Oulun Yrittäjät ry järjestää perjantaina vapaamuotoisen yrittäjien kontaktitapahtuman nimeltä Alakko nää mua. Tapahtuman pidetään nyt ensimmäistä kertaa.
Yrittäjien kontaktitapahtuma koettiin Oulun Yrittäjien hallituksessa tarpeelliseksi, koska Oulun alueella sijaitsee paljon toisilleen tuntemattomia yrityksiä ja yrittäjiä.
Paikallisestikin yrityksillä saattaa olla toisilleen tarjottavaa, jota nykyään hankitaan jopa maan rajojen ulkopuolelta, Oulun Yrittäjistä arvellaan.
Tapahtuman tarkoituksena on kehittää alueellista yhteistyötä ja antaa yrittäjille mahdollisuuden tavata toisiaan sekä esitellä toimintaansa.
Hotelli Arinan yhdyskäytävällä järjestettävä tapahtuma alkaa kello 13 ja päättyy kello 18. Tapahtuman yhteydessä järjestetään hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuotto lahjoitetaan pelastushelikopteri Sepelle.