Imatralaisen 3-vuotiaan tytön epäillään kuolleen Meningokokkibakteerin aiheuttamaan infektioon. Tyttö kuoli tänään Honkaharjun sairaalassa Imatralla.
Alustavien mikrobiologisten testien mukaan näyttäisi, että kyseessä on ainoastaan yksittäistapaus, kuten yleensäkin meningokokin ollessa kyseessä, sanoo Etelä-Karjalan keskussairaalan infektiolääkäri Pekka Suomalainen.
- Lopulliset mikrobiologiset vastaukset saamme keskiviikkona. Tällä hetkellä meningokokkibakteeria ei ole saatu kasvamaan perheen muista lapsista otetuissa näytteissä. Eikä taudin leviämisestä ole selviä merkkejä, Suomalainen sanoo.
Perheen kaikki viisi lasta ovat olleet sairaalahoidossa. Kaksi heistä on saanut suonensisäistä antibioottihoitoa ja kaksi on tarkkailussa. Heillä ei ole hätää.
Suomessa meningokokkibakteeritapaukset ovat harvinaisia. Ilmi niitä tulee vuosittain vain viitisenkymmentä. Bakteeri aiheuttaa yleensä verenmyrkytystilan tai aivokalvontulehduksen.
Bakteeri leviää pisaratartuntana lähikontaktien kautta. Taudin oireita ovat korkea kuume, heikko yleiskunto ja ihomuutokset.