Nyt on tilaisuus käydä poimimassa tulevaisuuden nimiä nuorten taiteilijoiden joukosta, kun Taideteollisen korkeakoulun lopputöiden parhaimmisto esittäytyy Masters of Arts 2004 -näyttelyssä.
Kaksi vuotta sitten järjestetyn edellisen lopputyönäyttelyn jälkeen korkeakoulusta on valmistunut 450 taiteen maisteria. Satakunta heistä osallistuu töineen tämän kevään näyttelykokonaisuuteen. Taidetta on esillä Designmuseossa, Mediakeskus Lumeessa, Kaapelitehtaalla ja Kulttuuritehdas Korjaamolla.
Mediakeskus Lume täyttyy lavastustaiteesta, uudesta mediasta ja elokuvasta. Kaapelitehtaalla esitellään valokuvataidetta, taidekasvattajien lopputöitä sekä Pallas-koulutusohjelman näyttävimmät lopputyöt. Kulttuuritehdas Korjaamossa on esillä neljän parhaan työn palkinnon saaneen teoksen näyttely.
Neljä palkinnon saajaa ovat Mikko Lindholm animaatiokoneellaan, Tero Makkonen animaatiosarjastaan Turilas ja Jäärä, Antti Olin Richter-sohvallaan ja Tuuli Sotamaa MantaRay-pöytäesineillään.
Näyttelyt ovat avoinna pääosin toukokuun lopulle saakka, valokuvataidetta on esillä elokuun puoleen väliin saakka.