Susanna Haa­vis­to tekee Pia­fis­ta mu­siik­ki­teat­te­ria

Laulaja-näyttelijä-tekstin-tekijä Susanna Haavisto on kulkenut pitkän matkan Pariisin pikkuvarpusen Edith Piafin kanssa.

Minä haluaisin elää nämä laulut, enkä tulkita, sanoo Piaf-illan päätähti Susanna Haavisto.
Minä haluaisin elää nämä laulut, enkä tulkita, sanoo Piaf-illan päätähti Susanna Haavisto.

Piaf-ilta Pakko saada laulaa Madetojan salissa 22.3. klo 19. Susanna Haavisto ja orkesteri (Esa Helasvuo, kapellimestari, Merja Ikkelä, harmonikka, Jarmo Nikku, kitara, Arttu Takalo, vibrafoni, sämpleri sekä
Juha Tikka, basso).

Laulaja-näyttelijä-tekstin-
tekijä Susanna Haavisto on kulkenut pitkän matkan Pariisin pikkuvarpusen Edith Piafin kanssa. Haavisto näytteli kaksi vuotta Edith-elämäkertanäytelmässä Valkeakosken kaupunginteatterissa. Kirjan Jumalani kuinka olen elänyt pohjalta tehdyssä esityksessä Haavisto esitti Piafia pienestä tytöstä 47-vuotiaan tähden kuolemaan asti.

"Kun se esitys loppui - koska se oli aikamoinen vuori ylitettäväksi, yrittää päästä tällaisen pienen suuren ihmisen nahkoihin ja varsinkin jonnekin sydämen seutuville - tuntui pahalta jättää se suhde", Haavisto kertoo. "Halusin jatkaa matkaa, mutta en halunnut näytellä samaa näytelmää jossakin muualla."

Mahdollisuutta kyllä väläyteltiin. Kaksi muutakaan näytelmää eivät innostaneet. Onneksi Haavistolta pyydettiin tunnin mittaista juttua Tampereen Teatterikesän ohjelmatelttaan. Hän ei kuitenkaan halunnut konserttia, mennä "mekko päällä laulamaan Piafin kappaleita." Haavisto kirjoitti tarinan itse.

"Kaikki lähti tästä lauseesta, jonka Edith sanoo kirjassaan: Mun on pakko saada laulaa, mä kuolen jos mä en saa laulaa", Haavisto kertoo. "Se on asia, joka yhdistää meitä."



Dialogia ja monologia


Haavisto menetti äänensä äänihuulileikkauksen jälkeen puoleksi vuodeksi, jopa kahdeksaksi kuukaudeksi ja joutui käymään asian perin pohjin läpi: miettimään mikä on ääni, mikä on laulaminen, nimenomaan mitä ihmisen ääni on. Mitä merkitsee, kun menettää työkalunsa, itse asiassa oman itsensä ja sielunsa.

"Olen kirjoittanut Tampereen jälkeen tämän lähes kaksituntiseksi. Se on teatteriesitys, koska siinä on dialogia meidän välillämme. Laulan Piafin lauluja ja omaa ohjelmistoani. Me käymme ihan oikeasti keskustelua; olen välillä minä, välillä hän. Näyttelijäntyön kannalta asetin itselleni aika haastavan tehtävän."

"Siinä käydään enemmän Edithin elämää läpi, mutta minä kerron myös omasta elämästäni ja siitä nimenomaan, että miksi hän ja hänen musiikkinsa on mulle niin läheistä," Haavisto kertoo.

Näyttelijä ja laulaja on oman itsensä materiaali. Haavisto puhuukin parin esityskerran jälkeen syntyneestä riemusta: hän tajusi, että kun uskaltaa heittää oman elämänsä Edith Piafin elämään, se on myös ristikuvaa taiteilijasta.

"Huomaan, että ihmiset kaipaavat tänä aikana kovasti elämyksiä ja musiikki on yksi vahvimpia keinoja vaikuttaa. Pelkät sävelet saavat ihmiset kyynelehtimään ja karvat nousemaan pystyyn, saati sitten kun on erilaisia elementtejä, hienoja melodioita, hyviä tekstejä, hyvä bändi, kaikki visuaaliset hommat, että saisi tarjota ihmisille koko illan edestä elämyksiä ja tunteita."



Tulossa musikaali


Monipuolisen taiteilijan kynästä syntyi viime syksynä ilmestynyt satukirja VaramummoAnna-Mari Kähärän kuvittamana. Hän kirjoittaa näytelmäkirjailija Satu Rasilan kanssa musikaalia, jonka he ovat yhdessä ideoineet. Sen säveltävät Kähärä ja Juha Tikka.

Myös Haaviston tuorein soololevy, Kadonnut tie (2002) on kokonaan hänen tekstiään.

"Itse asiassa olen kirjoittanut koko ikäni, ihan murrosiästä asti", Haavisto sanoo.

Hän myöntää elävänsä vahvaa, jännittävää, ei yhtään paineista luomiskautta. Hän pystyy hengittämään kun antaa päänsä olla, ulkoilemalla, hiihtämällä paljon. Tekemättömyyden, sen hän on opetellut ja se on ollut suuri kokemus.

"Itse asiassa tämän Pakko laulaa-esityksen muotoutumisen ja sen palojen paikoilleen loksahtamisen myötä olen oivaltanut uudenlaista levon tilaa luovuudessa. Voin odotella, että alitajunta availee oviaan, kun on aika niitä aukoa. En ahdistu, enkä pakota."

Ilmoita asiavirheestä