Kenenkään ei tarvitse lähteä hakemaan villiin länteen asti kantrimusiikin tuomaa länkkäritunnelmaa, sillä sitä pystyy välittämään oululainen Banjocaster musisoinnillaan ja stetson-hatuillaan.
Kun kyseiselle oululaisen kantribändille mietittiin vajaa kymmenen vuotta sitten nimeä, oli Banjocasterin tarkoitus kuvastaa banjon ja kitaran sointia. Yhtyeen jäsenet eivät tosin silloin arvanneet, että vähän myöhemmin joku henkilö USA:ssa halusi antaa soittimelle juuri saman nimen.
"Taisimme olla ajatuksen tasolla edellä kävijöinä, nimittäin instrumenttien nimeämisen suhteen!", solisti, kitaristi ja banjon soittaja Allan Palokangas naurahtaa.
Kantrin soittamisesta innostuttiin Suomessa 1980-luvun lopulla. Kitaristi Olli Harju kertoo, että ennen Banjocasteria miehet ovat musisoineet lukuisissa eri kokoonpanoissa ja soittaneet muun muassa rhythm´n blues ja southern boogie -musiikkia, mutta kantri on alusta alkaen vetänyt heitä magneetin tavoin.
"On paljon musiikkia, jossa on paljon kantrielementtejä, mutta se ei kuitenkaan ole puhdasta kantrimusaa. Kantria on kaupallistakin, mutta se on ´pliisua´. Tämä on marginaalimusiikkia, mutta valtavirrastakin löytyy kuitenkin kantribändejä, kuten Freud Marx Engels & Jung."
Palokankaan ja Harjun lisäksi yhtyeeseen kuuluu basisti Tuomo Koivula, kosketinsoittaja Markku Perälä sekä rumpali Veijo Buska. Banjocasterin tuotannosta kolmasosa on omia kappaleita ja loput ovat amerikkalaisia coverbiisejä. Mahdollisten soittovirheiden korjaamista äänistudiossa halutaan välttää.
"Ei ole hulluteltu studiotekniikan kanssa, vaikka se on pelottavan helppoa. Silloin koko idea katoaisi", Palokangas sanoo.
Palokankaan mukaan banjobiisit ovat syntyneet siten, että kun kyseinen instrumentti on ollut kädessä, on ollut joku banjojuttu, joka on alkanut viemään kappaletta eteenpäin kuin itsekseen.
"En pysty suunnittelemaan, että tähän kohtaan tulee banjo, vaan kun banjosäkeistö tulee, niin se tulee heti. Silloin mennään musiikin ehdoilla!"
Banjosoinnut iskivätkin Allan Palokankaaseen heti, kun hän kuuli niitä ensimmäisen kerran. Sen jälkeen hänen olikin välittömästi hankittava oma soitin ja opittava soittamaan sitä. Esikuvanaan hän pitää Earl Scruggsia.
Kahden aiemmin julkaistun EP:n, Banjocaster 1998 ja Seen the River Flow 2003, jälkeinen kolme vuotta kestänyt Banjocasterin hiljaiselo äänitysrintamalla on päättymässä, sillä uutta materiaalia on työn alla. Kantrimeininkeihin tykästyneitä nimittäin tullaan hemmottelemaan vielä tämän vuoden puolella ilmestyvällä täyspitkällä livetaltiointialbumilla. Siihen aiotaan koota parilta ravintola Tervasoihdun keikkaillalta niitä kaikkein makoisimpia paloja.
"Olemme parhaimmillamme elävän yleisön edessä. Tervasoihtu on ihanteellinen paikka esiintyä, sillä siellä on loistava akustiikka", Harju kertoo.
Banjocaster haluaa lisätä banjo-osuuksia sekä moniäänistä laulua musiikkiinsa. Ilmestyvä levy on osittain akustinen ja pitkälti samaa tyyliä kuin aiempi tuotanto. Ehkä pieni harppaus rockinpaan suuntaan on kuitenkin otettu.
Kantriyhtyeet käyvät paljon kollegoidensa keikoilla ja ovat siellä jopa eturivissä kannustamassa. Myös yhteiskeikkoja tehdään.
"Muutama vuosi sitten esiinnyimme texasilaisen Dallas Waynen ja hänen suomalaisen taustayhtyeensä, Dimlights´in kanssa Himangalla. He aikoivat viedä levymme Willie Nelsonille ja Clint Blackille", Palokangas myhäilee ja syystäkin. Willie Nelson on outlaw-kantrin elävä legenda ja Clint Black on kotimaassaan kymmenenkertaisesti platinaa myynyt kantriartisti.