Työpaikkojen löytäminen vaikeasti työllistettäville henkilöille ns. sosiaalisten yritysten avulla on työministeriön mukaan käynnistynyt hyvin. Vuoden vaihteessa voimaan tullut laki on tähän mennessä houkutellut sosiaalisten yritysten rekisteriin kuusi yritystä. Ne työllistävät yhteensä 186 henkilöä, joista 53 on vajaakuntoisia ja 27 pitkäaikaistyöttömiä.
Uudistuksen tuloksia tiistaina Helsingissä esitellyt työministeri Tarja Filatov (sd.) korosti, että koska laki on ollut voimassa vain vähän aikaa, vasta tulevat kuukaudet osoittavat kehityksen suunnan.
Pitkäaikaistyöttömien työllistämistä helpottava yritysmuoto toimii kuten normaali tavaroita tai palveluita ja voittoa tuottava liikeyritys. Se poikkeaa muista yrityksistä siinä, että sen työntekijöistä vähintään 30 prosenttia on vajaakuntoisia tai pitkäaikaistyöttömiä. Kaikille työntekijöille maksetaan täysin alan työehtosopimuksen mukainen palkka.
Sosiaalisten yritysten avulla halutaan työllistää ihmisiä yrityssektorille ja samalla vastata mm. väestön ikääntymisestä johtuvaan palveluiden lisäämistarpeeseen.
Sosiaalisille myönnetään työllistämis- ja yhdistelmätukea aiempaa pidempään ja väljemmin ehdoin. Hankkeeseen on varattu 4,2 miljoonan euron projektituki. Yrityksille voidaan maksaa työllisyysmäärärahoista työllistämistukea, yhdistelmätukea ja työllisyyspoliittista projektitukea suotuisammin ehdoin kuin muille yrityksille.
Työministeriö on myöntänyt Vates-säätiölle työllisyyspoliittista projektitukea kuluvaksi vuodeksi 168 000 euroa käytettäväksi sosiaalisten yritysten tukiverkoston luomiseen ja toimintaan. Projektin tavoitteena on neuvoa toimintaansa aloittavia sosiaalisia yrityksiä ja verkostoida näiden yrityspalveluita.
Työministeriön rekisteriin tähän mennessä otetut yritykset ovat Tervatulli Oy, Warkop Oy, Tyke Oy, Rainan Tekopoint Oy, Woodfox Oy ja Osuuskunta Vanha Kallio.