Mieli tekee ko­ti­ylei­sön eteen

"Mitä! Ei tosiaankaan kuulosta hyvältä." Oulusta jalkapallomaailmalle lähtenyttä Janne Hietasta puistattaa jo pelkkä ajatuskin siitä, että hänen nykyinen joukkueensa AC Oulu ei pääsisikään pelaamaan ensimmäistä kotiotteluaan vielä ensi viikon torstaina.

"Mitä! Ei tosiaankaan kuulosta hyvältä."

Oulusta jalkapallomaailmalle lähtenyttä Janne Hietasta puistattaa jo pelkkä ajatuskin siitä, että hänen nykyinen joukkueensa AC Oulu ei pääsisikään pelaamaan ensimmäistä kotiotteluaan vielä ensi viikon torstaina.

"Meillähän tulee jo nyt viisi vierasottelua peräkkäin, eikä siis yhtään kotipeliä. Ja sarja alkoi jo kuukausi sitten", Hietanen päivittelee.

Ensi sunnuntaina AC Oulu pelaa kauden viidennen ykkösen sarjaottelunsa Rovaniemellä RoPS:aa vastaan. Ensimmäinen kotiottelu on jo kerran uusitun peliohjelman mukaan vuorossa viime kaudella liigassa esiintynyttä Tornion Pallo-47:ää vastaan torstaina 8. kesäkuuta. Mutta Castrénin kenttäremontti on kesken, ja valmistuminen on myös säiden armoilla.

Ylihuomenna perjantaina 28 vuotta täyttävä Hietanen on ehtinyt Suomen kenttien lisäksi pelata myös Ruotsissa, Turkissa, Norjassa ja Espanjassa. Viiden ottelun vierasputkea hän ei ole ehtinyt kokea vielä missään.

"Muistaakseni koskaan emme ole pelanneet kahta ottelua enempää peräkkäin vieraissa. Eikä myöskään kotona", Hietanen sanoo.

"Perinteinen kotona--vieraissa-vuorottelutahti on ehdottomasti paras, sillä kyllä tuollainen tiheä reissaaminen käy pelaajalle raskaaksi. Tietenkin kauden jossakin vaiheessa on peräkkäin kotiotteluja, mutta sekin on vähän kaksipiippuinen juttu. Kotiottelut pitäisi aina periaatteessa voittaa, ja kun kotipelejä on monta perätysten, voi siitä helposti kasautua pelaajalle ja joukkueelle ylimääräisiä voittopaineita", Hietanen pyörittelee.

"No, toivotaan nyt, että sateet hellittävät ja kenttä valmistuu ajoissa."

Hietasen sopimus AC Oulun kanssa kattaa joukkueen ensimmäiset seitsemän sarjaottelua. Sopimushetkellä seitsemäs ottelu piti olla juuri tuo 8. kesäkuuta pelattava Tornio-ottelu. Nyt seitsemäs ottelu on 14. kesäkuuta pelattava AC Oulu -- PP-70.

Hietanen ei tiedä vielä itsekään, mitä hän tekee sen jälkeen.

"Kaikki on vielä auki. Jos ilmaantuu sopiva mahdollisuus lähteä ulkomaille, niin varmasti silloin myös lähden. Mutta tietenkin on mahdollista myös, että jatkan pelaamistani täällä Oulussa."

Ilmoita asiavirheestä