Blom­qvist nappasi uransa parhaan sijan Yh­dys­val­lois­sa

Minea Blomqvist on yltänyt uransa parhaaseen sijoitukseen, jaetulle 24. tilalle, golfin naisten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailussa Tennesseessä. Sijoitus toi espoolaiselle reilun 10 400 dollarin palkkion.

Minea Blomqvist on yltänyt uransa parhaaseen sijoitukseen, jaetulle 24. tilalle, golfin naisten Yhdysvaltain-kiertueen kilpailussa Tennesseessä. Sijoitus toi espoolaiselle reilun 10 400 dollarin palkkion ja nosti hänet kiertueen tienestilistalla 81:nneksi. Blomqvistin viiden kisan ansiot ovat yli 31 000 dollaria.

Blomqvist onnistui Franklinissä päätöskierroksella, sillä hän pelasi sen viisi lyöntiä alle par-vauhdin 67 lyönnillä. Tuloskorttiin merkittiin kuusi birdieä, 11 par-lukemaa ja yksi bogey.

Blomqvistin neljän kierroksen yhteistulos oli kahdeksan lyöntiä alle parin, 280. Blomqvistin kierrostulokset olivat 67+72+74+67.

Kisan voittoon nousi Yhdysvaltain Cristie Kerr, joka pelasi päätöskierroksen samassa tahdissa kuin Blomqvist. Kerrin kierrostulos 67 takasi hänelle kahden lyönnin paremmuuden Yhdysvaltain Angela Stanfordiin ja Pat Hurstiin sekä kauden kestomenestyjään Meksikon Lorena Ochoaan.

Kerr nappasi kauden avausvoittonsa ja kaikkiaan seitsemännen ykkössijansa Yhdysvaltain-kiertueella.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä