Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus paransi tulostaan viime vuonna. Emoyhtiön tulos kohosi 33 miljoonaa euroon toissavuotisesta kahdeksasta miljoonasta.
Kannattavuuden parantuminen selittyi menestyksekkäillä irtautumisilla kasvuyrityssijoituksista. Tilikauden aikana Teollisuussijoitus irtautui kokonaan passeja ja henkilökortteja kehittävästä Setecistä sekä ilmaisinteknologian yhtiöstä Detection Technologysta.
Uusia sijoitussitoumuksia Teollisuussijoitus teki viime vuonna reilulla 100 miljoonalla eurolla, joista valtaosa kanavoitiin siemenrahoitusohjelmaa varten perustetulle rahastolle ja muille pääomasijoitusrahastoille.
Yhteensä yhtiön sijoitussitoumukset ja toteutetut sijoitukset olivat tilikauden lopussa vajaat 330 miljonaa euroa. Kasvua toissavuotisesta oli 44 miljoonaa.