Suomen jalkapallomaajoukkueen keskuspuolustaja Sami Hyypiä varoitteli tänään Ruotsin ja hollantilaisjoukkue Ajaxin kärkihyökkääjän Zlatan Ibrahimovicin vaarallisuudesta.
- Varsinkin jalalla pelattaessa Zlatan on todella hyvä. Tiukille siinä joutuu, Englannin valioliigan Liverpoolin Hyypiä arveli keskiviikkona kaksi päivää ennen Tampereella pelattavaa Ruotsi-maaottelua.
On selvää, että Suomen puolustusta johtava 195-senttinen Hyypiä ja 192-senttinen Zlatan iskevät perjantaina Ratinan stadionin ilmatilassa yhteen kerran jos toisenkin.
- Varmasti kentällä tulee kaksinkamppailutilanteita. Ei sinne mennä vain potkiskelemaan.
Hyypiä ounasteli, että tiivis puolustuspeli on Suomen valtti EM-lopputurnaukseen valmistautuvaa Ruotsia vastaan.
- Yksikin tehty maali voi riittää meille. Meidän on pelattava joukkueena tiiviimmin yhteen kuin mihin olemme viime maaotteluissa pystyneet, Hyypiä vaati.
- Puolustuspeli ei tarkoita sitä, että sumputetaan vain oman maalin edusta. Puolustaa voi ylempääkin.
Suomi hävisi edellisen maaottelunsa huhtikuun lopussa vieraissa Zenicassa Bosnia-Herzegovinalle 0-1.