Kuusi päivää kestäneissä taisteluissa Burundin hallituksen joukkojen ja hutukapinallisten välillä on kuollut jo 135 henkeä.
Kuolonuhrit olivat hallituksen mukaan siviileitä ja kapinallisia. Armeija ei ole ilmoittanut tappioidensa määrää. Nimettömänä pysyttelevät lähteet ovat arvioineet taisteluissa kaatuneiden sotilaiden määräksi 20-30.
Yhteenotot siirtyivät perjantain vastaisena yönä Burundin pääkaupungin Bujumburan ulkopuolelle. Armeija kertoi tänään työntäneensä FNL-järjestön kapinalliset kymmenen kilometrin päähän kaupungin rajasta.
Kolme Burundin hutujen kapinallisryhmää allekirjoitti viime joulukuussa tulitaukosopimuksen, johon FNL on jyrkästi kieltäytynyt osallistumasta. Hutukapinallisten kymmenen vuotta jatkuneessa sisällissodassa lähinnä tutseista koostuvia hallituksen joukkoja vastaan on kuollut jo arviolta 300 000 ihmistä.