Suomi haluaa lentoliikenteen päästökaupasta EU:ssa mahdollisimman laajan. Liikenneneuvos Raisa Valli liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo Etelä-Suomen Sanomissa, että Suomi haluaa päästökauppaan mukaan kaikki EU:n alueelle tulevat ja EU:sta lähtevät lennot.
Suunnitelma päästökaupan laajentamisesta lentoliikenteeseen on parhaillaan EU:n komission valmisteltavana. Vielä ei ole päätetty siitä, koskisiko päästökauppa vain EU:n sisäisiä lentoja vai kaikkia EU:sta lähteviä ja tänne tulevia lentoja. EU:n juristit selvittävät parhaillaan voidaanko Eurooppaan lentävät EU:n ulkopuoliset yhtiöt määrätä päästökaupan piiriin.
Lentoliikenteen tulo päästökaupan piiriin korottaisi yksittäisen lipun hintaa 1-29 eurolla. Lentoyhtiöt eivät kuitenkaan itse aio välttämättä vähentää päästöjään vaan ostavat päästöoikeuksia teollisuudesta.
Päästökauppa laajenee lentoliikenteeseen aikaisintaan ensi vuosikymmenen alkupuolella. Komissio aikoo antaa asiaa koskevan lainsäädäntöehdotuksensa vuoden loppuun mennessä.