Pohjois-Suomen EU-tukien maksukiistassa ei ole kyse väärinkäytöksistä, vaan eri-laisten hallintokulttuurien yhteentörmäyksestä. Suomen järjestelmä ei silti automaat-tisesti ole paras mahdollinen.
Euroopan unionin tarkastajat kävivät Rovaniemellä penkomassa Lapin TE-keskuksen ja ympäristökeskuksen kautta kulkeneita tukirahoja. Mitään väärinkäytöksiä ei löytynyt. Mutta kuten MTV3:n ohjelma 45 minuuttia keskiviikkona paljasti, EU on nyt jäädyttänyt Pohjois-Suomen tavoite 1-ohjelmaan liittyvien rahojen maksatuksen.
Brysselissä on vaadittu lisää selvityksiä suomalaisista käytännöistä, ennen kuin rahat taas liikkuvat. Tässä tilanteessa valtion on täytynyt tulla hätiin palkkojen maksajaksi.
EU:n ykköstuella on Pohjois-Suomessa todella suuri merkitys. Sen kautta on ohjelmakaudelle 2000--2006 kulkenut toista miljardia euroa, yli puolet siitä Lappiin.
Esimerkiksi juuri Lapissa tavoitteena on ollut luoda 5 500 työpaikkaa. Kyseessä on yksi aluekehityksen tärkeimmistä välineistä.
Rahojen jäädytys haiskahtaa uutisena siltä, että EU:n tarkastajat olisivat löytäneet suurenkin skandaalin. Mitkään Suomessa tiedossa olevat tosiasiat eivät kuitenkaan puhu sellaisen puolesta. Suomesta katsoen näyttää yksinkertaisesti siltä, että täkäläiseen hallintokulttuuriin ja sen toimivuuteen ei ole uskottu.
Pohjimmaltaan kyse on siitä, että Suomessa virkamiehet lähtökohtaisesti luottavat toisiinsa. Brysselin näkökulmasta kaikki pitäisi tarkastaa ja varmistaa moneen kertaan.
Tarkastajien epäluulolle on sinänsä perusteita: monessa EU-maassa, Suomessakin, on ollut tapauksia, joissa unionin rahoja on päätynyt aivan muihin taskuihin kuin on ollut tarkoitus. Siitä huolimatta on melkoinen temppu pitää jonkin jäsenmaan koko hallintojärjestelmää kelpaamattomana, jos se perustuu siihen oletukseen, että virkamiehet hoitavat rehellisesti työnsä eivätkä vedä välistä.
Mutta moni suomalainenkin voi varmasti yhtyä siihen käsitykseen, että EU-rahojen kulkemisesta on ollut hyvin vaikea saada tolkkua. Avoimuus on kadonnut jonnekin erittäin monimutkaisen byrokratian uumeniin. Väärinkäytökset ovat Suomessakin mahdollisia, joskin ne lienevät varsin harvinaisia. Enemmän ongelmia saattaa liittyä siihen, ovatko kaikki tukea saaneet kohteet olleet lopulta oikeita valintoja.
Suomessa EU-rahat kulkevat monimutkaista ketjua ministeriöistä maakuntatasolle. Jos siihen lisätään vielä uusia kontrolliportaita, hallinto uhkaa tukehtua vain tekemään näitä selvityksiä. Suomessa ei ainakaan toistaiseksi ole mitään tarvetta luopua siitä peruslähtökohdasta, että viranomaiset voivat luottaa toisiinsa.
Kokonaan toinen kysymys on se, onko tämä EU-rahojen reitti alunperinkään ollut hyvä ratkaisu. Esimerkiksi Lapin maakuntajohtajan Esko Lotvosen mukaan kritiikki tuli hyvään aikaan: hänen mielestään järjestelmä voisi olla Suomessa yksinkertaisempi ja irrallaan valtion budjettimenettelystä.
Muissa maissa rahat tulevat pääosin suoraan aluehallinnon vastuulle. Suomessa nykyinen vaikutelma on, että viranomaiset saattavat kyllä luottaa toisiinsa, mutta keskushallinto ei luota maakuntien vastuuseen. Tiukka keskushallinto-ohjaus ei vastaa ajatusta alueellisesta kehittämisestä.
EU:n ohjelmakaudet ovat juuri nyt saumakohdassa. Jos suomalaiseen järjestelmään halutaan tehdä muutoksia, siihen on otollinen tilanne. Vähimmäisvaatimus on järjestelmä, jonka voi ymmärtää.