BBC: Ru­seds­ki va­pau­tui do­ping­pan­nas­ta

Brittiläisen BBC-yhtiön mukaan tennisammattilainen Greg Rusedski ei saa kahden vuoden kilpailukieltoa, vaikka hän antoi heinäkuussa kiellettyä hormonia, nandrolonia sisältäneen näytteen.

Brittiläisen BBC-yhtiön mukaan tennisammattilainen Greg Rusedski ei saa kahden vuoden kilpailukieltoa, vaikka hän antoi heinäkuussa kiellettyä hormonia, nandrolonia sisältäneen näytteen.

Ammattilaistenniksen kattojärjestö ATP:n nimeämä kolmen hengen asiantuntijaryhmä on tutkinut asian ja päättänyt vapauttaa Kanadassa syntyneen, mutta Britanniaa edustavan Rusedskin dopingsyytteistä.

Jos Rusedski, 30, olisi saanut normaalisti ensimmäisestä dopingkärystä tulevan kahden vuoden kilpailukiellon, se olisi merkinnyt uran loppua. Nyt hän on aikeissa jatkaa pelaamista.

Rusedski kertoi tammikuussa, että hän antoi viime heinäkuussa Indianapolisissa positiivisen testinäytteen. Hän vakuutti kuitenkin, että pystyy selvittämään syyttömyytensä ATP:n asiantuntijaryhmän kuulemistilaisuudessa, joka pidettiin viime kuussa Montrealissa.

Brittipelaajan puolustuksen uskotaan vedonneen siihen, että mm. myös tshekki Bohdan Ulihrach vapautettiin viime vuonna ulkopuolisen tahon tekemän tutkimusten jälkeen, kun hänen todettiin saaneen kiellettyä ainetta ATP-kiertueen henkilökunnan tarjoamista ravintolisistä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä