Suo­ma­lai­set mat­kus­ta­vat yhä in­nok­kaas­ti Viroon

Suomalaisten into matkustaa Tallinnaan ja Viroon ei vaikuta laantuvan tänäkään kesänä. Laivayhtiöt odottavat kesäkauden myynnistä viime vuoden tasoista, ja alkukesän aikana reittimatkojen myynti on sujunut hyvin.

Eniten huippusesongin aikaan myydään nopeiden laivojen reittimatkoja, kerrotaan Tallinkilta ja Nordic Jet Linestä. Ennakkovarausten perusteella Tallinnan-matkailun sesonki vaikuttaa tänä vuonna jatkuvan elo-syyskuulle, sillä varauksia on tehty paljon myös koulujen alun jälkeiselle ajalle.

Suomenlahden poikki tehtävien laivamatkojen määrä on viime vuosina vakiintunut noin kuuteen miljoonaan vuodessa, ja Virossa vierailee vuosittain lähes kaksi miljoonaa suomalaista.

Viron-matkalla yövytään myös entistä useammin, mikä on viime vuosina nostanut maan suomalaisten ulkomaanmatkojen ykköskohteeksi ohi Espanjan.

Ilmoita asiavirheestä