Sudanin levottomalla Darfurin alueella on viime vuosien aikana tehty lukuisia joukkomurhia, kertoi Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC torstaina. ICC:n tutkimuksissa on paljastunut myös tuhansia yksittäisiä siviilien murhia ja satoja raiskauksia. Pääsyyttäjä Luis Moreno-Ocampon mukaan paraikaa selvitetään, onko Darfurin rikoksissa havaittavissa kansanmurhan piirteitä.
Raportissaan YK:n turvallisuusneuvostolle Ocampo sanoi, että pahimpien sotarikollisten saaminen vastuuseen on kuitenkin asialistan kärjessä ja että ensimmäiset syytteet luettaneen jo lähitulevaisuudessa. Hän ei kuitenkaan usko, että Sudanin hallitus on järin halukas rankaisemaan syytettyjä.
Sudanin YK-lähettiläs Omar Manis kertoi, että maa on asettanut oman erityistuomioistuimensa selvittämään Darfurin tapausta. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan tuomiolle on tosin saatu vain muutamia varkauksiin tai muihin pikkurötöksiin syyllistyneitä rivisotilaita.