Pit­kä­nen sanoi MM-ki­soil­le ei

Suomen jääkiekkomaajoukkue lähtee MM-kisoissa kaatamaan perjantaista avausvastustajaansa Sloveniaa hyökkäyksen ykkösnyrkillä Ville Peltonen--Jussi Jokinen--Antti Miettinen. Päävalmentaja Erkka Westerlund odottaa Dallasin kaksikolta Jokinen--Miettinen paljon.

Joni Pitkästä ei nähdä Leijona-paidassa MM-kisoissa.
Joni Pitkästä ei nähdä Leijona-paidassa MM-kisoissa.

Suomen jääkiekkomaajoukkue lähtee MM-kisoissa kaatamaan perjantaista avausvastustajaansa Sloveniaa hyökkäyksen ykkösnyrkillä Ville Peltonen--Jussi Jokinen--Antti Miettinen. Päävalmentaja Erkka Westerlund odottaa Dallasin kaksikolta Jokinen--Miettinen paljon.

Dallasin NHL-kausi päättyi hieman yllättäen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Coloradoa vastaan. Tulokkaiden pistepörssin nelonen Jokinen (17+38) pelasi tunnetusti erinomaisen debyyttikauden, mutta myös Miettiseltä (11+20) on lupa odottaa paljon.

HPK:sta A-maajoukkueeseen 2000-luvun alussa noussut Miettinen on pelannut kahdet MM-kisat, 2002 Göteborgissa ja 2003 Helsingissä.

-- Miettinen on pelannut hyvän kauden ja kuuluu mielenkiintoisiin kavereihin. Nyt hänellä on tilaisuus nousta kansainvälisillä kentillä uuteen rooliin, päävalmentaja Westerlund sanoi Leijonien torstain jääharjoitusten jälkeen.

Miettinen, 25, oli Torinon olympiaturnauksesta sivussa loukkaantumisen takia. Sen sijaan hänen perjantain ketjukaverinsa Peltonen ja Jokinen olivat ottamassa olympiahopeaa.

Jokisen ja Miettisen tavoin torstaina joukkueeseen liittynyt Sean Bergenheim on suurelle yleisölle melko tuntematon pelaaja, mutta Westerlund arvioi AHL:n Bridgeportissa suurimman osan kaudesta pelanneen suomalaishyökkääjän vahvistukseksi.

-- Meillä on täällä nuori joukkue, jossa on paljon kasvupotentiaalia. Tässä ollaan uuden olympiadin alussa. Bergenheimin tapainen pelaaja sopii ryhmään hyvin. -- Tämä on hyvin liikkuva joukkue. Hyökkäyksessä odotamme ratkaisuja kaikilta kentällisiltä.

Suomella on olympiavuonna jalkeilla todella tuore MM-miehistö. Ryhmässä on kahdeksan aikuisten MM-kisojen ensikertalaista.

Niittymäestä ykkösvahti

Suomen maalilla torjuntavastuu on Sloveniaa vastaan kaksikolla Fredrik Norrena--Niklas Bäckström. Philadelphian mukana NHL-puolivälierissä karsiutunut Antero Niittymäki saapuu Riikaan vasta perjantaina ja ottaa Slovenia-pelin jälkeen ykkösvahdin paikan.

-- Niittymäellä on olympiaturnauksen jälkeen hyvät lähtökohdat. Ykkösvahdin paikka on kuitenkin lunastettava jokaisessa ottelussa aina uudelleen. Norrena ja Bäckström ovat hyvässä kunnossa, Westerlund huomautti.

Suomen valmennusjohto peluuttaa turnauksen alussa seitsemää puolustajaa, mutta alkulohkon kolmen pelin jälkeen pakkien määrä vakiintunee kahdeksaan.

Philadelphian Joni Pitkänen sanoi MM-kisoille ei, hyökkääjistä NHL:n pudotuspelien toiselle kierrokselle jatkava Anaheimin Teemu Selänne on yhä Westerlundin kiikarissa.

-- Katsotaan, tuleeko esimerkiksi loukkaantumisia ja onko siksi tarvetta täydentää joukkuetta. Teemu on maajoukkueen suhteen positiivisella mielellä, Westerlund sanoi.

Selänne ja Anaheim pelaavat NHL:n länsilohkon välierissä Coloradoa vastaan. MM-alkulohkojen kolmen pelin jälkeen kisajoukkuetta on mahdollista täydentää kahdella pelaajalla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä