuneesta taktiikasta.
Vieraiden keskihyökkäys puri varsinkin ensimmäisessä erässä, eikä Ettan torjunta ehtinyt monta kertaa saamaan käsiä kunn