Peukalo olisi saattanut pudota ihmisen kämmeneltä ilman oululaisia. Evoluution eli lajikehityksen kannalta alkoi jo näyttää siltä, ettei tätä muita sormia paksumpaa lihajytykkää enää nykyajassa tarvita.
Peukalo oli kovaa vauhtia rappeutumassa, siirtymässä vanhalta paikaltaan keskemmäs. Lopulta peukalo olisi kulkeutunut kämmenen reunalle ja tipahtanut räsymatolle. Lähtölaskenta oli alkanut.
Peukalon fysiologinen historia on ihmisen mittainen. Ennen peukalo oli kunniassaan. Sitä nuoltiin ja varjeltiin kuin vauvaa. Peukaloa tarvittiin jatkuvasti arjen puuhassa.
Oikean mallisella peukalolla saattoi kaapaista nuijan äkkiä maasta ja viuh kops! Täi oli makoisa litistää seinään peukalolla. Vanhassa Suomessa väki odotti sunnuntaina tuvassa, että isäntä ottaisi peukalonsa taas jostakin esille ja avaisi sillä sukuraamatun.
Tiedättekö mikä pukkasi peukalon kohti rappiota? Haarukkapa hyvinkin. Katarina Jagellonica käytti Turun linnassa 1562 piikillistä syöntivälinettä lihan viemiseen huulilleen. Kerta oli Suomen ensimmäinen. Siihen saakka herrasväki oli syönyt pottua ja viilinkokkaa veitsellä ja vikkelällä peukalolla.
Haarukka yleistyi ja vähensi peukalon merkitystä. Kuten yleistyi myös hampurilainen, jonka syömisessä peukalo muuttui ihan statistiksi. Peukun tehtäväksi jäi vain kannatella rasvamöykkyä leuan kohdalla. Liikkua ei saanut vähääkään, kurkkusalaatti olisi valahtanut muuten paidalle.
Ihminen oli tyrkännyt tukevan ystävänsä kohti tuhoa.
Mutta oululainen insinööri tuli ja palautti peukalon jälleen mahtavaksi. Rappeutuminen pysähtyi 1990-luvun puolivälissä, kun tekstiviestejä ruvettiin näpyttämään peukalolla.
Ei mennyt kauan kun erilaiset kännykkäpalvelut täystyöllistivät kämmenen kuninkaallisen. Peukalolla saattoi säveltää, varata lippuja, tuhota pornoviestejä. Eikä kehitys jää tähän. Alati uudistuva mobiilimaailma tulee vaatimaan peukalolta todella kovia suorituksia vastakin.
Niin kauan kuin peukalo liikkuu ja väpättää kumisten näppäinten yllä, ei Oululla ole hevonkaan hätää.