Jyväskylä Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen antaisi kuntakentälle kolme vuotta aikaa järjestää itse rakenteensa elinkelpoiseen kuntoon. Jos tämä ei onnistu, valtion tulisi puuttua peliin.
Katainen arvioi lauantaina kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa Jyväskylässä, että kuntarakenteen uudistaminen tällä niin sanotulla Tanskan mallilla sopisi myös Suomeen. Hän uskoi, että kunnat kantaisivat tällöin vastuuta itse, eikä valtion edes tarvitsisi puuttua asiaan.
Kokoomuksen Katainen linjasi kannattavan vahvoja ja elinvoimaisia peruskuntia, jotka kykenevät vastuuseen peruspalveluista. Hän sanoi panneensa tyytyväisenä merkille sen, että toisella päähallituspuolueella SDP:llä on samansuuntaisia ajatuksia.
Katainen peräsi hallitukselta ja pääministeriltä johtajuutta kuntauudistuksessa. Hän sanoi, että hallituksen pitää pystyä meneillään olevan aluekierroksen palautteen jälkeen tekemään myös johtopäätöksiä, "vaikka keskustan linja näkyy horjuvan".
- Keskustan mielipiteen muodostusta näyttävät ohjaavan presidentinvaalit ja eduskuntavaalit, hän katsoi.
Kataisen mukaan näyttää siltä, että keskusta yrittää jarruttaa kuntauudistusta yli vaalien. Hän arvioi, että keskusta ottaisi tällöin kuntauudistuksen keskeiseksi vaaliteemakseen ja kiertelisi kertomassa äänestäjille, että SDP ja kokoomus tuhoavat heidän pienet kotikuntansa. Jos keskustan perimmäinen motiivi on viivyttää uudistusta yli vaalien, on Kataisen mukaan kyse vastuun pakoilusta.
Katainen katsoi, että keskustan mieluilema aluekuntamalli veisi paikallisen kehittämisvastuun liian etäälle. Aluekuntamalli ei kokoomusjohtajan mielestä myöskään luo uusia, kestäviä rakenteita, vaan tarpeettoman uuden hallintotason.